LEMPIVAATTEITA

LEGO TEEPAITA

lego wear

lego wear ellos

Lapsen ollessa pienempi, kun sain vielä itse päättää kaikki vaatehommat ihan oman makuni mukaan, oli kaappi täytetty niillä mun omilla lempparimerkeillä ja -kuoseilla. Tykkään ihan simppeleistä yksivärisistä ja raidallisista vaatteista, mutta eniten mua ilahduttaa hauskat ja lapselliset kuosit. Lastenohjelmista tuttujen piirroshahmojen kuvilla varustelluista vaatteista en oikein ole koskaan innostunut.

Aika kivasti meillä menee vaatemaku vieläkin Veikon kanssa yksiin, mutta omaakin makua alkaa lapsella jo selkeästi olla. Lapsen oma lempiväri on punainen, joten sitä löytyy kaapista (ollaankin sovittu, että punaisella voidaan täyttää vaatekaappia, mutta sillä ei sisusteta huonetta, sellaistakin kun on toivottu, hih). Mutta arvaattekos, mihin lapsi itse kiinnittää vaatekaupoissa ensimmäisenä huomion? No varmasti ihan samaan, kuin muutkin lapset, niihin hahmovaatteisiin, haha.

Niinpä meilläkin on lapsen vaatekappi alkanut täyttyä hahmovaatteilla. Ensin niitä ilmestyi yöpukuhyllylle, sukka- ja kalsarilaatikkoon, ja noh, nyt niitä löytyy niin teepaidoista, pitkähihaisista, kuin huppareistakin. Niin ja onhan meillä jotkut Spiderman-tennaritkin ollut viime kesänä.

lego ellos

lego vaatteet

lego vaate

Onneksi hahmovaatteissakin löytyy mukavasti valinnanvaraa, ja niistä löytyy myös oikeasti ihan kivoja (ja laadukkaita) vaatteita.

Veikon kaapista löytyy aika paljon supersankareita, Legohahmoja ja uusimpana Minionsia. En muuten alkuun tykännyt yhtään tuosta Minionsista hahmona, mutta lapsen fanitus on tainnut tarttua, sillä vappuna me pukeuduttiin koko perhe teeman mukaan, hih.

Vaikka Minions aika hitti meillä nyt onkin, niin ihan ykköset on kuitenkin Legovaatteet, mitenkäs muutenkaan, kun Legofanista on kyse. Nuo Legovaatteet on kyllä munkin suosikkeja, sillä niissä on todellakin laatu kohdallaan. Meillä on ekat Legovaatteet jostain parin vuoden takaa, ja vaikka niitä on pidetty ja pesty tosi paljon, ei niissä oikeastaan näy vieläkään käytön jälkiä.

minions paita

Veikko sai valkata Ellokselta muutaman uuden teepaidan, ja valikoimasta löytyikin justiin näitä pojan suosikkeja.

Lego Wearilta löytyi tosi kivan näköinen harmaa Ninjago-paita, jossa edessä on kiva numeroaplikointi. Tässä paidassa on kyllä hauska tuo kuosi, kun hahmot kiertävät vähän kuin taustalla ympäri paidan.
Myös toinen Ninjago-paita löytyi Legolta, ja tässä onkin vähän perinteisemmin tuommoinen printti edessä.
Ja löytyipä Ellokseltakin niitä Minions-vaatteitakin, joista Veikko valitsi yhden teepaidan. Tuossa Minions-paidassa on tosi pieni mitoitus, että siitä kannattaa kyllä ottaa kokoa, ellei kahtakin isompi, mitä normaalisti käyttää, Lego Wearissa koot vastaa hyvin merkintää.

Koodilla 335472 saa nyt Ellokselta -20% alennuksen, ja tuo ale koskee myös merkkituotteita! Koodi on voimassa 12.6 asti.

lego ninjago paita

lego teepaita

Tykätäänkö teillä hahmovaatteista?

Paidat saatu Ellokselta
Postauksessa mainoslinkkejä

 

TÄTÄ KESÄÄ ON ODOTETTU

Tätä kesää on odotettu. Että lapsella yltäisi jalat polkimiin liikennepuiston autoissa, ja äiti välttyisi toinen käsi ratissa selkä kumarassa juoksemiselta. Voisipa vaikka hörpätä kahvit puistonpenkillä samalla, kun lapsi huristelee omatoimisesti liikennepuistossa.

PERHEBLOGI

Paitsi että… Nythän niitä on kaksi!

