SEITSEMÄN PARASTA JUST NYT

selcted

1. Paras säänvaihtelu. Vaikka tykkäänkin ulkoilla, niin välillä sadepäivät on kivoja, kun saa luvan kanssa lintsata ulkoilusta ja touhuta sisähommia. Tosin tämä jäi vaan visioksi, sillä esikoisen mielestä parasta ikinä on ulkoilla vesisateella, koska kuraleikit.

2. Paras jännitys. Sain syksyllä goodie bagista sellaiset Salvequickin kuorintasukat, ja vaikka oonkin kuullut niistä pelkästään positiivista, niin en ole vielä uskaltautunut niitä testaamaan. Ehkä mulla on vähän samanlainen fiilis niistä, kuin Veikolla kerran kalajalkahoitolan (tiedättekö, niitä jossa jalat upotetaan akvaarioon, ja kalat näykkivät kovettunutta ihoa irti) ohi kävellessä, jolloin hän huolestuneella äänellä kysyi, ”äiti, syökö ne luutkin?”

3. Paras ruokailun ulkoistaminen. Sanokaa nyt, ettei me olla ainoita, jotka käy välillä Ikeassa vaan syömässä, haha! Mutta se on vaan pikaruuan tarpeessa niin kätevä (ja edullinen) paikka käydä täyttämässä lasten mahat, sillä kukapa ei tykkäisi lihapullista ja jälkkärijätskistä. Vielä parempaa on muuten käydä syömässä torstaisin, sillä silloin lapset syövät ilmaiseksi, hah.

4. Paras järkytys. Lopetin imettämisen noin neljä kuukautta sitten, ja huomasin justiin, että oon lihonut sen jälkeen neljä kiloa, hups! Eihän tuo kiloina sinänsä ole paljon (mitä nyt kahdeksan voipaketin verran, hrrr), mutta tahtina kilo per kuukausi on kyllä aikamoinen. Ehkä mun on vihdoin sisäistettävä, että ne kaikki lusikoidut kalorit ei enää valu maidon mukana vauvaan, vaan mun omiin reisiin.

5. Paras aikaansaaminen. Ehkä edellisestä inspiroituneena, oon vihdoin ottanut ensimmäisen askeleen kohti lenkkipolkuja! En sentään askelta lenkkipolulla ihan vielä, vaan tilasin uudet juoksuvermeet, sillä first things first ja niin edelleen.

selected

6. Paras löytö. Sillä välin, kun me ollaan kahlattu Netflixin House of Cardsin tuottareita läpi, oli Better Call Saulista tullut toinen tuotantokausi! Huuuh, mä jo mietin, että millä me täytetään House of Cardsin jättämä kolo meidän illoissa, mutta Saulin parissa jatketaan ainakin hetken aikaa.

7. Päivän paras alevinkki. House of Brandonilla on mid season sale meneillään, ja myös tuo superihana Selectedin neuletakki löytyy sieltä kivalla alehinnalla. Niin ja kantsii samalla kurkata uutuudet, varsinkin kevättakkivalikoima on aika ihana!

Kivaa viikonloppua!

Sisältää mainoslinkin

LASTENHUONE NYT

lastenhuone

Oon tässä viime viikkojen aikana pyöritellyt lastenhuoneen kalusteita edestakaisin. Nuo Ikean Stuvat on siitä(kin) käteviä, kun niistä pystyy helposti muokkaamaan erilaisia kokonaisuuksia, voi laittaa vaikka kaikki osat yhteen pötköön tai sitten jokaisen erikseen omalle paikalleen. Ja arvatkaapas mihin lopputulokseen noiden kalusteiden kanssa päädyin? No, kaikki Stuvat on tismalleen niillä samoilla paikoilla, missä ne alunperinkin olivat, haha!

Muutenkaan mitään suurta muutosta tuohon huoneen järjestykseen ei tullut, yksi iso Ikean lipasto lähti huoneesta pois, ja sen tilalle siirsin toiselta seinältä tuon Ikean leikkikeittiön. Keittiön paikalle taas käytiin ostamassa vitriinikaappi Legoille, joka näkyykin tässä eilisessä postauksessa.

Vaikka mitään isoa muutosta ei huoneeseen tullutkaan, oon tosi tyytyväinen, että monenlaista järjestystä tuli koitettua, sillä huoneeseen olisi tarkoitus laittaa pari uutta hyllykköä seinille, eikä sen jälkeen olekaan enää niin helppoa alkaa muuttamaan järjestystä.

lastenhuone

lastenhuone

Vaikka huone onkin molempien poikien yhteinen leikkihuone, on tavarat järkätty niin, että tuolla seinällä jossa on kolme osaa Stuvaa, on pikkuveljen leluja, ja sellaisia isoveljen leluja, joilla pienempikin saa leikkiä. Huoneessa on kaksi isoa vaatekaappia, joista toinen on varattu isomman pojan leluille ja lisäksi esikoisen pöydän vierestä löytyy Stuvapalikka hänen omille tavaroilleen, tällä hetkellä sinne on järkätty Legoja.

stuva

lastenhuone

Veikon pöydän edessä on aika kapea seinäkaistale, sellainen justiin String Pocketin levyinen. Oon jahkaillut sata vuotta sen Stringin kanssa, kun se ei ehkä ole ihan sitä mitä olen tuohon ajatellut, mutta en ole onnistunut löytämään kivempaakaan yhtä kapeaa hyllykköä. Tilasin nyt lopulta sen Stringin, enkä nyt malttaisi odottaa, että saadaan se ja muut jutut seinään paikoilleen, ja tuo kohta huoneesta vihdoin valmiiksi!

