SULOISET PAIDAT HALLOWEENIIN

lindex halloween

Meille on tuttuun syksyiseen tapaan tipahdellut postilaatikkoon kaikenlaisia lelulehtiä, mutta tänä vuonna näiden lelukuvastojen lisäksi postin mukana on tullut myös lelukauppojen halloweenmainoslehtiä (voisiko muuten näitä lehtiä saada postilaatikkoon yhtä monta, kuin taloudessa on alaikäisiä asukkaita, ettei kaikesta, myös lehdenlukuvuoroista tarvitsisi tapella…).

Kuvastot on tietty selailtu sataan kertaan, isompi on ehtinyt jo joulupukillekin kirjoittaa, ja niistä halloweenlehdistä on toki myös monta toivetta jo esitetty. Sovittiin kuitenkin yhdessä (no okei, mä sovin ja lapsille tämä oli ihan ok), ettei osteta mitään halloweenkrääsää, vaan kaiverretaan tänäkin vuonna kurpistasta irvistelevä lyhty ja hyödynnetään kuopuksen hirviösynttäreiltä jääneet koristeet meidän omissa pienissä halloweenkemuissa.

Niitä halloweennaamiaisasujakin niistä kuvastosta ihailtiin, mutta koettiin kuitenkin järkevämmäksi hankkia jotain sellaista, mille olisi sitten myöhemminkin käyttöä. Lindexin halloween-osastolta löytyikin vaikka mitä halloweenhenkistä vaatetta, joita voi käyttää myös tämän kuun vaihteen jälkeenkin.

halloween paidat

lindex lastenvaatteet

lindex halloween

Meillä on esikoinen myös kovasti toivonut tuollaista paitaa, jossa on jokin käännettävä paljettikuvio. Tiedättehän, ensin siinä on jokin tietty kuva, ja kun paljetit pyyhkäisee kädellä toiseen suuntaa, vaihtuu kuva joksikin muuksi.

Lindexiltä löytyi nämä söpöt kummituspaidat*, joissa on paljeteista tehty käännettävä kummituskuvio, ja näin sain yhdellä vaatekappaleella toteutettua toiveet sekä siitä käännettävästä paljettipaidasta, että siitä halloweenvaatteesta. Loistavaa, haha!

Nytpä täytyisi vielä kaivertaa se kurpitsalyhty, ja sitten me ollaankin aikas valmiita halloweenin viettoon! Tuttuun tapaan tiedossa on siis karkki ja kepposkierrosta, sekä pieniä oman perheen halloweenkemuja. Jos muuten mietit hauskaa ja sopivan hurjaa tarjottavaa halloweeniin, niin kurkkaapas nämä suklaiset matokipot!

lindex halloween

lindex lastenvaatteet

Vietetäänkö teillä halloweenia?

*Saatu Lindexiltä
Sisältää mainoslinkkejä

NÄIN ALOIN LIIKKUA ENEMMÄN

fitbit aktiivisuusranneke

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Kuvitelmissani olen sellainen reipas vihersmoothieita hörppivä sporttipirkko. Sellainen, joka lähtee reippaasti lenkille aamuisin ennen kissanpierua muun perheen vielä nukkuessa. Ja joka iltaisin suklaalevyn sijaan kaivaa kaapista esiin kuntoiluvälineen ja tekee iloisesti hymyillen vatsalihasliikkeitä.

Mutta oikeasti olen ihan hirmuisen mukavuudenhaluinen. Ja aamu-uninen. Köllöttely lämpöisessä sängyssä muhkean ja paksun peiton alla houkuttelee usein aikas paljon enemmän, kuin pimeä ja märkä lenkkipolku lokakuisena aamuna. Tykkään kyllä syödä terveellisesti, mutta myönnettävä on, että tartun mieluummin suklaapatukkaan, kuin terveyspirtelöön.

Haluan kuitenkin pysyä terveenä, eikä siihen todellakaan riitä omat arkiliikuntani, vaikka taitankin työmatkani kävellen – keittiöstä eteisen vieressä olevaan työhuoneeseeni. Olen koittanut kaikenlaista, yrittänyt aloittaa juoksuharrastusta ja koittanut innostua kotijumpasta. Ehkä vielä joskus pingonkin iloisesti hyräillen juoksulenkeillä, mutta tällä hetkellä mulle sopii kaikkein parhaiten kävelylenkit, joista olenkin tällä hetkellä aivan innoissani!

