Just nyt sataa LUNTA, mutta oon silti aika kevätfiiliksissä. Näistä merkeistä ei voi erehtyä, kevät on nyt täällä!
1. Haluan pastellivärejä! Haluan maalata meidän huonekalut pastellisävyillä (yksi vaatekaappi jo odottelee lämpöisempiä maalauskelejä) ja haluan kuorruttaa itseni pastellisävyisillä vaatteilla. Onkin melko loogista, että ensimmäinen mekko jonka olen tulevalle kesälle ostanut on… MUSTA!
2. HARKITSEN ottavani joulutähdet ikkunoista pois. Ne on vaaleanpunaiset ja siksi ihanat, mutta ehkä nyt on aika pakata ne kaappiin odottamaan ensi joulua (siis syksyä!).
3. Haluan pukeutua muuhunkin kuin nilkkamittaiseen untuvatakkiin. Mutta miksi ulkona on noin jäätävän kylmä? Olisi ihana jo pukea oikea kevättakki, mutta toistaiseksi olen vasta pystynyt vaihtamaan paksun toppatakin vähän ohuempaan toppatakkiin.
4. Haluan tehdä kesälomasuunnitelmia! Kahden matkattoman kesän jälkeen en muistanutkaan miten IHANAA matkasuunnitelmien tekeminen on! On ollut ihanaa tehdä varauksia, suunnitelmia, googletella kivoja käyntikohteita ja miettiä jo jopa sitä mitä pakataan mukaan, hah!
5. Olo on levoton ja malttamaton. Haluan tehdä kaikenlaista ja mennä joka paikkaan! Onneksi aivan pian on tiedossa pieni pääsiäisreissu lasten mummin (ja varmaan myös muiden sukulaisten) luo. Kaikenlainen vaihtelu arkeen tuntuu nyt superihanalle!
6. Pyöräilykausi korkattu. Huuh miten jäätävän KYLMÄ viikonloppuna oli pyöräillä, mutta silti ihanaa. Ihanaa, vaikka reidet tuntuivat pitkän pyöräilytauon jälkeen ylikypsäksi keitetyiltä spageteilta ja takapuoli puutui kovalla satulalla.
7. Täyttyvä kalenteri. Sanoinko jo, että olo on levoton? Olen täyttänyt kalenteria kaikenlaisilla piristävillä menoilla. Ihan siis koko perheen tunnin kestävistä uima-allasvuoroista esikoisen kanssa tehtävään kahdenkeskiseen teatterireissuun toiseen kaupunkiin. Just nyt tuntuu ihanalle, että viikonlopuille on suunniteltu jotain spessua, jota odottaa.
8. Pihasuunnitelmat. Olisi ihana toteuttaa haave isommasta uima-altaasta, mutta järkevämpää (kai) on tänä kesänä tehdä jotain freesausta meidän melko tylsälle etupihalle. Haluaisin myös kasvihuoneen, mutta en kuitenkaan oikeasti, sillä tiedän jo valmiiksi, etten jaksa kuitenkaan hoitaa niitä kasveja niin usein kuin kuuluisi. Mutta odotan jo kovasti, että saadaan ottaa terassikalusteet esille ja paistaa pizzaa ulkona!
Mukavaa uutta (keväistä) viikkoa!