KYYNÄRÖN LAAVU – RETKI JOKA EI MENNYT IHAN PUTKEEN

kyynärön laavu

Keksin vuodenvaihteessa meille uuden perheharrastuksen. Voitaisiin tänä vuonna retkeillä joka kuukausi jossain meille aivan uudessa retkipaikassa. Ajattelin, että voisin vinkkailla kivoimmista retkikohteista täällä blogissakin, mutta mitään varsinaisia retkeilyohjeita en kyllä tule jakamaan, sillä huomattiin eilen, että ollaan täysin amatöörejä tässä retkeilyhommassa!

Me ollaan retkeilty lasten kanssa aika paljon, mutta ollaan tehty aina sellaisia helppoja parin tunnin päiväretkiä meille tuttuihin retkipaikkoihin. Meillä on kaksi suosikkipaikkaa, joissa ollaan retkeilty ja kummassakin on tosi lyhyt kävelytmatka parkkipaikalta laavulle tai nuotiopaikalle. Pienten lasten kanssa tällaiset paikat onkin tosi kivoja retkikohteita, mutta silloin kun mukana on vain meidän omat jo vähän isommat lapset, voisi olla mukavaa patikoida jo vähän pitempiäkin matkoja.

Vuoden ekaksi retkikohteeksi valittiin Lempäälästä löytyvä Kyynärön laavu. Luultiin, että parkkipaikalta olisi sellainen parin kilometrin matka suuntaansa, mikä kuulosti juuri sopivalle, kun mukana oli myös kuusivuotias kuopus. No, noin neljä tuntia myöhemmin meille selvisi, että matkaa kertyi edes takaisin reilu 10 kilometriä. Siis KYMMENEN! Melkoinen suoritus eskari-ikäiseltä.

Hurautettiin Ideaparkin läheltä löytyvälle Paattakaisen parkkipaikalle, josta lähti hyvin opastettu reitti Birgitan polulle. Lähdettiin tarpomaa lumisia polkuja pitkin ja ihailtiin satumaisen kaunista lumista metsää. Nähtiin peuran ja jäniksen jälkiä ja käveltiin vähän lisää. Ja käveltiin. Matka tuntui loputtoman pitkälle ja lapset alkoivat nahistella siitä kumpi saa kävellä kapealla polulla ensimmäisenä. Kaikkia kiukutti ja meinattiin kääntyä takaisin autolle päin. Mutta ei maltettu luovuttaa, vaan jatkettiin sinnikkäästi vielä hetken aikaa tarpomista, kunnes vihdoin päästiin perille Kyynärön laavulle!

Kyynärön laavu oli tosi kiva! Upea paikka järven rannalla (vaikka järveä ei nyt sen lumipeitteen alta erottanutkaan). Sytytettiin nuotio ja kaivettiin eväät repusta esiin. Koska olen viisikkoni aikanaan lukenut tiedän, että tärkeintä kaikessa on eväät. Olin keittänyt ennen lähtöä maailman helpoimman riisipuuron termariin ja tehnyt toiseen kuuman kaakaon. Mukana oli toki myös luumukeittoa, kanelia ja sokeria ja ONNEKSI myös suklaapatukat, joiden houkuttelemina sain lapset kävelemään reippaasti myös paluumatkan. Lumisessa metsässä, rätisevän nuotion äärellä oli ihana lusikoida kuumat riisipuurot ja hörppiä pakkassäässä höyryävät kaakaot.

Paluumatka sujui yllättävän mukavasti ja kepeissä tunnelmissa. Kukaan ei nahistellut eikä kiukutellut ja kaikkia jo vähän nauratti miten älytön retki oikein tehtiin. Molemmat lapset jaksoivat matkan tosi hienosti ja vasta aivan loppumatkasta kannoin kuopusta hetken reppuselässä.

Ehdittiin takaisin autolle juuri ennen pimeää ja aktiivisuusranneke tiesi kertoa, että matkaa oli kertynyt vähän yli kymmenen kilometriä. Huh.

Myöhemmin selvisi, että Kyynärön laavulle tosiaan olisi matkaa sellaiset 1-2 kilometriä, jos vain veisi auton lähimmälle parkkipaikalle. Aargh!

Vaikka menomatkalla itsekseni mietinkin, että tämä vuoden eka retki taisi olla myös vuoden VIPA retki, oli tämä lopulta ihan hauska seikkailu ja jatketaan varmasti retkeilyä tämänkin jälkeen, heh!

Sellaisen amatooriretkeilijän vinkin kyllä voisin antaa (ainakin itselleni), että kannattaa ennen lähtöä ottaa asioista selvää (esimerkiksi kuinka pitkä matka parkkipaikalta laavulle on), eikä LUULLA yhtään mitään.

kyynärön laavu
kyynärön laavu
kyynärön laavu