ME KASVATETAAN! JA NETFLIX-ARVONNAN VOITTAJA

Joskus aikaisin keväällä, kun ensimmäiset siemenpussit tulivat kauppoihin, me ostettiin pussillinen porkkanan siemeniä jo valmiiksi kesän istutuspuuhia varten.

Kevään ja alkukesän viikonloput ollaan vaan saatu kulumaan kaikenlaisen muun kivan puuhastelun ja menojen parissa, ja vasta nyt keskikesällä ollaan ehditty kunnolla puutarhahommien pariin. 

Lähtötilannehan meillä on piha, jossa on vasta nurmikko, joten puuhasteltavaa kyllä riittää! Tärkeimpänä ja ensimmäisenä tehtiin Veikolle oma hiekkalaatikko, josta tuli ehkäpä maailman isoin, mutta mahtuupas myös kaverit leikkimään ;)

Pensaille ja puille on kaivettu kuopat ja perjantaina meille tuli istutushommia varten pienen vuoren kokoinen multakasa, ja päästiin vihdoinkin Veikon kovasti odottamaan puuhaan, siemeniä kylvämään istutuslaatikoihin!

Niiden keväällä ostettujen porkkanan siemenien lisäksi me haettiin vähän muitakin siemeniä, sellaisia mitä nyt kaupassa sattui vielä olemaan jäljellä, ja sellaisia mistä vielä ehtisi jotain kasvaa.

Multaa kärräiltiin yhdessä laatikoihin, leviteltiin haravalla ja laitettiin siemenet kasvamaan, kasteltiin ja sitten alettiin odottamaan, että jotain kasvaisi. Vähän oli jopa pienoista alakuloa ilmassa, kun mullan alta ei samantien alkanutkaan mitään nousemaan, vaan lapselle selvisi, että satoa joutuu odottelemaan useita päiviä ja viikkoja. Pettymyksestä kuitenkin toivuttiin pian, ja kaikille on muistettu kertoa, että me kasvatetaan!


Haluttiin laittaa vielä pienet nimikyltit, että me sitten muistetaan mitä missäkin kohtaa kasvaa. En ollut muistanut ostaa mitään kylttejä varten, mutta äkkiäkös ne valmistui vanhoista skumppapullonkorkeista, grillaustikuista ja vedenpitävästä tussista :D

Onkos muita mattimyöhäisiä näissä puuhissa, vai joko siellä kerätään satoa? 


Netflix arvonnan voitti Nina Hautala, voittajaa on infottu mailitse!