Viikonloppuna juhlittiin meidän lasten perinteisiä tuplajuhlia, ja sen lisäksi, että nuo juhlat ovat aina mukava tilaisuus saada kaukana asuvat sukulaiset saman katon alle koolle, on juhlista myös se etu, että silloin tulee tehtyä kodin rästihommat vihdoin valmiiksi, haha!
Mies nakutteli paria päivää ennen synttärikemuja olohuoneen joulukuussa maalatulle seinälle valokuvataulut takaisin paikoilleen ja leikkasi myös listat lattiaan. Huh! Mulla oli kesällä tavoitteena, että saadaan tuo homma valmiiksi juhannukseen mennessä, puoli vuotta maalauspuuhien jälkeen, mutta hyvä että edes näin syksyllä saatiin se homma päätökseen, hih.
Pari viikkoa sitten mies maalasi meidän keittiön yhden seinän aivan älyttömän suloisella mintun sävyllä ja ennen juhlia saatiin myös seinälle ostetut hyllyt paikoilleen. Juhlien aikana tuossa senkin päällä oli synttäreiden makeat herkut tarjolla, mutta nyt se on siinä käytössä, mihin sen suunnittelinkin. Siitä tuli meidän keittiön aamiaisnurkkaus. Ihanaa!
Mun mielestä parhaita keittiöideoita aikohin on aamiaiskaapit. Näitä on näkynyt muutaman vuoden ajan, mutta meidän 8 vuotta sitten rakennetun talon keittiöstä ei sellaista löydy. Keittiörempastakin olen vähän salaa haaveillut, mutta koska haavelistalla on sata muuta tärkeämpääkin haavetta, saa tuo remontti odotella vielä usean vuoden ajan.
Aamiaiskaappien varsinainen idea on toki se, että kaikki ne kahvinkeittimet, leivänpaahtimet, murot ja murokulhot ja muut aamiaisjutut saa kätevästi kaapinovien taakse piiloon, mutta ovet avaamalla kaikki on sitten heti valmiina ja esillä käytettäväksi.
Mutta en tiedä tykkäänkö noista aamiaiskaapeista sen nerokkaan ovi-idean takia, vai enemmän vain siksi, että rakastan aamiaisia, ja ajatus siitä, että aamiasjutuille on pyhitetty kokonainen oma kaappi on vain aivan hykerryttävän ihana idea!
Tässä meidän aamiaisnurkkauksessa ei siis ole ovia, eikä se haittaa tippaakaan! Rakastan tätä minttujätskiseinällä olevaa aamiaisnurkkausta!
Parasta on tietenkin myös se, että heti kun aamiaisnurkkaukseen kyllästyy, voi kahvinkeittimen nostaa sille tasolle, jolla se on aikaisemminkin ollut ja tuohon voi laittaa sitten jotain aivan muuta. Aikaisemmin senkin päällä on ollut vain hedelmävati, mutta tuohon nyt voi keksiä milloin mitäkin, vaikka luulenkin, että aamiaisnurkkauksena se saakin toimia vielä pitkään.
Tykkään ihan hurjasti tästä keittiön muutoksesta, ja rahaa tähän kului vain maalipurkin ja noiden Ikeasta ostettujen edullisten hyllyjen verran.
Ai niin, sijoitin myös viitisen euroa tuohon roikkuvaan tekokasviin, koska halusin keittiöön jotain vihreää, mutta olen aivan tavattoman surkea viherkasvien kanssa! Kun hyllyt oli kiinnitetty seinälle ja aloin järjestellä tavaroita paikoilleen, katseli pian viisi vuotta täyttävä kuopus touhuani suu auki, ja tiedusteli sitten hämillään, ”miksi sä laitat sen kasvin sinne, vaikka se on jo ihan mädäntynyt??”.
Hmm, ehkä meillä ei tosiaan ole aikaisemmin tuollaista roikkuvan mallista ”kasvia” ollut, mutta toivottavasti siitä ei nyt kovin mädäntynyttä kuvaa tule muille, haha!
Ps. jos jollain muullakin on sisustuskuumetta (jotenkin olen ymmärtänyt, etten ole ainoa, kehen se näin syksyisin iskee…), niin Elloksella on nyt kodintekstiilit -25% ja valaisimia -30% alessa, valikoiman löydät täältä*!
*mainoslinkki
Pss. Tuosta suodatinpussitelineestä kyseltiin, se on kotimaisen Hile-merkin ja löytyy esim. Weecosilta*.
*mainoslinkki