LEGOLAND

legoland

Hups. Niinhän siinä kävi, etten mitään kuulumisia, edes pikaisia, ehtinyt matkan varrelta kirjoitella. Me saavuttiin Legolandiin keskiviikkona jo hyvissä ajoin aamulla, ja saatiin viettää perillä tiiviit ja superkivat pari päivää, kunnes perjantaina aamupäivällä lennettiin kotiin. Me ei suinkaan jääty kotiin matkan jälkeen, vaan pyyhällettiin pikapysähdyksen (matkatavaroiden vaihto) jälkeen kohti Pohjanmaata, ja lauantaisia tunnelmallisia ja kauniita hääjuhlia. Sunnuntaina sitten kiiruhdettiinkin jo heti aamupäivästä kotiin, kun saatiin Suomeen käymään tulleet vaari ja enot vielä meille hetkeksi käväisemään. Niin että aikamoista hulabaloota tässä on viime päivät olleet, mutta voi miten kivaa meillä on ollut!

Nyt halusin kuitenkin ihan tuoreeltaan tulla kertomaan pikaisesti (eli ottakaa hyvä asento, ja hakekaa vaikka kuppi kahvia, hih) reissukuulumisia Legolandista!

ninjago world

Jos siellä lukijoiden joukossa on vasta hiljattain meidän matkaan hypänneitä, niin kerrottakoon, että Veikko on suuuri Legofani. Ensimmäiset kovasti odotetut pikkulegot lapsi sai isovelilahjaksi vajaa pari vuotta sitten, ja sen jälkeen Legoja onkin kertynyt iso vitriinikaapillinen lastenhuoneeseen. Meillä luetaan (siis lapsi lukee…) Legokuvastoja ajankulukseen, katsoo Lego-ohjelmia telkkarista ja pukeutuu Legovaatteisiin. Arvaatte varmaan, että Legoland on ehkä parasta, mitä pieni Legofani tietää.

Me vanhemmatkaan ei kyllä nolostella myöntää, että teemapuistot vaan on superkivoja, joten Legoland oli odotettu kohde koko perheelle.

Tämmöiselle malttamattomalle teemapuistoahmijalle oli mieluisaa, että lento lähti jo aamutuimaan, ja aikaa jäi perillä oloon enemmän. Ihan ensin saatiin kuulla mielenkiintoista juttua mm. Legolandin historiasta ja lapset saivat leikkiä Legoilla, tietenkin. Maistuvan lounaan jälkeen päästiin tutustumaan hotellihuoneeseen, jonka näkemistä jo kovasti oltiinkin odoteltu. Tiesin, että meille on varattu Pirate-huone, ja olin vähän etukäteen netistä kurkkinutkin miltä huone näyttää, mutta voi vitsit miten ihana se oli! Lapsia odotti huoneessa pienet yllätyspussit, ja samalla, kun itse ihastelin huonetta, kipaisi Veikko kerrossängyn yläpetille rakentamaan pussista löytynyttä Legoa. Tuosta hotellista mulla olisi niin paljon kerrottavaa, että palaan siihen myöhemmin ihan omassa postauksessaan. Sen verran vaan vielä siitä, että meidän lasten hotellisuosikit, kylpyamme ja suklaamurot löytyivät kumpainenkin hotellista, mutta ne kyllä kalpenivat tällä kertaa kaikelle muulle, mitä huoneesta ja hotellista löytyi, hih!

legoland billund

legoland billund

legoland billund

Legolandin suuri investointi on ollut tänä vuonna avattu upouusi Ninjago World, ja tämän näkemistä Veikko oli kovasti odottanut. Sinne siis otettiin suunta ekaksi. Pinta-alaltaan tuo Ninjago World ei ole mikään suuren suuri, mutta Veikko olisi varmasti saanut silti siellä kulumaan vaikka päivän. Vaikka sitten ihan vaan Ninjago The Ride laitteessa ajellen.

