Kaupallinen yhteistyö: OP Koti
Me muutettiin kuusi vuotta sitten kaupunkiin, josta ei tiedetty etukäteen juuri mitään, eikä tunnettu ketään. Muutettiin tänne vähän vahingossa monen sattuman kautta, mutta se olikin yksi parhaita vahinkoja, sillä Valkeakoski on osoittautunut vallan mainioksi paikaksi asua.
Parasta kaupungissa on sen koko, pienessä kaupungissa kaikki on lähellä. Täältä löytyy mukavasti palveluita, ja jos jotain puuttuu, hurauttaa Lempäälän Ideaparkiin vain vartissa ja Tampereellekin puolessa tunnissa. Yksi parhaita juttuja onkin Valkeakosken huippuhyvä sijainti, sillä täältä on lyhyt ajomatka Tampereelle, eikä Helsinkiinkään aja kuin reilun tunnin.
Mutta tiedättekö mikä tekee tästä kaupungista mulle kodin? Kaikki ne mukavat ja mielenkiintoiset paikat, joita täältä löytyy! Haluattekos tietää mitkä nämä paikat ovat? No, lähtekääpäs minun ja OP Kodin kiinteistönvälittäjien kanssa pienelle Valkekoski-kierrokselle. No niin, lähdetään!
RAPOLANHARJU



”Sääksmäeltä löytyy ainutlaatuinen Rapolanharjun alue, jossa on muinaislinna hautoineen sekä luontopolku. Rapolanharjun laella kulkee kävelyreitti ja näköalapaikoilta on huikeat näkymät Vanajaveden yli naapurikuntiin. Rapolanharjun juurella on Voipaalan kartano, josta löytyy viehättäviä vanhoja rakennuksia, taidekeskus ja kahvila. Kartanon pihapiirissä vietetään erilaisia tapahtumia aina muinaismarkkinoista ja konserteista venetsialaisiin.”
-Tuija Kyyhkynen, kiinteistönvälittäjä, OP Koti Valkeakoski
Olen kyllä tismalleen samaa mieltä siitä, että Rapolanharjun alue on todellakin ainutlaatuinen. Täällä muuten järjestetään kesäsunnuntaisin ilmaisia opastettuja kierroksia, ja mekin käytiin esikoisen kanssa eräänä sunnuntaina ihan muina turisteina kiertämässä oppaan johdolla Rapolanharjun reilun kilometrin mittainen luontopolku. Olipas muuten mielenkiintoista kuulla tuon paikan historiasta oppaan kertomana!
Rapolanharjulla on eri mittaisia lenkkejä, mutta lyhin kilometrin mittainen on juuri sopiva kiertää myös pienten lasten kanssa. Mukaan kannattaa ottaa eväitä ja keitellä vaikka termariin kahvit, sillä parhaalta näköalapaikalta löytyy pari pöytää penkkeineen, sekä huikeat näkymät Vanajaveden ylle.
VALMARINNIEMI



Jos haluaa eräjormailla enemmän, kannattaa suunnata Valmarinniemen retkeilyalueille. Täällä me ollaan käyty tsiljoona kertaa paistamassa makkarat ja viety varmasti kaikki meidän viikonloppuvieraat retkeilemään. Aivan ihana paikka! Parkkipaikalta on ihan lyhyt matka ensimmäiselle retkipaikalle, josta löytyy grillikatos, polttopuita ja vessa. Justiin sopiva paikka siis retkeillä lastenkin kanssa. Kun jatkaa matkaa luontopolkua pitkin, löytyy nuotiopaikka polttopuineen ja retkeilypaikkoja on lisää saarissa, joihin pääsee veneellä.
APIA