Viljamin puolella on samanlainen Stuva-penkki, mikä Veikollakin on pöytänä, ja sen alla on pyörällinen laatikko. Tuo laatikko on helppo vetää tarvittaessa kokonaan pois, ja pikkuvelikin saa sitten pöydän omille touhuilleen. Tuohon pöydän yläpuolelle on myös tulossa hyllykkö, niin siihenkin saa kivasti kaikkea ihanaa esille. Meille tuli jokin aika sitten Tuutilullaan tämmöistä aivan iiihanaa hyllykköä, mutta nämä meni ihan supernopskaa, eikä ehditty itsellekään tämmöistä saada, joten odotellaan seuraavaa erää, joka on tulossa tämän kuun lopulla. Noista hyllyköistä voi muuten tehdä jo ennakkotilauksen, jos haluaa varmistaa, että saa seuraavasta erästä hyllyn itselleen!

Palataan tähän huoneeseen taas, kun saadaan noita hyllyjä seinälle. Uskon, että niilläkin pikkujutuilla huone saa tosi kivaa uutta ilmettä!

 

lastenhuone

 

lastenhuone stuva

Löytyykö teiltä Stuvaa, tai muita samoja juttuja?

PIKKULEGOJEN SÄILYTYS

legot

Puoli vuotta sitten kurkattiin täällä blogissa meidän pikkulegojen säilytyssysteemiin, joka olikin ihan toimiva pitkän aikaa, mutta sitten menin vähän järkkäilemään lastenhuonetta uusiksi ja tuo lipasto, jossa pikkulegoja säilytettiin, muutti mun työhuoneeseen. Niinpä meidän piti miettiä säilytysjärjestelmät legoille uusiksi, ja ihan loistava ratkaisu niille löydettiinkin!

Pikkulegoille täytyy miettiä oikeastaan kaksi eri säilytyssysteemiä. A, miten säilytetään irtopalikat ja B, missä pidetään valmiit rakennelmat. Irtopalikat on meillä järkätty värien mukaan kannellisiin rasioihin (ettei taapero pääse niihin käsiksi), ukkelit on omassa rasiassa, renkaat omassa jne. Koska meillä esikoinen rakastaa Legoja, ja toivoo vain niitä aina lahjaksi, on meille tässä puolentoista vuoden aikana kertynyt palikoita aikamoinen määrä, ja jos niitä ei pidettäisi värijärjestyksessä, olisi niillä kyllä tosi vaikea rakentaa mitään ohjeiden mukaan. Nytkin tuntuu, että tiettyä palikkaa joutuu välillä etsimään pitkään, joten ehkä näitä voisi vieläkin vähän lajitella tarkemmin.

lastenhuone

legot

Meillä on Veikolla lastenhuoneessa tuommoinen ei niin sisustuksellisesti silmiä hivelevä, mutta ihan superkäytännöllinen oma loossi. Pikkuveljen vanha leikkikehä on päässyt jatkokäyttöön isoveljen pöydän ympärille, ja näin työrauha Legojen kanssa puuhasteluun on taattu, hih. Pöydän (joka on Ikean Stuva-sarjan penkki) vieressä on yksi palikka Ikean Stuvaa, ja sinne ollaan järkätty nyt pikkulegot, ja tuo onkin oikeastaan vanhaa säilytyssysteemiä parempikin ratkaisu, kun Legot on tuossa ihan käden ulottuvilla, mutta kannellisissa rasioissa, joten pikkuveli ei niihin pääse käsiksi.

pikkulegot

Aikaisemmin valmiit legorakennelmat oli ison lipaston päällä ja sen yläpuolella hyllyllä, ja sen lisäksi niitä oli kulketunut keittiöönkin taaperolta turvaan, kun lipaston päältä alkoi tila loppumaan. Nyt me käytiin ostamassa tuommoinen jokaisen legofanin unelma, ihan oma vitriinikaappi Legoille.

Tuolla kaapissa on nyt noita isompia legosettejä ja varmasti saman verran olisi vielä kaikenlaista pientä autoa, rakettia ja työkonetta sinne rakennettavana. Ainakin meillä noiden Legojen kanssa käy niin, että uudet legosetit rakennetaan innolla valmiiksi, ja yleensä vielä heti perään puretaan ja rakennetaan uudestaankin, mutta jos legot jää purettuna rasioihin, ei niillä tulekaan enää niin paljon leikittyä, kuin noilla valmiiksi rakennetuilla jutuilla. Sen takia mun mielestä on kiva, että noille valmiille on kunnolla tilaa, että niillä myös tulee leikittyä. Tuo kaappi onkin ollut tosi kätevä, kun leikkimään pääsee heti ovet avaamalla, tai jos pikkuveli on samaan aikaan leikkihuoneessa, voi kaapista nostaa legoja oman pöydän ääreen, leikkiä niillä ja purkaa ja kasailla taas uudelleen. Niin ja noissa oven nupeissa on villalangasta tehty rusetti, niin taapero ei pääse kaapin sisältöön käsiksi, hah.

legosäilytys

Minkälaisia säilytyssysteemeitä teillä on Legoille?