Mukavaa uutta viikkoa! Tänään pyörähti neljäs viikko tätä uutta poikkeuksellista arkea käyntiin. Lapsen etäkoulu sujuu mukavasti ja ollaan löydetty muutenkin aika kivat uudet arkirutiinit. Eka viikko meni kyllä täysin tämän uuden arjen opetteluun ja silloin musta tuntui, ettei aikaa mun omille jutuille jää tässä uudessa arjessa ollenkaan! Nyt ollaan kuitenkin löydetty sopiva rytmi näihin päiviin ja omaa aikaakin jää nyt muutenkin, kuin iltoihin lasten nukkumaamenoaikojen jälkeen. Oikeastaan aikaa kaikille kodin rästihommille tuntuu olevan nyt paremmin kuin aikoihin, kun mitään menojakaan ei ole ollenkaan.
Näiden arkijuttujen lisäksi tiedossa on myös muuttopuuhia. Täällä pakkaillaan jo parhaillaan (virtuaalista) muuttokuormaa, sillä Karkkipurkki muuttaa aivan näinä päivinä!
Blogin lukijan näkökulmasta ei varmastikaan ole juurikaan väliä millä alustalla blogi on, mutta bloggaajana ainakin mulle on tosi tärkeää missä tämä blogi oikein sijaitsee. Joskus ajattelin, että kaikista mahdollisista paikoista kaikkein paras blogilleni olisi Suomen Blogimedia (nykyinen Babler) ja olinkin tosi iloinen, kun blogini pääsi tähän huikeaan porukkaan mukaan. Täällä on ollut ihanaa olla! Mutta joskus saattaa käydä niin, että vaikka kaikki olisi oikein hyvin juuri näin, tulee eteen tarjous, johon ei malta olla tarttumatta. Niinpä haikein, mutta samalla iloisin mielin sanon heipat Bablerille ja lähden innosta puhkuen kohti uusia tuulia, tällä kertaa Kaksplus sivuston portaaliblogien joukkoon!
Muuttopuuhat ovat siis parhaillaan käynnissä ja aivan tuota pikaa blogini löytyy Kaksplus.fi sivustolta. Vanha tuttu osoite, www.karkkipurkki.com, toimii jatkossakin, joten kunhan muuttohommat saadaan aivan valmiiksi, ohjaa tuo tuttu osoite uuteen blogiin!
Ps. Valkoinen T-paita ja ruudulliset culottesit Neulomon (saatu brändilähettiläsyhteistyön kautta)
Mukavaa uutta viikkoa!