On tässä korona-ajassa ja kotona möllöttämisessä paljon hyviäkin puolia. Nyt kun ei ole oikein muita vapaa-ajan menoja, kuin käydä luontoretkillä ja vaikka geokätköilemässä, ollaan me paljon enemmän kotona kuin aikaisemmin. Ja kun kotona tulee vietettyä paljon aikaa, tulee myös helposti tartuttua monenlaisiin rästihommiin. Me tehtiin esikoisen kanssa eilen suursiivous lapsen huoneessa ja seuraavaksi olisi tarkoitus tehdä sama homma kuopuksen kanssa. Myös pihahommat on ollut nyt ihan eri tavalla mielessä ja sielläkin on tapahtunut kaikkea kivaa!
Mies osti syksyllä jostain alesta pihavajan, mitä alkoi nyt keväällä kasaamaan meidän takapihalle. Jo heti alkuun mies suunnitteli tekevänsä vajan ympärille terassin, johon saataisiin tehtyä lapsille kiva leikkialue. Lapset ovat olleet tuosta vajanrakennusprojektista hurjan innoissaan ja ovat kyselleet saisiko siellä nukkua yhden yön ennen kuin vajaan kannetaan kaikki ruohonleikkurit, haravat ja muut pihatyökalut, jotka pihavajaan kuuluvat. Tuo yöretki pihavajaan kuulosti kyllä aika hauskalle ja jossain vaiheessa mies alkoikin miettimään, että jos rakennuksesta ei sittenkään tulisi pihavaja, vaan siitä tulisi lapsille ihan oma leikkimökki!
Lapset tietenkin ilahtuivat ajatuksesta kovasti ja nyt odottavat vielä aikaisempaa enemmän sitä, että mökki valmistuu ja sinne pääsee yöretkelle. Toki keskeneräisestä mökistäkin on ollut jo kovasti iloa, sillä sen katolla käy välillä esikoinen lukemassa kirjaa ja pienempi bongailemassa kiikareillaan lintuja. Mutta vaikka lapset ilahtuivatkin siitä, ettei rakennuksesta tulekaan pihavajaa, vaan lapsille leikkimökki, olen aika varma siitä, että eniten innoissaan tästä koko hommasta ollaan kuitenkin minä sekä mies, heh.
En malttaisi odottaa, että saadaan toteutettua kaikki huikean ihanat ideat ja toivon toki myös, että kaikki ajatuksen tasolla olevat ideat ovat aivan ihania sitten käytännössä myös.
Tällä hetkellä mökki alkaa olla jo aika hyvässä vaiheessa ja terassi sen ympärille rakentuu hyvää vauhtia myös. Mökkiin tulee tietenkin kaikkea aivan ihanaa ja jännää, kuten pieni parvi, jossa voi istuskella kaverin kanssa tai vaikka pötkötellä kirjaa lukemassa. Mökin yhteen nurkkaan mies sahasi jo sopivan kokoisen aukon, sillä sinne tulee SALAOVI. En kestä miten ihanaa!
Mitään ihan perinteistä leikkimökkiä kotileikkeineen ei siis ole tarkoitus tehdä, vaan ennemminkin mukava leikkipaikka pienille ja isommillekin lapsille. Ehkä mökistä tulee vaikkapa salapoliisimaja, katsotaan mikä on sitten lopputulos!
Sitten kun mökki on ihan valmis, päästään maalaushommiin. Mökki maalataan ulkoapäin samoilla väreillä kuin meidän talokin, eli valkoisella ja harmaalla, mutta sisälle haluan jotain söpöä ja ihanaa. Ehkä sitruunankeltaiset seinät ja kalusteisiin ihanaa minttua.
Olisi ollut ihanaa sisustaa mökki täysin kierrätyslöydöin, mutta nyt se on vähän hankalaa, kun kirppikset ovat kiinni. Pienen pöydän ja tuolin löysin kuitenkin fb-kirppikseltä ja täytyy katsella, jos jotain muuta tarpeellista vielä löytyy.