”Valkeakosken keskustassa on ainutlaatuinen kesäteatteri Apianlahden rannalla, jossa näyttämö on lähes vesirajassa ja laineet liplattavat upeasti taustalla. Väliaikakahvit juodaan Palviljongissa. Vieressä on Apian uimaranta ja lapsille oma seikkailupuisto. Kokonaisuuden täydentää vielä urheilukenttä.”
– Juha Väistö, myyntipäällikkö, OP Koti Valkeakoski.
Kun kuusi vuotta sitten me muutettiin Valkeakoskelle, oli Apia ainut paikka, jonka täältä tiesin! Oltiin autoiltu parivuotiaan esikoisen kanssa muutaman kerran Seikkailupuistoon leikkimään, sillä Seikkailupuisto oli naapurikuntalaiselle mainio päiväretkikohde. Esikoinen täyttää kohta jo kahdeksan, ja edelleen me tykätään käydä Seikkailupuistossa touhuamassa. Seikkailupuiston toisella puolella, Apian uimarannalla on hauska pieni laguuni, joka on aivan ihanteellinen uimapaikka pienille lapsille.
LIIKENNEPUISTO


Seuraavaksi lähdetäänkin liikennepuistoon! Aivan huippua, että Valkeakoskelta löytyy oma liikennepuisto, jossa saa huristella polkuautoilla pitkin ja poikin katuja, opetella tunnistamaan liikennemerkkejä ja kurvailla välillä liikennevalojenkin kautta. Liikennepuistosta löytyy polkuautojen lisäksi myös muutakin kivaa, nimittäin tosi hauska köysiratakeinu, sekä perus leikkipuistotelineitä.
VISAVUORI



”Sääksmäellä Vanajaveden rannassa sijaitseva Visavuoren alue on ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa on Emil Wikströmin taiteilijakoti ja museo. Wikström rakennutti ateljeensa vuosina 1893–1912. Alueelta löytyy lisäksi Kari Suomalaisen piirrosnäyttely ja ihastuttava Visavuoren Valimokahvila. Laiturista pääsee laivalla niin Tampereelle kuin Hämeenlinnaan.”
– Veli Helpiö, kiinteistönvälittäjä, OP Koti Valkeakoski.
Emil Wikströmin pientä linnaa muistuttava ateljeerakennus on täynnä mielenkiintoista tutkittavaa! Sieltä löytyy veistosten lisäksi mm. pikkuruinen talvipuutarha, pimiö ja tähtitorni.
Fun fact: Wikströmin suunnittelemien Helsingin rautatieaseman lyhdynkantajapatsaiden kasvomallinan on tarinan mukaan saanut toimia Visavuoren puutarhurina toiminut paikallinen Jalmari Lahtinen.
Visavuoreen on hauska hurauttaa vaikka ihan vain kahville ja jäätelölle, mutta jos paikassa ei ole käynyt aikaisemmin, kannattaa ehdottomasti kurkistaa Emil Wikströmin ateljeeseen ja sympaattiseen kotitaloon. Lapsille saavat halutessaan lipunmyynnistä ensimmäisen vihjeen, joka johdattelee hauskaan seikkailuun!
MYLLYSAARI

Aivan kaupungin keskustasta löytyy aivan ihana tehdasalue kanavineen. Myllysaaresta löytyy myös mm. Suomen ainoa jalkapallomuseo, mutta mulle paikka toimii useimmiten kuvauslokaationa, kun otetaan blogiin asukuvia! Paikka on nimittäin tosi kaunis ja sijaitsee juuri sopivasti matkan varrella, kun liikutaan keskustan tuntumassa.
Olipas mukava kiertää omaa kotikaupunkia! Aika hyvin tuntevat myös OP Kodin kiinteistövälittäjät alueensa, niin nappiin menivät heidän vinkit omien suosikkipaikkojeni kanssa.
ARVONTA
Karkkipurkin Instagramista löytyy arvonta, jossa voit voittaa 50 euron arvoisen K-lahjakortin. Käy kertomassa arvontakuvaan oman kotikaupunkisi suosikkipaikka, niin olet mukana arvonnassa! Arvonnan säännöt löydät täältä.