Yksi isoimmista motiiveista lähteä jälleen tarpomaan kohti sokeritonta elämää, oli saada ihosta jälleen heleämpi ja kauniimpi.
Elimistö tuottaa jatkuvasti uutta kollageenia, joka pitää ihon kimmoisana ja rypyttömänä, mutta kollageenin tuotanto alkaa heikentyä jo 25 vuoden iässä (kääk!) ja mähän siis täytän tänä vuonna 40 (kääk kääk!). Tiesittekö, että myös sokeri vaikuttaa tuohon kollageenin tuotantoon, eikä todellakaan positiivisesti? Melko turhaa siis käyttää eurojaan ihon vanhenemista estävään kosmetiikkaan, jos samaan aikaan ahmii sokeriherkkuja, jotka vanhentavat ihoa ennenaikaisesti. Onneksi kuitenkin jo kuukauden sokerittomuus saa kollageenin tuotannon elpymään entiselleen, joten peli ei ole menetetty, vaikka aikaisemmin olisikin tullut ahmittua karkkeja kilokaupalla.
Sen lisäksi, että sokeri rypistyttää ihoa häiritsemällä kollageenin tuotantoa, se myös saa ihon näyttämään harmaammalta (chek!) ja elottomalta (chek!), ja saa aikaan myös pieniä ”sokerinäppyjä” (chek!). Joo, nämä kurjat muutokset ovat ainakin mun kasvoilta löydettävissä (siis ei onneksi nyt noita ryppyjä vielä, paitsi ehkä muutama hienoinen juonne silmien ympärillä), ja ilokseni voin kertoa, että aikaisemmin, kun olin kuukausia ilman sokeriherkkuja, iho oli todellakin aivan silminnähden paremmassa kunnossa! Vielä näin parin viikon karkittomuuden jälkeen en ole huomannut oikeastaan mitään muutoksia, mutta luottavaisesti odotan, että ihmeitä jälleen tapahtuu.
Toki ihon kuntoon vaikuttaa tsiljoona muutakin asiaa, kuten aurinko, ihonhoitotottumukset, geenit jne, mutta sokeri harmi kyllä saa ainakin runsaasti syötynä noita harmittavia muutoksia aikaan. Mutta palataan näihin ihojuttuihin (muutenkin, kuin sokerin osalta) vielä myöhemmin muissa postauksissa!
Ja sitten vielä pientä raporttia näiltä parilta ekalta sokeriherkuttomuusviikolta, eli miten on mennyt?
Ihmeellisen hyvin on mennyt, varsinkin jos miettii, että vielä hetki sitten rapistelin irtokarkkipussia melkein JOKA ilta. Karkkia ei ole tehnyt mieli oikeastaan ollenkaan, ja satunnaisiksi herkuiksi on riittänyt oikein hyvin pähkinäpatukat ja lakritsitaatelit.
Ainoa sokerihimotus on ollut limsa (en siis halua käyttää keinotekoisia makeutusaineita, joten aspartaamilimut eivät ole vaihtoehto!), ja niiden Lidlin pikkuisten vadelmalimupullojen ohi meinaa olla vieläkin vähän vaikeaa kävellä. Mutta sitten keksin nerokkaan keinon tuohon kuplahimoon, nimittäin sokerittomat makeutetut kuplavedet! Näitä olen sitten lipitellyt, eikä limsaakaan nyt enää tee mieli.
Jo nyt parin viikon sokeriherkuttomuuden jälkeen huomaan olevani paljon virkeämpi, enkä ole päivisin väsynyt (jee!), ja myös ärsyttävä vatsan turvotus alkaa hiljalleen hävitä (jee!). Toivoin myös vähän keveämpää oloa, eli paluuta omaan hyvänolon painooni, ja nyt parin viikon jälkeen olen yhtä kiloa keveämpi, mikä on justiin sopiva määrä tälle ajalle.
Ihan ekoina päivinä oli päänsärkyä, mitä osasin odottaakin, mutta viikon päästä onneksi helpotti.
Hyvillä fiiliksillä siis jatketaan. Mulle herkuton huhtikuu on sokerista vierottautumiskuukausi, ja startti terveellisempään elämään!
Mitenkäs muilla on sokerittomuus sujunut?
LUE MYÖS:
Herkuton huhtikuu – lähdetkö mukaan?
Herkuton huhtikuu – terveelliset ”karkit”