Eikä pelkästä leikkimökistä ole tulossa IHANA, vaan sen ympärille tulevasta terassista olisi tarkoitus tehdä viihtyisä myös. Terassille on tulossa ainakin aivan ihana lasten puutarhakeinu ja lasten vanha piknikpöytä, joka maalataan ensin uudelleen. Katsotaan mitä kaikkea kivaa sinne vielä keksitäänkään!
Päivittelen Instagramin tarinoihin (ja tallennan kohokohtiin) meidän leikkimökkiprojektin edistymistä ja palailen näissä merkeissä tänne blogin puolelle sitten kun ollaan saatu hommia taas vähän eteenpäin.
Päivystysperhetyöhön liittyen monia usein kiinnostaa millaisia vastoinkäymisiä me ollaan tässä työssä kohdattu. Tätä kysytään aika usein ja joka kerta mua jopa vähän nolottaa, kun en oikein keksi mitään hankaluuksia, joita me oltaisiin kohdattu. En kuitenkaan haluaisi antaa tästä työstä liian ruusuista kuvaakaan, sillä eihän tämä työ toki aina ole helppoa, eikä tällainen työ varmasti kaikille sovi.
Kuten Kaksplussan haastattelussa totesinkin, olen luonteeltani tosi optimistinen ja näen asioissa usein niiden hyvät puolet. Ehkä joku muu saattaisi kokea vastoinkäymisinä ne asiat, joista itse ajattelen, että ne vain kuuluvat osaksi tätä työtä. Tai ehkä me vain ollaan oltu onnekkaita, kun ollaan säästytty suuremmilta vastoinkäymisiltä.
Tässä nyt kuitenkin pieni lista asioista, joita saattaisi pitää vastoinkäymisinä tai tämän työn haasteina:
ENNAKOIMATTOMUUS
Aika monessa muussa työssä on helppo ennakoida tulevaa. Tulevien viikkojen ja kuukausien työvuorot ovat usein etukäteen tiedossa, kuten sekin milloin ja minkä verran voi pitää lomaa.
Tässä työssä ei montakaan asiaa tiedä etukäteen. Päivystysvuorossa ollaan aina siihen asti, kunnes perheeseen sijoitetaan lapsi, eikä kukaan tietenkään etukäteen voi kertoa milloin tämä tulee tapahtumaan. Edes sillä hetkellä, kun perheeseen sijoitetaan lapsi, ei yleensä ole tietoa siitä kauan lapsi tulee perheessä asumaan, eikä välttämättä sijoitettavasta lapsestakaan ole tuolloin tiedossa kuin lapsen ikä ja sukupuoli. Lapsi voi asua päivystävässä sijaisperheessä viikkoja, kuukausia tai yli vuodenkin, eikä tuota aikaa usein tiedetä missään vaiheessa kovin tarkasti. Aika hahmottuu asioiden edetessä, ja vaikka lapsi asuisi päivystävässä sijaisperheessä yli vuodenkin, saattaa päivämäärä, jolloin lapsi muuttaa pois, selvitä vasta muutamaa viikkoa ennen lapsen muuttoa.
Jos ei ole tottunut sietämään tällaista ennakoimattomuutta, voi tämä tuntua haasteelliselta ja vaikealta. Meille tämä ennakoimattomuus on sopinut oikein hyvin, sillä tykkään tämän työn tuomasta vaihtelusta ja siitä, etten välttämättä etukäteen tiedä millaisia seuraavat kuukaudet tulevat olemaan.
SUUNNITTELEMATTOMUUS
Tämä oikeastaan liittyy tuohon edelliseen kohtaan, eli tässä työssä ei voi juurikaan suunnitella omia menojaan tai lomiaan etukäteen. Toki sellaisia arkisia menoja voi olla ja niitä voi suunnitella, mutta harvoin kovin kauaa aikaisemmin kukaan tietää sitä, milloin voi pitää lomaa. Tällöin ei tietenkään voi esimerkiksi varailla lomareissuja etukäteen tai muutenkaan tehdä tarkempia lomasuunnitelmia kovin aikaisin.
