KESÄN VIPA & ELÄMÄN EKA

Meillä oli keväällä vähän mielessä, ettei tänä kesänä koluta kaikkia mahdollisia kesäkohteita lähiseudulta, vaan keskitytään pääasiassa puutarhan laittoon, pihahommat kun pitäisi saada syksyyn mennessä valmiiksi ja lähtökohtana meillä on pelkkä nurmikko. 

Kuitenkin nyt kun miettii kulunutta kesää, niin ollaanhan me aikas monessa paikassa käyty. Keväisen Pipsa Possu maailma -reissun jälkeen ollaan tehty pikaisesti ei niin onnistunut Särkänniemen retki (äiti unohti lompakon kotiin eikä muistanut katsoa säätiedotusta joka lupasi vesisadetta…), käyty Ilolassa maatilan eläimiä katsomassa, ajeltu Naantaliin Muumeja moikkaamaan, leikitty päivä Junibackenissa vaarin kanssa, ja pikaisesti pyörähdetty eläinten vanhainkodissa kummien kanssa. 

Sen alkukesän epäonnistuneen Särkänniemi reissun jälkeen lupasin Veikolle, että otetaan huvipuistopäivä uusiksi myöhemmin kesällä paremmalla onnella. Tänään lähdettiinkin taas extempore Särkkään, eikä päivä olisi voinut enää parempi olla! Ihmisiä oli juuri sopivasti näin jo koulujen alettua ja sääkin oli mitä miellyttävin. Menomatkalla auton takapenkiltä kuului, ”Äiti onko sinulla rahaa mukana? Miksi viimeksi unohdit rahat?” Tuntuu ihan hassulle miten pieni ihminen voi muistaa tuommoisia asioita noin pitkän ajan takaa… :D Lompakkokin oli matkassa, joten tänään tie aukesi kaikkiin laitteisiin joihin sai alle metrin mittainen mennä vanhemman kanssa ;)

Päivän avainsana taisi olla hurja. Possujunat tai leppäkerttuajelut eivät nyt houkuttaneet uusintakierrokselle, kun äitin kanssa pääsi hurjaan laiva-ajeluun ja hurjan bussin kyytiin. Silti ehdoton lemppari oli ”keppihevosajelu”, eli tutummin se perinteisin karuselli heti sisäänkäynnin luona.

Koiramäen puolellakin pyörähdettiin, ollaan käyty siellä pari kertaa aikaisemmin ja se on kyllä aina yhtä ihana paikka. Nyt vaan pian kolme vuotiasta ei juurikaan kiinnostanut Koiramäen touhut, vaan pikaisen kiertelyn, kahvittelun ja esityksen katsomisen jälkeen piti pian päästä jo takaisin huvittelulaitteiden luo.

Tämä taisi olla tämän kesän viimeinen huvipuistoreissu, pianhan taitavat kesäkohteet jo alkaa sulkemaan oviaan.

Ai niin, jos huvipuistoilu oli kesän vipa, niin oli reissussa jotain ekaakin, nimittäin lapsen elämän ensimmäinen hattara! :D Tuosta jättimäisestä supermakeasta herkusta jaksoi (onneksi) syödä vain ehkä kolmanneksen, ja sen jälkeen saatiinkin lähteä pesulle putsaamaan sokerimönjän tahrimia pikkuisia sormia, sekä naamaa lähes silmiin asti… 

Joko teillä alkaa kesäkohteet olla käyty läpi tältä vuodelta, vai vieläkö on menosuunnitelmia?


Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!