HYVÄÄ UUTTA VUOTTA, TAAS!

Tämä vuosi alkoi ihan kivasti, muuttui sitten karmeaksi ja juuri kun keksin, että aloitan tämän vuoden alusta uudelleen paremmalla onnella, saatiin meille(kin) k*rona. Äh.

Mutta en anna tämän nyt lannistaa, vaan päätän, että jatkossa tää vuosi on ihan hyvä. En ollutkaan tehnyt perinteistä ”uuden vuoden listaa”, joten tässäpä sellainen.

Vuodelta 2022 toivon…

Matkaa. Oi kyllä. Tätä toivon todella paljon. Näiden kahden koronavuoden aikana pienet hotellimatkatkin puolen tunnin ajomatkan päähän ovat tuntuneet aivan oikeilta lomareissuilta, mutta nyt haluan vihdoin Suomen rajojen ulkopuolelle. Parhaat matkat pitävät sisällään lennon ja sen jälkeen auton vuokrauksen (en ole YHTÄÄN rantalöhöilijä, vaan tykkään huristella autolla pitkin tuntemattomia katuja ja kaupunkeja), mutta nyt kelpaisi vaikka road trip Ruotsin läpi Tanskaan (sellainen ollaan joskus tehtykin, ehkä vastaava nyt uusiksi!). Tai ihan mihin vain.

Neulovani lisää. Niiden kaulurihommien jälkeen en ole koskenut lankoihin ollenkaan, vaikka aivan IHANAT mustikkamaidon väriset langat odottelevat pääsevänsä puikoille. Ehkä jo tänään aloitan sen pipon, josta koko tää neulomisinnostus alkoi.

Ihania kesäreissuja. Siis muuallekin kuin sinne ulkomaille. Haluan hotelliöitä, uusia maisemia ja kivoja kesäkohteita koko perheen kanssa. Voisikohan tästä päätellä, että kaipaan todellakin vaihtelua tälle kauan kestäneelle kotoilulle…

Ettei Elizabeth Keen olisi kuollut! The Black list on yksi mun lempparisarjoista (ehkä jopa lempparein), enkä kestä, että Liz ammuttiin viimeisimmän kauden vipassa jaksossa kuoliaaksi. Fun fact: En ole koskaan ollut kovinkaan kiinnostunut autoista, mutta tuon sarjan myötä en enää koskaan halua ajaa muulla kuin isolla mustalla autolla (ja leikkiä olevani oman elämäni erikoisagentti).

Normaalimpaa arkea. Vaikka kukapa ei.

Isompaa uima-allasta! En tiedä voiko tätä toteuttaa, mutta meidän muutama vuosi sitten hankittu 2 x 4 metrinen uima-allas alkaa todellakin jäämään pieneksi lasten kasvettua jo aika isoiksi. Tuo uima-allas on ollut joka vuosi aivan hitti ja ehkä paras ajanviete kuumiin kesäpäiviin. Olisipa ihana päivittää se vähän isommaksi (ja saada niitä kuumia kesäpäiviä tulevallekin kesälle).

Jotain rempan tapaista tänne kotiin. Vaikka ulos. En siis todellakaan ole yhtään puutarhanlaittaja, mutta meidän piha on kyllä niin tylsä, että sille täytyisi tehdä jotain. Jos jaksetaan.

Pientä karvapalleroa meille tepsuttelemaan. (Ja mua ulkoiluttamaan).

Myöhään nukuttuja viikonloppuaamuja, sipsinmakuisia iltoja, uusia kesämekkoja (ja jotain ihanaa kevättakkia), posket kipeiksi naurettuja hetkiä, haleja, pusuja (ja välillä myös omaa rauhaa, hah!) ja lisää niitä ihania reissuja!

karkkipurkki blogi

Ps. *Elloksella nyt kaikkea ihanaa kevätuutta ja tilauksen kalleimmasta tuotteesta saa -30% alea koodilla: 455704 (voimassa 31.1. asti, koskee myös monia merkkituotteita!). *Ellokselle pääset tästä.
*mainoslinkki

Hyvää uutta vuotta!