Siltä varalta, että tätä täydellistä talvisäätä, eli auringonpaistetta, pikkupakkasta ja kevyttä lumipeitettä ei kestäkään tästä marraskuun alusta helmikuun loppuun saakka, keräilin muutamia vinkkejä, miten selvitä sen pimeimmän ja synkimmän vuodenajan yli.
1. Lähde kotoa. Kesällä tulee vähän kuin itsestään käytyä kaikissa kivoissa paikoissa, kun hauskoja ja houkuttelevia tapahtumia ja kesäkohteita on vaikka joka viikolle. Vaikka kotoilukin on ihan kivaa, ainakin mua (kotona työskentelevänä) piristää kovasti päästä välillä kotoa pois. Lähde leffaan, teatteriin, museoon, ulos syömään tai vaikka vaan lähimpään kahvilaan jälkkärille. Niin, ja näitä kaikkia luettelemiani asioita voi tehdä yhdessä lasten kanssa! Meillä onkin viikonloppuna tiedossa ainakin yksi (koko perheen) teatterireissu ja varmasti jotain muutakin kivaa keksitään, kun samalle viikonlopulle osuu myös meidän hääpäivä ja isänpäiväkin.
2. Syö vitamiineja! Pimeys väsyttää, joten nyt on aika ottaa kesällä säilötyt vitamiinit pakkasesta käyttöön. Meidän lemppareita on helpot ja nopeat smoothiet, mutta marjoista voi tehdä vaikka jälkkärirahkaa tai pyöräyttää puolukoista lapsille maistuvan vispipuuron. Vitamiineja kannattaa tankata suoraan purkistakin. Me saatiin joskus testiin superkäteviä vitamiinisuihkeita, ja lapset muistuttavat itse, jos ei suihketta kuulu aamupalan yhteydessä suuhun, hih.
3. Virittele valoja. Meillä on koristevaloja esillä melkein ympäri vuoden, mutta viimeistään nyt kannattaa ottaa kausivalot käyttöön tuomaan tunnelmaa ja piristämään pimeää talvea. Meillä onkin ensi viikonlopun suunnitelmissa ripustaa joulu.. eikun kausivalot myös ulos, ihanaa!
4. Tee kivoja asioita kotona. Vaikka kuinka keksisi mukavia menoja talvipäiville, niin silti talvella tulee oltua paljon enemmän kotona, kuin muulloin. Nyt on hyvä hetki surffailla läpi Netflixin valikoimaa ja koukuttua uuteen lempisarjaan. Joko olette muuten korkanneet glögikauden?
5. Fiilistele joulua! Kun jouluvalot on ripustettu, ja kynttilät otettu esiin, voi varmaan pian laittaa jo ensimmäisiä joulukoristeita, eikös! Nyt on muuten hyvä hetki askarrella iltaisin joulukalenteria, jos sellaisen meinaa tehdä. Meillä lapset haluaa tänä(kin) vuonna kalenterit lelukaupan isosta valikoimasta, mutta meinaan silti askarrella jonkin omankin joulukalenterin, ehkäpä sellaisen, josta tulee aineettomia yllätyksiä koko perheelle.
Takki Vila (sama punaisena täällä) // Farkkumekko H&M // Neule Selected Femme // Leggarit Vimma // Kengät Crocs
6. Nauti auringosta! Silloin, kun aurinko sattuu näyttäytymään tähän aikaan vuodesta, kannattaa sännätä ulos. Voisikohan sitä auringonpaistetta vähän kerätä jemmaan talven pimeiden päivien varalle?
Mitäs vinkkejä teillä on kaamoksen selätykseen?
Postauksessa mainoslinkkejä.
Osa vaatteista saatu.