Päivystävät sijaisperheet voivat pitää lomaa aina silloin, kun sijoitus päättyy. Tämä voi olla mihin vuodenaikaan tahansa, eikä ajankohtaa usein tiedä kovinkaan kauaa etukäteen. On myös mahdollista, että perheessä on esimerkiksi koko kesän ajan sijoitettuja lapsia, jolloin varsinaista oman perheen kesken vietettyä kesälomaa ei voi pitää ollenkaan.
Tämäkin on ollut mulle ihan Ok. Ainoastaan joitain lomareissuja olisi joskus mukava miettiä, suunnitella ja varailla hyvissä ajoin, varsinkin, jos reissuun kuuluu vierailu sellaisessa paikassa, jonne pääsyliput täytyisi ostaa viikkoja tai kuukausia etukäteen. Tällaisia menoja meillä on aika harvoin, joten tämäkään ei ole meitä haitannut.
Eikä lomailuun aina tarvita edes varsinaista lomaa tästä työstä. Lomalta tuntuu sekin, kun omat lapset ovat kesälomalla koulusta ja päiväkodista, jolloin saadaan viettää melko aikataulutonta elämää ja lorvailla aamupalapöydässä vailla kiirettä minnekään. Eikä meidän kesät ole oikeastaan olleet juurikaan erilaisia silloin, kun meidän perheessä on ollut yksi tai kaksi extralasta enemmän. Me ollaan tehty mukavia kotimaan kesälomareissuja niin, että mukana ovat olleet myös meille sijoitetut lapset, eivätkä nämä reissut varmastikaan ole eronneet mitenkään niistä reissuista, jotka ollaan tehty vain meidän oman perheen kesken.
TÖISSÄ 24/7
Tässä työssä ei ole ilta- tai viikonloppuvapaita, vaan töissä ollaan 24/7 silloin, kun perheeseen on sijoitettu lapsia. Lapsilla on yleensä tapaamisia heidän biologisten vanhempiensa kanssa, ja jos lapset tapaavat vanhempiaan esimerkiksi yön yli kestävillä kotilomilla, on tämä vastaavasti myös omaa aikaa meidän perheelle. Aina tällaisia tapaamisia ei lapsilla ole, vaan tapaamiset voidaan toteuttaa esimerkiksi valvottuina tunnin tai kahden kestävinä tapaamisina. En oikeastaan koskaan ajattele olevani töissä silloin kun hoidan meidän kodissa meidän perheeseen sijoitettuja lapsia. Lapset sujahtavat yleensä nopeasti osaksi meidän perhettä ja mieluummin ajattelen niin, että sijoitusten aikana me eletään vain ihan tavallista arkea, mutta suuremmalla porukalla.
ELÄMÄN EPÄREILUUS
Jos kuvittelee, että maailma on reilu paikka ja kaikilla lapsilla on samanlaiset mahdollisuudet ja lähtökohdat elämään, karisee tällaiset kuvitelmat varmasti nopeasti, kun hyppää sijaisvanhemman saappaisiin. Tässä työssä viimeistään huomaa sen, että elämä ei ole reilua, eikä kaikilla lapsilla ole todellakaan samanlaiset mahdollisuudet pärjätä ja edetä elämässään. Jos tällaiseen ei ole varautunut tai nämä asiat tulevat yllätyksenä, saattaa työ tuntua liian raskaalle ja kuormittavalle.
Mulle tämäkin on yksi niistä syistä, joiden takia tämä työ tuntuu tärkeälle ja mielekkäälle. Saan iloa siitä, että tiedän tuovan jonkun lapsen elämään jotain hyvää ja merkityksellistä.
