VIIKONLOPUN PARHAAT

farkkumekko

Viikonlopun paras…

…LEFFABRUNSSI

Me käytiin lauantaina Tuulensuun Palatsissa leffabrunssilla (*leffabrunssi saatu) ja olipa aivan ihana tapa viettää lauantaipäivää! Tuulensuun Palatsi on tilana aivan mykistävän upea, joten todella juhlavat ja upeat puitteet tällaiselle (kuitenkin rennolle) tapahtumalle. En ollutkaan tuossa paikassa käynyt vuosiin, sillä viimeksi ollaan käyty siellä Musiikkiteatteri Palatsin aikoihin. Aika ihanaa, että tuossa tilassa on taas mukavaa tapahtumaa.

Tällä kertaa leffana nähtiin yksi mun kaikkien aikojen lemppareista, Tim Burtonin Liisa ihmemaassa. Buffetina tarjoiltu brunssi oli ihanan monipuolinen ja raikas, tarjolla oli mm. erilaisia salaatteja, suolaisia piirakoita, croissantteja, amerikkalaisia pannukakkuja (näistä etenkin lapset pitivät kovasti), jugurttia marjoilla ja granolalla ja vaikka mitä. Jälkkäripöydästä löytyi erilaisia makeita piirakoita ja kakkuja, rocky roadia, sekä ihana juustolajitelma hillolla. Nam.

Näitä leffabrunsseja on tulossa vielä kevään aikana lisääkin, ja lisätietoa näistä löytyy täältä. Suosittelen, meillä oli tosi mukavaa (esikoinen kysyi ehkä 15 kertaa leffan aikana, että voidaanhan tulla tänne uudestaankin, heh)!

…KEVÄÄN MERKKI

Takuuvarma kevään merkki on polkupyörien testailu! Otettiin viikonloppuna pyörät hetkeksi varastosta ja kokeiltiin miten kenellekin pyörät sopii. 4/6 pyöristä oli juuri hyvät sellaisenaan ja kahdelle laitettiin sopivammat pyörät tilaukseen. Nyt vaan odotellaan niitä pyöräilykelejä ja kevään ja kesän pyöräretkiä. Parasta. Niin ja ihmetellään mikä tuo kumma lumisade nyt on?!

farkkumekko

…SARJASUOSIKKI

Olenkin odotellut milloin tulisi taas jokin kiva sarja, jota voisin katsoa ja nyt Netflixiin oli tullut Bridgertonin uusin tuotantokausi! Tää ei ole yhtään sellaista mitä yleensä katson ja silti olen tähän sarjaan ihan koukussa.

…NEULOMISINNOSTUS

Innostuin oikeastaan jo aikaisemmin viime viikolla jälleen neulomaan, kun sain (mielestäni) taas hyvän idean! Hain muutaman kerän söpön värisiä lankoja ja laitoin puikot heilumaan. Vaikka en vieläkään osaa neuloa kuin tosi yksinkertaisia ja helppoja juttuja, oon silti edelleen ihmeissäni siitä, että osaan ylipäätään neuloa yhtään mitään! Siis että saan jostain villalangasta aikaan ihan oikeita vaatekappaleita, uskomatonta!

farkkumekko

…VAATELÖYTÖ

Voisin skipata tämän kevättalven ja kevään ja siirtyä suoraan lämpöiseen kesään ja mekkokeleihin. Löysin nimittäin jo yhden aika ihanan mekon kesäksi. Olen etsinyt pitkään sellaista täydellistä maximekkoa, ja luulen, että tämä mekko on juuri sellainen. En malttaisi odottaa, että mekko tulee ja vilautan sitä kyllä täälläkin, jos se on niin ihana kuin arvelen. (No on se!)

…KETUTUS

Siis oikeasti. Miksi ihmeessä vielä näin vuonna 2022 täytyy venkslailla kelloja edestakaisin? Pysyttelisin enemmän kuin mielelläni jatkuvasti samassa ajassa, enkä siirtelisi kelloja mihinkään suuntaan. Matkustushommat on sitten eri asia, mutta näin samassa maassa pysytellessä en ymmärrä yhtään tätä aikojen vaihtelua. Maanantaiaamu alkoi melko tahmeasti, kun sisäinen kello näytti 5.45 herätyskellon soidessa. Krooh pyyh…

farkkumekko ellos

Mekko Pieces (vastaavia täällä) // Kengät Vagabond (vastaavat täällä)

Mukavaa viikkoa!