JUHLAHUMUA JA KUVAPALASIA

Veikko täyttää perjantaina kolme vuotta ja sattumalta koko viikko on täynnä synttärihumua jollain tavalla.

Huomenna pidetään kerhosta vapaapäivä ja mennään ihanan Piritta Lipiäisen kuvattavaksi, aivan kuten jokaisena syntymäpäivänä tähänkin asti. Me ollaan tykätty Pirittan ottamista kuvista ihan superpaljon, ja haluttiin ehdottomasti tänäkin vuonna ikuistaa synttärisankari Pirittan luona.

Torstaina on pojan 3-vuotis neuvola ja perjantaina sitten itse syntymäpäivä. Lauantaina on viikon kohokohta, lapsen kovasti odottamat juhlat, isot juhlat. Todellisuudessa meidän vieraslista koostuu lähinnä kummeista ja isovanhemmista, joista pitkien välimatkojen ja muiden menojen vuoksi paikalle pääsee vain kourallinen, mutta luulen että isot juhlat on aika suhtellinen käsite, ja suurten juhlien tuntua saadaan varmasti synttärikoristeluilla, herkkutarjoiluilla (lapsen ainoa oma toive tarjoiluiden suhteen on suklaakakku, koska se on myös Pipsa Possun lempparia!) ja niillä muutamilla vierailla ;)

Olen joskus kerännyt tänne blogin puolelle muutamia kuvia Karkkipurkin Instagramista, mutta viime kerrasta on vierähtänyt jo useampi kuukausi. Pitkästä aikaa keräilinkin pieniä kuvapalasia! 

1. Tämän kesän hittejä oli liikennepuistoilu. 2. ”äiti, tahdon olla amppari, maalaa minulle kasvot!”, on aika usein kuultu lause… 3. Topi-koiralle oma pehmis, tietenkin! 4. Loppukesästä osallistuttiin myös keppihevoskilpailuun. 5. Zzzzzz… 6. Kesämarkkinat veivät meidät ihanaan vanhanajan pihapiiriin. 7. Netflixiltä lähetetty Heisenberg-teeppari tuli kuin tilauksesta, meillä ollaan niiiin koukussa Breaking Badiin… 8. Parturi-selfie. 9. Pipsa Possu automatkan viihdykkeenä.

1. Kesä, aurinko ja oma pieni uima-allas. 2. Limulla Tukholmassa parhaassa seurassa. 3. Lattekoukussa aamupalalla omalla terassilla, onni on Nespresso-kone. 4. Leivonta on parasta, mutta vatkaimen meteli ei, onneksi on Peltorit! 5. Äitikin sai jotain Pipsa Possu maailmasta. 6. Relax 7. Shoppailua Englannissa, ja nyt tuli matkakuume!! 8. Kesäinen jätskihetki vol 20176 9. Kyllä äitillä on helppoa, kun on näin hyvä apulainen!

1. Pian päästään kurkkaamaan vauvan huoneeseen bloginkin puolella. 2. Värin perusteella (?) valittu salmiakkijätski maistuikin yllättäen hyvin! 3. Harmaata ja keltaista. 4. Pretty Little Liars tuli ahmittua Netflixistä ennätysvauhtia, onneksi uusi tuotantokausi jo odottelee! 5. Kukkia ja koiramummeli. 6. Superman, kirsikka-banaani ja nutella on aikas hyviä jätskimakuja… 7. Onneksi välillä voi olla koukussa myös salaattiin! 8. Keväistä kurahousulookia. 9. Pavlova, Netflix ja Breaking Bad, ei huono päätös viikonlopulle!

Mitäs teidän viikkoon kuuluu?


Instagarmista meidät löytää nimimerkillä @annikakarkkipurkki

Laittakaa ihmeessä omia Insta-nimimerkkejä kommenttiboxiin!