HAASTEELLISET LAPSET
Me toimitaan päivystävänä sijaisperheenä pienille, alle kouluikäisille lapsille. Varmasti useimmiten kaikki sujuu sijoitettujen lasten kanssa aivan mukavasti, mutta on myös tavallista, että pienilläkin lapsilla on erilaisia haasteita. Vauva saattaa kärsiä esimerkiksi huumevieroituksesta tai leikki-ikäinen on ollut pitkään vailla huolenpitoa, mikä voi näkyä esimerkiksi haastavana käyttäytymisenä. On lapsia, joille ei ole opetettu oikeastaan mitään ja heidän kanssaan lähdetään liikkeelle aivan perusasioista.
Usein se tavallinen ja turvallinen, välillä tylsältäkin tuntuva arki rutiineineen näkyy nopeasti positiivisesti sijoitetuissa lapsissa. Kaikki pienetkin edistymiset motivoivat hurjasti ja tuovat iloa tähän työhön.
Me päivystysperheet saadaan tukea tähän työhön mm. kuukausittaisesta työnohjauksesta, sekä meidän perheen omilta ohjaustyöntekijöiltä. Tämän takia tätä työtä voi tehdä luottavaisin mielin, sillä on mukava tietää, ettei mahdollisten haasteiden tai vastoinkäymistenkään kohdalla tarvitse selvitä yksin.
HANKALAT VANHEMMAT
Aika usein multa kysytään, että onko meillä ollut hankaluuksia lasten biologisten vanhempien kanssa tai ollaanko koettu vanhempien puolelta jotain pelottavaa. Mutta ei kyllä olla koskaan! Toki kaikki tällainen on varmasti mahdollista, mutta useimmiten paha olo puretaan viranomaisiin, ja meidän sijaisvanhempien kanssa yhteistyö sujuu hyvin. Me sijaisperheet ollaan usein aika tiiviissäkin yhteydessä lasten biologisiin vanhempiin, soitellaan (sovitusti) kuulumisia, kuljetetaan lapsia tapaamisiin ja voidaan esimerkiksi lähettää kuvaviestejä lasten arkipäiväisistä puuhista. On varmasti kaikkien etu, että yhteistyö lasten vanhempien ja sijaisperheen välillä sujuu mukavasti.
KOKO PERHEEN TYÖ
Tätä työtä ei voi tehdä vain perheen toinen aikuinen, vaan tässä on mukana ihan koko perhe. Kun omaan kotiin sijoitetaan vieraita lapsia, vaikuttaa se ihan varmasti koko perheen elämään. Meidän lapset ovat onneksi suhtautuneet tähän työhön tosi hyvin. Uskon, että tähänkin voi vaikuttaa myös itse huomioimalla kaikki lapset, niin omat kuin sijoitetut, tasapuolisesti. Varsinkin silloin, kun sijoitetut lapset tapaavat vanhempiaan, tehdään me omien lasten kanssa yleensä jotain spessua ja erityisen mukavaa, tämäkin on mun mielestä tärkeää, että vietetään myös oman perheen kesken aikaa silloin kun se on mahdollista.
Toki ymmärrän, että aina kaikki ei suju hyvin, vaan omat lapset saattavat kuormittua liikaa, jolloin tällainen työ ei ole mahdollista.
KIINTYMINEN JA LUOPUMINEN
Tähän työhön kuuluu lapsiin kiintyminen ja lapsista luopuminen. Tämä on ehkä jopa tämän työn tärkeimpiä asioita! Juuri se, että lapseen kiintyy ja lapsi saa kiintyä yhteen turvalliseen aikuiseen on suuri ero perhe- ja laitoshoidon välillä. Lapsiin kiintyy usein aika nopeasti, mutta pitkien, useiden kuukausien kestävien sijoitusten aikana lapsiin ehtii kiintyä aivan hurjan voimakkaasti. Tällöin luopuminen on tietenkin todella vaikeaa ja ikävä luopumisen jälkeen kova. En varmasti unohda koskaan ketään meille sijoitettua lasta, mutta on myös lapsia, joita tulen jollain tavalla ikävöimään varmasti aina.