Näin niistä lenkeistä innostuin:

  • Aika. Täytyy vain keksiä milloin on itselle paras aika lenkkeilyyn. Mulle ei sovi aikaiset aamut, eikä toisaalta illatkaan, kun olen jo puhki päivän touhuista. Niinpä olenkin nipistänyt aikaa työajasta, mikä aikaisemmin olisi kuulostanut musta aivan hullulle, mutta toimiikin mulla tosi hyvin. Koska työskennellään miehen kanssa molemmat meidän omassa yrityksessä, on ollut aivan loistava keksintö aloittaa työpäivät yhteisellä kävelylenkillä, samalla pidetään myös palaveri tulevan työpäivän asioista.
  • Kuulokkeet ja äänikirjat! Jos lähden lenkille yksin, nappaan mukaani kuulokkeet ja laitan kännykästä äänikirjan pyörimään. Tosi koukuttavaa ja lenkille on tietty kiva lähteä, kun haluaa päästä jatkamaan kesken jäänyttä kirjaa.
  • Aktiivisuusranneke. Tämä on ehkä tärkein miksi koko lenkkeilystä olen innoissani! Tilasin jokin aika sitten Ellokselta Fitbit-aktiivisuusrannekkeen* ja askelmäärän seuraaminen on aivan hurjan koukuttavaa. Kun itselle asettaa (realistiset) tavoitteet päivittäiseen askelmäärään, haluaa siihen tietty päästä ja lenkille tulee lähdettyä. Tavotteitahan voi sitten pikkuhiljaa myös nostaa, kun edelliset tavoitteet täyttyvät jo leikiten.

aktiivisuusranneke

aktiivisuusranneke blogi

On ollut tosi ilahduttavaa huomata, että 10 000 askelta tulee melko helposti täyteen. Tuota 10 000 askeltahan suositellaan terveelle aikuiselle päivittäin, kun vaikka alle 5000 askelta kerryttäviä pidetään liikunnallisesti passiivisina. Aikaisemmin katselin noita päivittäisiä askelmääriä kännykästä, ja sellaisena tavallisena päivänä askeleita saattoi kertyä vain pikkuisen tuon 5000 yli. Olin aivan järkyttynyt, vaikka toki tiesin, että en aivan kamalasti kyllä liikukaan. Toki kännykkä ei ole jatkuvasti mukana, eikä siihen silloin kirjaannukaan kaikki päivän askeleet. Nyt tuo 10 000 on kuitenkin tullut melko helpostikin täyteen, kun on vain vähän pidentänyt päivittäisiä lenkkejä, ja se on kyllä motivoinut tosi paljon liikkumaan enemmänkin!

Kun aktiivisuusranneke otetaan käyttöön, ladataan kännykkään sovellus, ja tuolta sovelluksesta näkee paljon laajemmin kaikenlaista tietoa, kuin pelkästään rannekkeen näyttöä vilkuilemalla. Hurjan mielenkiintoista (ja vähän järkyttävääkin) on ollut seurata omaa unenmäärää ja laatua. Toki tiedän ilman rannekettakin, että herään melkein joka yö johonkin, mutta tuolta sovelluksesta näkee todella tarkkaan unen eri vaiheet ja määrän. Aika jännä on ollut huomata, että jos luulen nukkuvani kahdeksan tunnin yöunet, jää uni todellisuudessa usein vain reiluun kuuteen tuntiin. Ei ihmekään, että välillä vähän väsyttää!

Ajattelin, että sykkeen mittaus olisi kiva ominaisuus siltä varalta, että innostuisin myös juoksulenkeistä, mutta sykettä on ollut kyllä ihan mielenkiintoista seurata muutenkin. On ollut kyllä aika hurjakin huomata, että oma sykkeeni nousee päivän aikana useastikin vähän liian korkealle, mikä ei taida olla kauhean terveellinen juttu. Parempaan leposykkeeseen voisi päästä kuntoa kohtottamalla (tämäkin motivoi mua liikkumaan!) ja toki myös stressiä vähentämällä, mikä ei aina ole kauhean helppoa.

Tuosta rannekkeesta täytyy vielä sanoa, että se on mun mielestä aivan älyttömän söpö! Elloksen valikoimassa on useammankinlaisia aktiivisuusrannekkeita, ja itse ihastuin juuri tähän kapeaan ja suloisen väriseen rannekkeeseen, jossa on kuitenkin juuri ne ominaisuudet ja toiminnot joita aktiivisuusrannekkeeseen toivoinkin. Aika koukuttavaa puuhaa tuo rannekkeen seuraaminen, mutta jos sen avulla saa pidettyä parempaa huolta omasta terveydestään ja kunnostaan, niin aivan loistavaa!

fitbit aktiivisuusranneke

aktiivisuusranneke

Mikä teitä motivoi liikkumaan?

