PAHVILAATIKOLLINEN ONNEA!

Voi miten onnelliseksi voi tulla ASTIOISTA! Kauniista, söpöistä ja ihanan värisistä astioista.

Muistan miten 2000-luvun alussa meillä oli KAIKKI sinistä. Meidän kaksion olohuoneessa oli sininen sohva ja keittiön kirsikkapuisen ruokapöydän ääressä syötiin sinisistä Teema-astioista. Ja koska tuolloin oli myös kaikkialla Marimekon Unikkoa, oli myös meillä Unikko-kuvioinen kahviastiasto. Sinisellä kukalla kuvitettuna tietenkin.

Tuosta kaksiosta ollaan muutettu jo vuosia sitten ja sisustustyyli (ja maku ja muotikin) ovat muuttuneet moneen kertaan. Mutta tuo sininen Unikko-kahviastiasto on ollut meillä edelleen. Vaan eipäs ole enää!

Sain muutama viikko sitten mielestäni loistavan idean. Myisin pois Unikko-astiat ja ostaisin tilalle jotain paljon ihanampaa!

Nakuttelin Marimekot Toriin ja jo seuraavana aamuna pakkasin kahviastiaston tarjoilulautasineen auton kyytiin ja kuskasin ne uudelle omistajalle. Ja heti perään nakuttelin erääseen tanskalaiseen verkkokauppaan tilauksen uusista astioista.

Sitten vaan jäin odottelemaan, kunnes sain hakea postin pakettiautomaatista pahvilaatikollisen silkkaa onnea ja iloa!

ib laursen mynte

Astiat ovat olleet meillä käytössä nyt pari viikkoa ja tulen edelleen näistä aivan naurettavan onnelliseksi. Jopa tiskikoneen tyhjääminen saa hymyn huulille silloin, kun vastassa on iloisen värinen kattaus suloisia astioita.

Aivan uusi löytö tämä astiasarja ei ollut, sillä olen ostanut ensimmäiset saman sarjan astiat vuosia sitten ennen kuopuksen syntymää, kun vietettiin miehen ja esikoisen kanssa eräs kesäinen viikonloppu Porvoossa. Silloin ostin saman sarjan vaaleanpunaisen pienen kannun ja mintuvihreän leivontakulhon.

Olen myös ihastellut näitä samoja astioita Särkänniemen Koiramäen kahvila von Guggelböössä. (Ja olen kai kertonutkin, että tuolla kahvilassa KAIKKI on niin ihanaa, että voisin muutta sinne asumaan!).

astiat ib laursen

Astiat ovat tanskalaisen Ib Laursenin Mynte -sarjaa. Näitä löytyy aivan valtavan monessa eri värissä, aina neutraalista valkoisesta ja beigestä tällaisiin suloisiin karkkiväreihin. En osannut päättää mikä väreistä olisi mun mielestä kaikkein ihanin, joten tilasin astioita kahdessa eri sävyssä. Ensin. Tein nimittäin perään vielä toisen tilauksen, johon valitsin astioita vielä kolmannessakin ihanassa sävyssä! Ja tällainen iloinen värilajitelma onkin kyllä aivan hurjan ihana!

Olisin mielelläni tilannut astiat jostain suomalaisesta verkkokaupasta, mutta harmikseni en löytänyt English rose ja Stillwater sävyjä mistään (tai korkeintaan löysin joitain yksittäisiä astioita ja halusin tilata kaikki samasta kaupasta) ja ihastuin juuri näihin sävyihin kaikista eniten.

Tilasin astiat tanskalaisesta Fine Nordic -nettikaupasta, koska siellä oli aivan valtava valikoima Mynte-astioita ja hurjan laaja värivalikoima. Näiden kuvassa näkyvien astioiden lisäksi tilasin vielä samoja lautasia, kuppeja ja kippoja Aqua haze sävyssä (ihana sekin!) ja tilasin myös kaksi isoa vaaleanpunaista tarjoilukulhoa.

mynte astiat

Oli kyllä todella hyvä idea ja päätös vaihtaa 20 vuotta sitten ostettu kahviastiasto. Toivottavasti nämä astiat ilahduttavat myös seuraavat 20 vuotta!

Ai niin. Nyt mietin vain sitä haluanko ruokalautasetkin suloisissa pastelliväreissä vai mieluummin raikkaana valkoisena tai esim. neutraalina beigenä. Miehelle kuulemma käy (onneksi) kaikki. Nyt kuitenkin iloitsen näistä jo tilatuista astioista ja jään pohtimaan ruokalautasia vielä joksikin aikaa. Niin IHANAT nämä (jos ei vielä tullut tarpeeksi selväksi, hah!).

mynte astiat

Mukavaa päivää!