Kaupallinen yhteistyö: Suomalainen Kirjakauppa
En ole vielä laittanut joululauluja soimaan, mutta sille ei ole oikeastaan ollut tarvettakaan. Mun päänsisäinen jukeboxi nimittäin pyörittää mulle nyt taukoamatta ”It’s beginning to look a lot like Christmas” -luritusta. Ja tältä musta todella myös tuntuu. Meillä todellakin näyttää jo melko jouluiselle. Kaunis lumihuurteinen joulukuusi on jo olohuoneessa ja tänään meille muuttaa lasten jo kovasti odottelema tonttu. Ensimmäiset joululahjatkin on jo paketoitu!
Jos mietitte kivaa pientä muistamista vaikka lasten varhaiskasvattajille tai opettajille, niin tee kuten minä alla olevassa kuvassa. Naamioi jouluinen suklaalevy astetta hauskemmin paketoimalla se poroksi!
Jouluisiin poropaketteihin tarvitset Suomalaisen Kirjakaupan valikoimasta löytyviä poronsarven muotoisia koristekuvioita, punaisia pompom-palloja, punavalkoista puuvillanarua ja yksiväristä lahjapaperia.
Suklaalevy kääritään lahjapakettiin, pakettiin liimataan sarvet ja punainen nenä, kaulaan solmitaan rusetti ja simppelit nappisilmät piirretään mustalla tussilla. Rusettiin voi sujauttaa halutessaan myös pakettikortin, jossa lukee lahjansaajan nimi.
Samalla idealla voi toki paketoida mitä vain lahjoja!
Veikeiden poropakettien lisäksi olen tehnyt muitakin paketteja salaisessa paketointipajassani.
Näissä on käytetty samaa yksiväristä lahjapaperia kuin poropaketeissakin, sekä mustavalkoista sydänpaperia. Paketteja on somistettu shampanjan värisellä silkkinauhalla, punavalkoisella puuvillanarulla, hauskoilla mustavalkoisilla tarroilla, joulukorttiaskartelussakin käytetyillä jouluisilla askartelukuvioilla ja suloisilla koristepyykkipojilla.
Pienillä somistuksilla saa mun mielestä todella kauniita ja tyylikkäitä joulupaketteja aikaan. Ja ennen kaikkea pienellä vaivalla! Riittää, kun lahjapaperilla päällystettyyn pakettiin solmii kauniin narun, ja kiinnittää koristepyykkipojalla jouluisen askartelukuvion kiinni. Askartelukuvion toiselle puolelle voi kirjoittaa lahjansaajan nimen, näin erillistä pakettikorttiakaan ei tarvita.
Jos et vielä ole joulutunnelmissa, niin takaan, että jouluiset askartelut ja paketoinnit saavat sinutkin joulumielelle! Kauniita jouluisia paketointitarvikkeita löydät Suomalaisen Kirjakaupan valikoimasta.
Rakastan näitä joulupuuhia, joulutunnelmaa ja kaikkea jouluun liittyvää. Siksi ollaankin aloitettu kaikenlaiset jouluhommat jo marraskuun alussa, sillä näin saadaan nauttia jouluisista asioista mahdollisimman pitkään.
”It’s beginning to look a lot like Christmas…” 🎶🎵
Lue myös:
Mikä paketeista oli lempparisi?