*Saatu Ellokselta
Sisältää mainoslinkkejä

10 X ISÄNPÄIVÄLAHJA

Jokos teillä on isänpäivälahjat hankittu? Varmasti monilla lapsilla on parhaillaan supersalaisia ja jännittäviä puuhia meneillään, kun hoitopaikoissa ja kouluissa askarrellaan isänpäivälahjoja. Nämä ovat varmasti niitä kaikkein tärkeimpiä ja rakkaimpia lahjoja, mutta lisäksi olen itsekin sujauttanut jotain pientä (ja hyödyllistä ja tarpeellista) pakettiin.

Tässä 10 kivaa lahjavinkkiä isälle:

1. Samistelupaidat isälle ja lapsille on mun mielestä tosi hauska lahjaidea, ja yhdet kivoimmista paidoista löytyy kotimaiselta Aarrekidiltä. Myös Makialla ja Leviksellä on kivoja paitoja isien ja lasten samisteluun.

2. Museokortti! Aivan loistava lahjaidea ja Museokortin haluaisin kyllä itsellenikin. Meillä myös lapset ovat innokkaita museoissa kävijöitä ja museoretkiä tulisi tehtyä varmasti paljon nykyistä enemmän, jos taskusta löytyisi kortti, jolla aukeaa tie 280 eri museoon!

3. Yllärimatka! Koska kärsin itse aivan jäätävästä matkakuumeesta, olisi kiva sujauttaa lahjapakettiin yllärimatka, ja veikkaan, että moni isä ilahtuisi pienestä reissusta. Matka voisi olla pitkä viikonloppu johonkin kaupunkikohteeseen Eurooppaan, risteily naapurimaahan tai kylpyläloma kotimaassa. Toki varmasti myös kaukomatka maailman ääriin kelpaisi, jos budjetti olisi rajaton!

4. Kotimaisen Makian villa-asusteista saa kasattua pehmoisen ja lämmittävän paketin isälle. Kaikki Makian asusteet ja muut miesten tuotteet löytyy -20% alella torstaihin 25.10. asti koodilla: MENSWEEK20. Valikoiman löydät täältä.

makia alekoodi

5. Kaikenlaiset aamutakit ja pyjamat ovat ihan lahjaklassikoita, mutta niille on toki aina käyttöä. Gantin laadukkaita kylpytakkeja löytyy nyt -20% alella täältä!

6. Kirjalahjat toimivat aina, mutta mitä jos antaisit lahjaksi kokonaisen kirjaston! Olen itse aivan koukussa BookBeatiin, josta löytyy aivan hurja määrä luettavia ja kuunneltavia kirjoja.

7. Lämpöinen talvitakki on lahja, jolle on varmasti käyttöä pitkäksi aikaa. Elloksella on aivan loistava takkivalikoima, ja siellä on tällä hetkellä paljon tuotteita -25% alessa!

isänpäivälahja

8. Termosmuki. Olen joskus aikaisemmin ostanut isänpäivälahjaksi termospullon metsäretkiä varten, mutta termosmuki on kyllä melkein kätevämpi kapistus. Airamin klassikkokuppi ei rokota lompakkoakaan kuin muutamalla eurolla.

9. Aktiivisuusranneke/ urheilukello. Meidän ekaluokkalaisella ja mulla itselläni on aktiivisuusrannekkeet, ja ollaan molemmat aivan koukussa askeleiden, unenmäärän ja muiden supertärkeiden tietojen mittaamiseen, haha! Aktiivisuusranneke on parhaimmillaan tosi hyödyllinen lahja, sillä ainakin mut se saa liikkumaan aikaisempaa enemmän, koska haluan päästä omiin askeltavoitteisiini.

10. Brunssi, lounas tai metsäretki eväineen. Lahjan sijaan (tai lisäksi) yksi kiva idea on viedä isä isänpäivänä syömään lemppariravintolaan tai metsään makkaranpaistoretkelle. Ja mikä parasta, tämän lahjan antamalla säästyy itsekin tuona päivänä kokkauspuuhilta, hih!

Mitäs te meinaatte antaa lahjaksi isälle?

Sisältää mainoslinkkejä