Ninjago The Ride olikin kyllä superkiva laite, jossa me käytiin tuon parin päivän aikana kaikkein eniten. Laitteeseen mennessä laitetaan ”silmälasit” päähän, ja ideana tuolla on omilla käsillään ampua virtuaalisia tulipalloja ja muita juttuja pahisten päälle. Vähän siis sellainen kolmiulotteinen ajelu, jossa itse osallistutaan pahisten taltuttamiseen. Aika hauska idea, ja upposi kyllä ihan täysillä meidän junioriin.

Ninjago Worldista löytyi myös hauska lasersokkelo, kiipeilyseinä, piknikalue, Ninjagokauppa  ja muuta pientä Ninjago-fania ilahduttavaa. Sen verran tästä inspiroiduttiin, että ensi viikolla meillä juhlitaan Ninjago-synttäreitä!

legoland

legoland billund

Legoland on jaettu teemoittain yhdeksään eri alueeseen, ja meidän suosikit oli tällä kertaa tuo Ninjago World, sekä taaperon lemppari Duplo Land. Mutta ihan kaikki kolkat tuli kuitenkin koluttua, sillä jokaiselta alueelta löytyy kyllä tosi kivoja juttuja.

Knights Kingdomissa meidän suosikki oli Dragon vuoristorata-ajelu, joka alkaa hitaasti madellen vuoren sisältä, kunnes lähtee hurjaan kieputukseen vuoren ulkopuolelle tultaessa.
Polar Landissa käytiin ihastelemassa söpöjä pikkuisia Pingviinejä ja sieltä olisi löytynyt kenties puiston hurjin vuoristorata, jos vaan kyytiin olisi uskaltautunut.
Pirate Landista löytyi superhauska vesitaistelu-veneajelu, jossa sai olla vesisotaa ihan luvan kanssa, ja voikos hauskempaa ollakaan, kuin koittaa saada viereisessä veneessä olijat litimäriksi ampumalla vettä veneen vesitykeistä.
Minilandin pienoismalleja ihastellessa olisi saanut kulumaan varmasti kokonaisen päivän, sillä sen lisäksi, että Miniland on täynnä taidokkaasti rakennettuja pienoismalleja, heräävät nuo pienoismallit siellä henkiin. Junat puksuttavat raiteillaan, bussit ajavat katuja pitkin, lentokoneet peruuttavat lähtöhalleista kiitoradalle jne.
Legoredo Townin intiaanileirissä sai paistaa oikealla nuotiolla leipää Intiaanipäällikön seurassa, ja Legoredo Townista löytyi tarkkasilmäisille myös hauska kaivosteemainen leikkipuisto, jossa meidän pojat innostuivat leikkimään ja kuskaamaan Duplopalikoita kettinkien varassa roikkuvien kulhojen avulla kaivoksen eri kolkkiin.
Yksi lemppari oli Adventure Landin jännä paloautolaite, jossa jokainen sai leikkiä oikeaa palomiestä koittaen sammuttaa kerrostalossa leikisti roihuavaa tulipaloa oikeaa vettä tulipaloon suihkuttaen.
Imagination Zonen elokuvateatterissa Veikko kävi iskän kanssa katsomassa kovasti odotetun Nexo Knight 4D elokuvan, samalla kun me Viljamin kanssa tutustuttiin Duplo Landin pikkuisille sopiviin laitteisiin.

Veikko oli kovasti odottanut myös Legolandin kauppoihin pääsyä, joten yksi tärkeä juttu oli tietenkin uuden Legopaketin valkkaaminen. Nuo ympäri puistoa löytyvät Legokaupat ovatkin aikamoisia karkkikauppoja Legofaneille, sillä hurjan ison Legopakettivalikoiman lisäksi niistä löytyy mm. isot rivit irtokarkkikaupoista tuttuja laareja, jotka ovat täynnä Legon osia! Suurimmassa osassa näissä ”irtokarkkilaareissa” on myynnissä Legoukkeleiden osia, joista saa kasata sitten mieleisiään Legoukkeleita.
Kaikkea muutakin kivaa Legoaiheista on myynnissä, kuten vaikka jääpalamuotteja, avaimenperiä, rannekelloja ja rooliasuja. Kovin kauaa ei siis tarvinnut aikaa kaupoissa viettää, että neljävuotias sai lompakkonsa tyhjenemään, hah.