PERHEBLOGI

Eikä sillä toisella yllä jalat polkimille, ei sinne päinkään. Ja niin äiti saa taas juosta selkä kumarassa toisella kädellä samalla ratista kiinni pitäen.

perheblogi

No vitsi vitsi! Oikeasti Veikolla kyllä ylsi jalat pienimpien autojen polkimille jo viime kesänä, mutta nyt oli käytössä koko autorivistö. Ja arvatkaapas vaan, valkattiinko niistä aina se kaikkein isoin, haha. Ehkäpä siis parin vuoden päästä Viljamikin jo pärrää autoilla omin jaloin, vielä täytyy äitin hölkätä vierellä. Mutta onneksi tuolla puistossa on muutakin puuhaa, kuin vaan autolla ajelu (vaikka se tietty ihan ykkönen onkin), ja välillä touhuttiin pienemmän kanssa leikkipuiston puolella.

Nyt on sitten liikennepuistokausikin korkattu. Tehtiin tämmöiset pienet tunnin testiajot, eikä isompi olisi millään malttanut vielä lähteä kotiin. Täytyy varmaan ensi kerralla ottaa eväät mukaan. Ehkäpä ne kahvitkin ehtii jossain välissä siinä samalla hörppiä.

perheblogi

perheblogi

perheblogi

blogi lapset

Kivaa keskiviikkoa!

SUNNUNTAI SÄRKÄNNIEMESSÄ

koiramäki

koiramäki

koiramäki

koiramäki

Voiko olla hauskempaa tapaa viettää kesäpäivää, kuin lähteä huvipuistoon? No ei varmaan, tai meillä ainakin oli ihan superkiva sunnuntai Särkänniemessä!

Veikko tiesi heti haluavansa hurjan hauskaan Drakkulan linnaan, joten aloitettiin päivä Koiramäen Käpälämäestä. Jätettiin isoveli ja iskä Drakkulan linnalle ja lähdettiin Viljamin kanssa katselemaan eläimiä. Kun tunnin päästä ilmoille kajahti kuulutus, että huvipuiston portit ovat auki, kiiruhdettiin me Angry Birds Landiin, josta löytyy Veikon toinen lemppareista, suuri Angry Birds seikkailurata. Samalta alueelta löytyy myös suurin osa perheen pienimpien laitteista, joten viihdyttiin Angry Birds maisemissa hyvän aikaa, ennen kuin lähdettiin etsimään lounaspaikkaa.

särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi

Me ollaan yleensä syöty Särkänniemessä Pizzeria Pellessä tai Midhill hampurilaisravintolassa, mutta koska meidän taaperolle ei oikein pizzat ja hampurilaiset vielä maistu, tutkittiin huvipuiston muuta ravintolatarjontaa. Näsinneulasta löytyikin ihan tosi kiva vaihtoehto meille, Maisemaravintola Välke, jossa tarjoiltiin edullinen kotiruokatyyppinen lihapullabuffet. Muutenkin oli kiva välillä lähteä Näsinneulalle vähän rauhoittumaan (ja lämmittelemään, meille sattui ihan jäätävän kylmä päivä, hrrr), ja ruokailun jälkeen pienin ottikin päiväunet rattaissaan.

Särkänniemi on kyllä siitäkin kiva paikka, että se tarjoaa oikeastaan joka vuosi jotain uutta, aina vähän siitä riippuen, minkä ikäisiä lapset juuri silloin ovat. Nyt kun Veikko oli ylittänyt maagisen 105 senttimetrin mitan, pääsi lapsi moniin laitteisiin myös yksin, ilman aikuisen seuraa, ja sekös vasta oli jännää. Taapero sen sijaan oli aivan silminnähden innoissaan rauhallisesti köröttelevän possujunan ja leppäkertun kyydissä, ja possujunassa varsinkin kierrettiin useampikin kierros.

särkänniemi

särkänniemi särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi

Huomattiin muuten, että Maltti ja Valtti seikkailevat joinain päivinä Särkänniemessä, joten ainakin yksi huvipuistoreissu meidän on vielä tehtävä!

Tällä kerralla me vanhemmat käytiin vain niissä laitteissa, joihin lapset pääsivät aikuisten seurassa, mutta jokohan sitä ensi kerralla itsekin uskaltautuisi niihin hurjimpiikin laitteisiin, hih!

Jos muuten joku miettii, että kannattaako huvipuistoon lähteä ihan taaperoikäisen lapsen kanssa, niin ainakin meidän vuoden ja kahdeksankuukauden ikäinen lapsi oli ihan superonnellinen päästessään possujunan kyytiin, ja tietenkin siellä Koiramäen puolella kaikki eläimet kiinnostivat kovasti. Ehdottomasti kyllä mun mielestä kannattaa käydä ihan pikkuistenkin kanssa, ja alle metrin mittaisethan pääsevät kohteisiin maksutta.

Ai niin, vinkkaanpa vielä, että Koiramäkeen saa liput tosi edullisesti 19.6 asti, kun sisäänpääsy maksaa vain 7,50 normaalin viidentoista euron sijaan!

särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi

särkänniemi

Joko teillä on kesän huvipuisto kausi aloitettu?