
Me ollaan tänä kesänä käyty monessa kivassa paikassa ja tehty paljon kivoja asioita. Ollaan käyty katsastamassa monet eäinpuistot, perinteisistä kotieläinpuistoista aina Korkeasaareen asti. Särkänniemen uudessa Koiramäki-puistossa vierailtiin jo alkukesästä, loppukesästä taasen tavattiin itse Herra Hakkareinen Herra Hakkareisen talossa. Risteilty Viikinsaareen Muumien tanssiesitystä katsomaan, ja nähty Muumit lavalla myös Benny Törnroosin tanssittamina. Monet ihanat kesäkahvilat on koluttu, mökilläkin ollaan ehditty piipahtaa. Perus piknikeistä ja pyöräretkistä puhumattakaan.

Mutta se kaikkein tärkein me ollaan säästetty loppukesään. Muumimaailmasta on puhuttu läpi kesän, tarkoituksena mennä sinne vasta elokuussa koulujen alettua, että vältettäisiin ne megaruuhkat…
Nyt meillä sattui olemaan maanantailla jatkettu viikonloppu, joten ajateltiin ottaa vielä aivan varman päälle, ja mennä Muumimaailmaan vasta maanantaina.

Tiesin kyllä, että näin loppukesästä Muumimaailma aukeaa vasta kahdeltatoista, mutta issee päätti kuitenkin tarkistaa vielä ennen nukkumaan menoa aukioloajan, sekä mitä sielä Muumimaailmassa nyt oikein on. Muumimaailma tosiaan aukeaa loppukesästä kahdeltatoista, aina 25.8 asti. Sitten loppuukin aukiolot!

Että nyt vähän harmittaa…
Harmittaa, ettei tullut tuota tarkastettua aikaisemmin, olisihan meillä ollut nyt koko viikonloppu aikaa ajella Naantaliin…

No, viikko sitten meidän piti mennä Veikon N & P kummien kanssa Zoolandiaan, mutta sekin oli jo mennyt kiinni! Seuraavana vaihtoehtona oli risteillä Viikinsaareen, mutta reittiliikenne sinnekin oli jo lakannut… Päädyttiin sitten Ideaparkiin shoppailemaan ;)