legoland billund

legoland

legoland

Ensimmäisenä päivänä me humputeltiin puistossa niin pitkään, kun laitteet olivat auki, ja vielä senkin jälkeen jäätiin hetkeksi kiertelemään muuten auki olevaan puistoon. Lopuksi käytiin syömässä hotellin illallisbuffetissa, kunnes vihdoin maltettiin mennä hotellihuoneeseen nukkumaan. Voisi varmasti kuvitella, että sen toisen päivän malttaisi ottaa vähän maltillisemmin… Mies kyllä välillä kävi hotellihuoneessa lepäämässä, mutta me poikien kanssa ei vaan maltettu! Toki käytiin välillä syömässä, mutta muuten ahmittiin puistoa minkä ehdittiin.

Voisi ajatella, että näin rankka huvittelu saa aikaan jossain vaiheessa väsykiukun (lapselle, toim. huom.), mutta tiedättekös, ensimmäinen ja ainoa kiukku tämän reissun aikana koettiin muutama kilometri ennen kotiintuloa, kun ilmoitin, että koukataan take away ruuat matkanvarrelta, ja Veikko olisi halunnut suoraan kotiin – rakentamaan uutta Legoaan.

legoland

legoland billund

legoland

Oon kyllä tosi iloinen, miten kiva tämän meidän vauhtikaksikon kanssa on reissata!
Pian viisi vuotta täyttävä Veikko on kyllä jo ihanaa matkaseuraa, kun viihtyy lentokoneessa omien touhujensa parissa ja ihan kivasti ne lennot meni pienemmän sylipaikkalaisenkin kanssa.

Meidät livenä tuntevat tietävät, että tämä meidän touhupari ei ole ihan rauhallisimmasta päästä, ja monet ovatkin ihmetelleet, miten meidän vilkkaat pojat jaksavat matkustaa esimerkiksi pitkiäkin automatkoja.

Varmasti matkakohteella on suuri merkitys lasten viihtyvyyteen ja Legoland tietenkin on oiva kohde pikkuisten kanssa matkaamiseen. Legoland on suunnattu 2-12 vuotiaille lapsille, mikä näkyy mm. siinä, että jo metrin mittaiselle huvittelijalle aukeaa portit suurimpaan osaan huvilaitteista ja sitä pienemmillekin löytyy omat rauhallisemmat laitteet, sekä mukavia leikkialueita.

Lapsille suunnatussa kohteessa on tietenkin helppo olla pienten kanssa, sillä sen lisäksi, että tekemistä löytyy kaikille, on kaikessa otettu lapset huomioon. Ruokapaikkoja löytyy jokaiseen makuun, lastenhoitopisteitä on runsaasti, ja lapsiin suhtaudutaan ihanasti, ovathan he paikan tärkeimpiä asiakkaita.

legoland

legoland

legoland

Minkäslaiset fiilikset tästä matkasta sitten jäi? No reissuhan oli aivan mahtava, ja tätä kyllä muistellaan taas pitkään! Ja kamala matkakuumehan tästä taas tuli, hih. Onneksi en ole kuumeineni yksin, sillä Veikkokin ilmoitti, että olisi uuteen matkaan heti valmis, ja Legolandiin oltaisiin voitu palata kuulemma jo heti seuraavana päivänä.
Tiesittekös muuten, että Legolandeja on tällä hetkellä kuusi eri puolilla maailmaa, ja ihan pian avataan seitsemäs puisto, kun Dubai saa oman Legolandinsa vielä tänä syksynä?

Matkaseurana Legolandissa meillä oli Kohteena Maailma, Lähtöselvitetty ja Curious Feet -bloggaajat seuralaisineen, joten kannattaa käydä kurkkimassa myös näitä blogeja, jos haluatte lukea lisää Legolandista. Myös Karkkipurkkiin on tulossa vielä lisää Legoland juttuja, joten pysykäähän kuulolla, jos Legoland-vinkit kiinnostavat!

Yhteistyössä Legoland