RAKAS LENKKIPÄIVÄKIRJA: TÄSTÄ SE (TAAS) ALKAA!

lifestyleblogi

Ihan alkuun mulla olisi teille yksi pikkuruinen pyyntö. Tuonne blogin alareunaan pompsahti pieni ikkuna, josta pääsee blogiani koskevaan kyselyyn. Olisi ihan huippua, jos jaksaisitte käydä vastaamassa tuohon kyselyyn (samalla voi osallistua 50€ K-ryhmän lahjakortin arvontaan). Kyselyyn pääset myös tästä. Kiitos ja kumarrus!


Aina keväisin toistuu monet samat jutut. Ainakin sisustuskuume ja lenkkeilykuume iskee joka kevät!

Vaikka joka kevät olen innostunut lenkkeilystä, on tuo innostus sitten aika nopeasti myös laantunut. Kävely on tuntunut lopulta aika tylsälle ja juokseminen taas ihan kamalalle. Juostessa tuntuu, että hengästyn ja läkähdyn kuoliaaksi, eikä tuo olotila ole varsinaisesti houkutellut lenkkeilemään lisää. Toisaalta muistan kyllä, että kunto on noussut joka kerta aivan älyttömän nopeasti, mikä on tuntunut kivalle!

Tänä keväänä olen TAAS lenkkeilyintoa täynnä, ja tällä kertaa haluan onnistua tässä niin, että lenkkeilystä tulee ympärivuotinen tapa. Olen toki lenkkeillyt nytkin ympäri vuoden, mutta tosi satunnaisesti, kun jatkossa haluaisin käydä säännöllisesti useamman kerran viikossa lenkkipolulla. Haluaisin saada paremman kunnon, ja oppia juoksemaan. Mulla on myös ekaa kertaa elämässäni paino noussut, ja vähän salaa toivon, että saisin lenkkipolulle hukattua kaikki ylimääräiset kalorit, eikä paino ainakaan tästä enempää enää nousisi. Painonhallintaa tärkeämpänä tavoitteena on kuitenkin kunnon kohotus!

Tavoitteena on nyt käydä lenkillä vähintään kolme kertaa viikossa. Ihan sama, vaikka kävelisin kaikki lenkit, kunhan vain saan lähdettyä liikkeelle! Toivon kyllä, että saisin lisättyä vähän juoksuaskeleita näihin lenkkeihin ja samalla saisin kohotettua kuntoa.

Salaisena tavoitteena mulla on oppia juoksemaan niin, että jaksaisin juosta tänä kesänä viisi kilometriä! Ehkä vähän nolottaakin tämä tavoite, sillä monet juoksevat kymmentä kilometria päivittäin, mutta tällä lähtötilanteella olen kyllä superiloinen, jos tämän kesän aikana jaksan tuon viisi kilometriä juosta.

lifestyleblogi

Haluaisin oppia tykkäämään lenkkeilystä ja juoksusta siksi, että lenkille on maailman helpoin lähteä. Kotioven avaamalla voi pinkaista liikkelle (kunhan vaan saa itsensä lenkkivaatteisiin ja sinne ovelle!), eikä aikaa kulu autolla jumppasalille siirtymiseen ja takaisin ajamiseen.

Nyt on ollut tosi kiva aloittaa lenkkitouhut, kun metsässä on hiihtolatujen sijaan kuiva ja sula lenkkipolku. On ollut kätevä ottaa myös lapset mukaan lenkkipolulle pyöräilemään, vaikka lasten kanssa matka välillä taittuukin vähän verkkaisemmin. Välillä pyörän perässä saa harppoa reippaaseen tahtiin, ja välillä taas jäädään ihmettelemään jäätyneitä ojia ja syömään eväitä, heh.

40+ blogi

No miten ne ekan viikon lenkit sitten meni?

Maanantai: 1 km
Maanantaina oli vain vähän aikaa, joten kierrettiin kuopuksen kanssa vain 1 kilometrin lenkki. Koska lähes jokainen matkan varrelle osuva jäätynyt oja täytyy tutkia ja jää hakata kepillä rikki, täytyy lapsen kanssa lenkkeillessä aikaa varata paljon tavallista enemmän. Oltiin juuri edellisenä päivänä lenkkeilty koko perheen kanssa 5 kilometrin lenkki, joten olin iloinen, että päästiin edes pikkuiselle lenkille.

Keskiviikko: 8 km
Kesikiviikkona miehellä oli vapaapäivä, koululainen leirillä ja kun kuopus lähti kaverin luo leikkimään, oli meillä sopivasti puolitoista tuntia aikaa käydä lenkillä. Kierrettiin eka 7 kilometrin lenkki, ja kun meillä oli vielä senkin jälkeen aikaa, kipaistiin vielä kilometri päälle.

Lauantai: 5 km
Lauantaina kierrettiin kuopuksen kanssa viiden kilometrin lenkki.

(Ja näihin päälle lyhyet matkat kotoa lenkkipolulle ja takaisin)

Tästä se nyt lähtee! Toivottavasti into ei tällä kertaa lopahda, vaan saan raportoida myöhemmin, miten ekat viisi kilometriä tuli pingottua juosten läpi!

blogi 40+

Onko muita, joihin keväisin iskee lenkkeilyinnostus?