LASTEN KANSSA KYLPYLÄLOMALLA CARIBIASSA

Me tehtiin viime kesänä eka reissu Muumimaailmaan, tuolloin pian kolmevuotiaan lapsen kanssa, ja koska matkaa on ”vain” parisen tuntia suuntaansa, hurautettiin me tuo matka saman päivän aikana mennen tullen. Ihan hyvin se sujui niinkin, mutta silti me päätettiin jo tuolloin, että seuraavana vuonna otetaan sama reissu vähän rennommalla aikataululla, ja jäädään yhdeksi yöksi Turkuun.

Mä vähän suunnittelin, että lähdetään lauantaiaamusta ajelemaan Turkuun päin, jossa vietetään rentoa päivä seikkaulupuistoa koluten, rauhassa syöden ja kaupunkiin tutustuen. Jossain vaiheessa mennään hotelliin, käydään kylpylässä pulikoimassa ja suunnataan seuraavana aamuna virkeinä kohti Naantalin Muumimaailmaa.

Kun Veikko kuuli, että me ollaan yötä Sokos Hotel Caribiassa, eli kylpylähotellissa, laitettiinkin suunnitelmat uusiksi, ja tuosta kylpyläosuudesta tulikin vähintään yhtä tärkeä osa reissua, kuin Muumimaailmasta.

Niinpä me kannettiin matkatavarat Caribiaan melkein heti, kun sisäänkirjautuminen alkoi, heilutettiin pikaiset heipat Onni Oravalle, joka oli vastaanottamassa hotellivieraita ja avaimet saatuamme kipaistiin huoneeseen vaihtamaan uikkareita päälle.

Veikkoon teki suuren vaikutuksen huoneen suuri kylpyamme, sekä sängyn päällä odottaneet pikkuiset kylpytossut. Tossut löytyi myös aikuisille, samoin kylpytakit ja lapsille olinkin ottanut kotoa omat kylpytakit mukaan (Veikolle otin myös Crocsit, sillä en arvannut, että huoneesta löytyy sopivan kokoiset tossut).

Satuttiin varmaan yhteen kesän vilkkaimmista päivistä, tai ainakin allasosasto oli keskellä lauantaipäivää tupaten täynnä, mutta hyvin me silti sekaan mahduttiin. Vietiin tavarat pukuhuoneisiin, käytiin pesulla ja mentiin koko porukka superlämpöiseen lastenaltaaseen pulikoimaan. Mun piti ottaa Veikolle kotoa mukaan puhallettavat käsikellukkeet, mitkä unohdin, mutta kylpylästä löytyikin monenlaista kelluketta niin myynnistä, kuin lainattaviakin.

Lastenaltaasta löytyi pieni likumäki, hauskoja eläinpatsaita mistä ruiskusi nappia painamalla vettä, sekä leluja, joiden parissa pojilla kului hyvin aika. Jossain vaiheessa Veikko ja issee lähtivät käymään ulkoaltaassa ja muissakin aikuisten altaissa, ja me meinattiin vauvan kanssa lähteä mukaan, kunnes totesin, että satakolmekymmentä senttiä vettä on sittenkin aika paljon mun satakuusikymmentäsenttiselle varrelleni, jos meinaan kantaa vauvaa mukana, haha. Mutta ei meitä haitannut yhtään, käytiin välillä vauvan kanssa vähän kävelemässä ja kiertelemässä kylpylää, kunnes taas pulahdettiin lastenaltaaseen touhuamaan.

Allasalueelta löytyi Hesburger ja Kotipizza (ja hauskaan merirosvolaivaan tehty baari, joka oli nyt kiinni), ja etukäteen oltiinkin puhuttu, että uinnin lomassa käydään sitten jätskillä, mikä on yleensä Veikon ykkösherkkua, mutta nyt pojan sai suorastaan anella pitämään pientä herkkutaukoa.

Muutaman tunti uiskenteluakaan ei meinannut olla Veikolle riittävästi, ja saatiin lopulta lapsi suostumaan poislähtöön sillä ehdolla, että pääsee vielä omassa huoneessa kokeilemaan sitä ihastelemaansa jättisuurta kylpyammetta, hah!

Käytiin vielä illalla hotellin alakerrassa syömässä ja leikkipaikassa leikkimässä ja takaisin huoneeseen päästyä ei mennyt kauaa, kun molemmat pojat jo vetelivät sikeitä. Me miehen kanssa juotiin pimeässä huoneessa hipihiljaa vielä lasilliset viiniä ja hengähdettiin hetki ennen nukkumaanmenoa.

Aamulla  koitti vielä yksi mun kovasti odottama juttu, hotelliaamiainen! Mä rakastan aamiaisia, ja voisin elää pelkästään niillä, eikä mikään ole parempaa kuin päästä valmiiseen aamiaispöytään, joka notkuu toinen toistaan houkuttelevamman näköisiä herkkuja.

Caribian aamiainen oli kyllä justiin niin hyvä, mitä toivoinkin, ja kaiken kruunasi vielä suklaaputous, missä sai käydä dippaamassa jälkkäriksi vaahtokarkkeja ja ananaksen paloja.

Sunnuntaiaamuna kylpyläosasto aukesi hotellivieraille jo kahdeksalta, mutta me ei silti ehditty enää uiskentelemaan, koska aikaa piti jättää myös Muumimaailmaan.

Kahden pienen lapsen kanssa kylpyläloma sujui mun mielestä tosi kivasti, Veikko jo toivoi, että voitaisiinko mennä samaan hotelliin uudelleen, ja me miehen kanssa taidettiinkin vähän innostua ajatuksesta, että tehtäisiin joku viikonloppu retki ihan vaan kylpylähotelliin, ilman muita ohjelmanumeroita. 

Me ollaan käyty Caribian lisäksi vain Flamingossa, joten ehdotuksia muistakin mukavista lapsiystävällisistä kylpylöistä otetaan mielellään vastaan!

Oletteko te käyneet lasten kanssa kylpylöissä?


Yhteistyössä Sokos Hotel Caribia