
On varmasti aika selvää, että viihdyn hyvin kotona. Siirsin mun työt kotiin lähes kymmenen vuotta sitten (whaat?!), kun esikoinen syntyi. Ja kun muutama vuosi sitten ryhdyttiin päivystäväksi sijaisperheeksi, tarkoitti se myös sitä, että jatkossa oltaisiin aika tiiviistikin kotona. Kun lapset tulevat suoraan kriisitilanteesta päivystävään sijaisperheeseen, on lasten hyvä antaa rauhassa tutustua ja asettua ja vasta vähän myöhemmin voidaan sitten humputella kaikenlaisissa kivoissa paikoissa. Vaikka ei sekään toki aina ole mahdollista. Mutta useimmiten kuitenkin ollaan voitu elää aivan tavallista elämää meille sijoitettujen lasten kanssa ja käydä ihan niissä samoissa paikoissa kuin omienkin lasten kanssa ollaan käyty. Suurin osa mun arjesta pyörii kuitenkin oman kodin seinien sisäpuolella ja se on mun mielestä mukavaa.
Luulen, että juuri tämän takia tämä koronavuosi on ollut mulle aika helppo. On muakin välillä ärsyttänyt kaikenlaiset rajoitukset ja mullakin on paljon asioita joita olisin tässä vuoden aikana halunnut tehdä (ja ihmisiä, joita olisin halunnut tavata!), mutta se ei ole ollut rajoitusten puitteissa mahdollista. Ei tämä kotoilu ole kuitenkaan saanut mun mieltä apeaksi tai ahdistuneeksi, sillä tällaista mun arki muutenkin suurelta osin on.
Mutta en mäkään KOKO aikaa halua kotona kököttää! Olen kaivannut arkeeni niitä pieniä piristäviä menoja.
En tiedä syytänkö lähestyvää kesää vai käsivarteeni tuikattua ekaa piikkiä, mutta nyt muhun iski ihan hurja kesämenokuume. Olenkin tässä parin päivän aikana täyttänyt kalenteriani enemmän kuin edellisen puolen vuoden aikana yhteensä! Siis juuri sellaisella kaikella pienellä ja piristävällä menolla. Yksityisvaraus maatilalle poneilla ratsastamaan ja lampaita ruokkimaan. Päivä huvipuistossa, toinen eläinpuistossa ja kaikkea IHANAA!
Se, että kesän ulkokohteet avautuvat tuo aivan hurjan paljon mahdollisuuksia omaan vapaa-ajan viettoon. Olihan viime kesäkin aika vapaa rajoituksista ja käytiin silloinkin monessa kivassa paikassa. Myös ensimmäisen rokotusannoksen saaminen toi hurjasti toivoa. Tuli ihanan toiveikas olo, että ehkäpä elämä tästä vielä palaakin aika normaaliksi. Ainakin kesästä tulee varmasti ihana!
Ps. Jos kaipaat omiin kesärientoihisi uutta vaatetta, niin Elloksella on edelleen Mid Season Shop, jossa paljon kevään uutuuksia alehinnoin!* Myös muita kampanjoita on voimassa, kaikki löydät täältä*.
Kellä muulla on jo ihan kesäfiilis tai kalenterissa KESÄMENOJA?
*mainoslinkki