MINILOMA LAPSIMESSUILLEN

Heippa taas! Tähän olisi nyt kiva laittaa vähän kuvia meidän pienestä minilomasta Helsingissä. Kuvia meidän vierailusta Luonnontieteelliseen museoon, jossa oltaiisiin saatu aikaa kulumaan paljon enemmän, mitä hoksattiin sinne varata. Eipä arvattu, että museo menee jo neljältä kiinni, mutta ehdittiin kuitenkin kiertää osastot läpi, ja neljävuotias sai ihastella luurankoja, jotka taisivat olla koko museokierroksen kohokohta. Tai kuvia meidän supersöpöstä ullakkohotellihuoneesta, jossa oli ihanan pastellinen ysärimeininki ja leveät ikkunalaudat, joilla saattoi istua ihmettelemässä Punavuoren iltaa take away kahvia samalla hörppien. Mutta vaikka mulla olikin kamera mukana, ei sitä tällä kertaa tullut paljon heiluteltua, lauantain Lapsimessuvisiitillä en ottanut kameraa esille ollenkaan (ehkä eniten siksi, ettei mulla ole viittä kättä…).

jurassic park lego

Perjantaille meillä ei ollut museoreissun lisäksi muita suunnitelmia, ja mentiinkin aika aikaisin hotellille huilaamaan, eikä jaksettukaan sitten enää lähteä mihinkään. Viljami nukkui aika huonot päikkärit, ja meni tosi aikaisin nukkumaan, ja me muut jäätiin vielä jatkamaan iltaa toiseen huoneeseen (lasten kanssa matkustaessa aika ehdoton juttu on kahden makkarin hotellihuone!). Ja näin jälkiviisaana voi sanoa, ettei ollut ollenkaan hullumpi homma käyttää perjantai-iltaa hotellissa lepäilyyn, sillä olihan tuo lauantainen messuvisiitti taas aikamoinen suoritus, haha.

lightbox

Messupäivää en ollut mitenkään tarkkaan suunnitellut etukäteen, ainoastaan MaxPlayn osastolta tiesin ostavani pari uutta pilvitablettia, ja Melajan osastolle sain kutsun tutustumaan Eero Aarnion suunnittelemaan Formula-potkuautoon. Muutakin kivaa tuli kyllä bongattua, mutta palaan näihin messulöytöihin sitten muissa postauksissa.

jurassic park

Ihmisiä oli messuilla aivan hullun paljon, ja aika moneen paikkaan oli tosi pitkät jonot. Veikon kanssa kierrettiin lähinnä osastoja, joissa oli lapsille jotain tekemistä, ja kuopuksen kanssa kävin välillä koluamassa myyntikojuja läpi. Lastenvaatetarjoukset jätin kuitenkin suosiolla hyödyntämättä, sillä suosituimmilla osastoilla oli tunnin jonot! Tosi kiva messupäivä meillä oli ruuhkasta huolimatta, ja Veikko jo ilmoitti, että haluaa ensi vuonnakin messuille, ja edeltävänä päivänä taas sinne luontomuseoon. Ihan puhkipoikki me taidettiin kaikki olla, kun kotiinlähdön aika koitti, mutta niin hyvillä mielin onnistuneesta päivästä ja minilomasta.

Tuolla Lapsimessuilla on kyllä aina niin paljon nähtävää, tekemistä ja shoppailtavaa, että yksi päivä menee aivan hujauksessa, eikä kaikkea edes ehdi nähdä. Varmasti ihan paras olisi viettää messuilla kaksi päivää, joista toinen lasten kanssa puuhastellen ja sitten toinen päivä yksin rauhassa osastoja tutkien. Mutta meni sitten yksin tai koko perheen voimin, tärkein messuvarustus on lehmän hermot ja rento asenne. Ihan silmät pyöreinä luin, kuinka ihmisiä oli tuupittu ja tönitty jonoissa ja revitty tavaroita käsistä lastenvaateosastolla. Onneksi me ei törmätty tuommoiseen, mutta ei kyllä niihin pahimpiin ryysiksiin edes ängetty sekaan, hah.

lightbox

Niin ja kun niitä kuvia ei nyt tullut otettua, niin kuvituksena eilisen legohommia. Veikko sai valkata yhden jutun messuilta, ja jotenkin en nyt yllättynyt, että kotiinviemiseksi lähti Legopaketti, hah.

jurassic park lego

Kävittekö te Lapsimessuilla?

Ps. vielä tämä päivä aikaa osallistua edellisen postauksen LivBox-arvontaan, jossa palkintona sekä naisten, että miesten LivBox.