Innostun helposti asioista ja kuvittelen monet asiat helpommiksi kuin ne todellisuudessa ovatkaan. Niin kävi tälläkin kertaa.
Meidän olohuoneessa on yksi suuri, harmaaksi maalattu seinä, johon olen jo pitkään kaivannut jotain. Olen ajatellut, että suuri abstrakti maalaus olisi mukava tuomaan väriä seinälle. Lisäksi ehkä seinävalaisin ja vaikka jokin pieni kaunis ja värikäs ryijy voisivat olla tuolla seinällä kivoja. Mutta aivan ekaksi siihen täytyisi saada se taulu. Ihaninta tietenkin olisi, että tuo taulu olisi maalattu itse. Niinpä ostin jo kuukausia sitten (siis silloin kun taas kerran innostuin) tarvikkeet, mutta en sitten oikein koskaan löytänyt sopivaa hetkeä maalaamiselle.
Nyt talven tullen innostuin taas! Tällä kertaa innostuin neulomisesta! En ole koskaan neulonut mitään, mutta nyt keksin, että haluan opetella neulomaan vaikka pipon! Mutta kun ne edelliseen innostukseen hankitut taulunmaalaustarvikkeetkin olivat vielä käyttämättömänä, päätin nyt ensin maalata sen taulun. Varmasti ihan helppo ja nopea homma. Muutama siveltimen veto värejä vähän sinne ja tänne ja meidän olohuoneen seinällä olisi suuri ja kaunis abstrakti taulu. Sen jälkeen voisinkin sitten siirtyä lankakaupoille ja opetella sen neulomisen.
Jep. Ei taas mennyt ihan niin kuin olin kuvitellut. Taulun maalaaminen ei ollutkaan helppoa!
Onneksi akryylimaalien päälle voi maalata vaikka tuhat kertaa uudelleen. Jossain kohtaa lopputuloksen olisi oltava hyvä. Mutta aika monen uuden maalikerroksen jälkeen aloin turhautumaan. Ei tästä tule mitään!
Maalasin TAAS suuren taulupohjan kokonaan yhdellä sävyllä, että voisin TAAS aloittaa sen uudelleen. Jätin taulun kuitenkin sivuun ja otin tilalle pienemmän taulupohjan. Tätä pientä olikin paljon helpompi maalata kuin sitä jättimäistä 89 x 116cm pohjaa. Joku muu olisi saattanut oivaltaa tämän jo ennen kuin edes aloittaa taulun maalaamista: ehkä ensin pitää harjoitella! Hah!
No, tällainen tästä pienemmästä harjoitustaulusta nyt tuli. Aion kyllä sen isonkin pohjan maalata, mutta en ihan heti, sillä mua vieläkin ärsyttää se, ettei siitä heti (eikä edes muutaman yrityksen jälkeen) tullut sellainen kuin olin ajatellut.
Seuraavaksi vielä sen isomman taulun maalaaminen, sitten opettelen neulomaan (ja turhaudun varmasti siinäkin hommassa!) ja katsotaan mistä innostun sen jälkeen, hah!
Kivaa viikkoa!