Kaikesta tästä huolimatta tämä työ on mun mielestä ihanaa, enkä osaisi kuvitella juuri nyt tekeväni mitään muuta, kuin juuri tätä työtä. Mulle sopii niin ennakoimattomuus, suunnittelemattomuus kuin sekin, että ”töissä” ollaan aina (koska eihän tämä oikeastaan työltä tunnu). Ja vaikka tällä kertaa luettelin vain pelkästään tähän työhön liittyviä haasteita (kun niitä on niin monesti kyselty!), on tässä työssä hyviä puolia rutkasti enemmän!
Geokätköilyn aloitus on ollut ekan kerran mielessä varmaan yli vuosi sitten ja ehkä sata kertaa sen jälkeenkin. Geokätköily on kuulostanut tosi hauskalle, mutta en vain ole aikaisemmin tullut selvittäneeksi, että miten tuota geokätköilyä harrastetaan ja miten sen voi aloittaa. Esikoinen valitsi joitain iltoja sitten kirjahyllystään iltalukemisekseen Muumipeikon retket kirjan, josta geokätköily jälleen muistui lapsen mieleen ja tällä kertaa päätin ottaa asiasta selvää.
Ollaan kyllä aika ahkerasti liikuttu luonnossa ja varsinkin nyt koronan aikaan, kun muut menot ovat aika vähissä, ollaan ulkoiltu paljon. Ollaan vain tavallisesti talsittu luontopoluilla, syöty eväitä ja ennen koronaa myös paistettu makkaroita yleisillä nuotiopaikoilla. Nyt tuntui juuri sopivalle hetkelle selvittää mitä tuo geokätköily oikein on, sillä kaikenlainen lisäpuuha meidän metsäretkille olisi varmasti mukavaa!
Geokätköilyn aloittaminen olikin helpompaa, kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Kaikessa yksinkertaisuudessa ensin luodaan oma käyttäjätili Geocaching-sivustolle, ja sen jälkeen voikin lähteä etsimään ensimmäistä kätköä. Mitään kummempia tarvikkeitakaan ei tähän harrastukseen tarvitse (ainakaan aluksi) hankkia, vaan riittää, kun löytyy älypuhelin GPS-paikannuksella ja metsään sopivat ulkoiluvaatteet. Sen jälkeen, kun käyttäjätili on luotu, voi kännykkään ladata sovelluskaupoista löytyvän ilmaisen Geocaching-sovelluksen, jonka avulla kätköt löytyvät. Me aloitettiin nyt ensin ilmaisella versiolla, mutta saatavana on myös maksullinen premiumjäsenyys, jonka jälkeen kaikki piilotetut kätköt tulevat sovellukseen näkyviin.
Sitten vain hommiin, eli geokätköjä etsimään!
Koska olisi ollut aivan liian tylsää aloittaa geokätköily omilta kotinurkilta, päätettiin me ajaa Aulangon monipuoliselle ulkoilualueelle. Tuo Aulanko on mun mielestä aivan ihana paikka ja siellä riittää kyllä retkeiltävää useammaksikin kerraksi. Toki kauniina ja aurinkoisena sunnuntaipäivänä siellä oli ulkoilijoita tosi paljon ja parkkipaikka lähes täynnä, mutta ruuhkia oli oikeastaan vain lammen ja näkötornin luona ja poluilla ja metsissä saatiin tallustella aivan rauhassa.
Aivan ensimmäiseksi me tietenkin avattiin Geocaching-sovellus ja tarkistettiin missä olisi lähin geokätkö! Mulla on iPhone, eli puhelin, jonka akku ei kestä YHTÄÄN viileää säätä, joten omaa puhelintani en voi näihin hommiin käyttää ennen kesää, miehen kännykän GPS puolestaan sekoili, mutta onneksi tärkein, eli esikoisen puhelin toimi aivan moitteettomasti ja päästiin suunnistamaan ensimmäistä kätköä kohti. Kun sovelluksesta löytyy sopivan matkan päässä oleva kätkö, niin karttaa seuraamalla voi lähteä suunnistamaan kohti geokätköä ja sovellus näyttää etäisyyden kätköön metrin tarkkuudella. Silloin, kun sovellus näyttää, että matkaa on enää muutamia metrejä, ollaan jo todella lähellä ja kun jäljellä on enää 1 metri, on aika ruveta etsimään kätköä!
Ensimmäisen kätkön ohjeissa oli vihje, että se löytyy kivenkolosta, joten ei muuta kuin nokka kohti maata ja tutkimaan paikkoja. Aivan aluksi me ei oikein tiedetty, että mitä me tarkalleen ottaen edes etsitään, mutta jonkin ajan kuluttua esikoinen löysi kiven kolosta muovirasian, jonka päälle oli tussilla kirjoitettu ”Geokätkö”. Jee, ensimmäinen kätkö löydetty! Rasioiden sisältä löytyy lokikirja, jonne löytäjä kirjoittaa viestin ja oman nimimerkkinsä ja tieto löydöstä kirjoitetaan myös sovellukseen. Näin tehtiin ja juhlistettiin ekaa geokätkölöytöä omenaisilla välipalapatukoilla, kunnes lähdettiin kohti seuraavaa kätköä.
Geokätköily on oikeastaan kuin aarteen etsintää ja tämä kyllä koukuttaa nopeasti koko perheen!
Näin ekan geokätköilyreissun kokemuksella sanoisin, että geokätköily on aivan supermukavaa puuhaa ja juuri kiva lisä tavallisille metsäretkille. Joskushan voi lähteä ihan vain etsimään kätköjä, joskus taas vaikka makkaraa paistamaan ja samalla käydä etsimässä jonkin lähistöllä olevan kätkön.
Nyt ekalla kerralla me oltiin vain kätköjä etsimässä ja saatiin kulumaan metsässä neljä tuntia aivan huomaamatta!
Meillä oli vain pientä välipalaa mukana, eikä tällä kertaa ollenkaan mitään isompia eväitä, joten meillä kaikilla oli jo aikamoinen nälkä, kun lopulta lähdettiin kävelemään autolle päin. Päivän toinen kohokohta tulikin tämän jälkeen, sillä kurvattiin drive thurn kautta ja parkkeerattiin pysäköintialueelle syömään hampurilaisaterioita niin, että lapset saivat istua ja syödä auton peräkontissa. Tämä oli lasten mielestä tietenkin aivan älyttömän hauskaa ja esikoinen jo kyselikin, että voitaisiinkohan me koronan jälkeenkin syödä samanlailla auton peräkontissa istuskellen, heh.
Me ollaan oltu aika tarkkoja nyt kaikenlaisten kontaktien välttelyssä tämän koronan aikana ja tuolla metsässäkin mua vähän mietitytti koskea niihin geokätköihin. Toisaalta ilmeisesti pinnoista ei ole kovin todennäköistä saada tartuntaa, mutta varmuuden vuoksi mulla oli metsässäkin taskussa pieni käsidesipullo, että saatiin putsailtua käsiä välillä.
Seuraava geokätköilyreissu on tilattu jo alkaneelle viikolle ja tällä kertaa ajattelin ottaa metsään kunnon eväät mukaan (vaikka se autossa syöminen mukavaa olikin), sillä aikaa tuolla metsässä saattaa tosiaan hurahtaa useamman tunnin verran.
Tästä tuli kyllä meidän perheelle uusi hauska korona-ajan harrastus, mutta olen kyllä ihan varma, että tätä harrastusta jatketaan myös silloin, kun koronarajoitukset poistuvat ja muut menokohteet aukeavat.
