VIIKONLOPPUNA…
…Olen toiminut vain yhden lapsen (ja neljän koiran) ohjelmatoimistona, kun isoveli ja issee suuntasivat viikonlopun viettoon mumman luo (lapsi muuten oli niin onnellinen ja innoissaan tuosta reissusta, ettei ollut malttanut pysähtyä edes matkalla jätskille, haha! Joskus sitä kyllä toivoo, että me asuttaisiin lähempänä isovanhempia).
Olen ehtinyt ajatella. Ja saanut niin loistavia ideoita, että aivan tärisen innosta, kun haluaisin jo päästä niitä toteuttamaan, haha!
Haikeillut sitä, että äitiysloma loppuu aivan pian, ja isompi pojista aloittaa päiväkodissa. Toisaalta olen jo malttamattomana miettinyt uutta arkea ja työkuvioita.
Olen kokannut, syönyt, syöttänyt ja ruokkinut. Imettänyt, nukuttanut, leikkinyt ja lenkittänyt. Imuroinut ja mopannut kolmesti, pyörittänyt pyykin- ja astianpesukoneita. Kantanut tavaroita paikoilleen ja samalla miettinyt, miten niille suunnitelluille rästihommille ei tuntunutkaan löytyvän aikaa.
Tehnyt jäätelöä ekaa kertaa. Ja taas tietty superhelposti ja supernopeasti, taattuun Karkkipurkki-tyyliin siis, hah. (Ja tulipa siitä muuten niin superhyvääkin, että tämä ansaitsee ihan oman postauksen!)
Kärsinyt pienistä viekkareista, kun en voinut katsoa Netflixistä House of Cardsia, koska sitä seurataan miehen kanssa yhdessä.
Opetellut käyttämään uutta kameraa, ja oon jo nyt ihan rakastunut siihen, vaikka en vielä sitä osaakaan kunnolla käyttää, hah.
Tyhjännyt vaatehuoneen sisällön makuuhuoneen sängylle ja tuskastellut, kun into (ja aika) hommaan loppui kesken.
Miettinyt jo innolla seuraavaa viikonloppua, jolloin saadaan ottaa lähtö lämpöön palmujen alle. Luvassa siis takuuvarmat uimakelit Hotelli Caribiassa, hoho.
MITÄ TARVITSEE PÄIVÄKOTIIN?
Mä oon havahtunut ihan viime päivinä siihen, että heinäkuu alkaa olla jo loppusuoralla, mun äitiysloma loppuu aivan pian ja Veikko aloittaa päiväkodissa. Koska rakastan tehdä listoja, kirjoittelin vähän itselleni muistiin mitä päiväkotiin tarvitaan ja samalla selailin, löytyisikö päiväkotivarustusta tällä hetkellä pyörivistä alemyynneistä.
Mitä päiväkotiin tarvitsee ja mistä ne löytää edullisesti?
Sisävaatteita
Kerhoon tykkäsin pukea lapsen mukaviin perusvaatteisiin, collegehousua, teepaitaa ja hupparia tai ohutta pitkähihaista paitaa, ja samalla linjalla taidetaan jatkaa päiväkodissakin. Yksi meidän lempparimerkki perusvaatteissa on Ebbe, ja sitä löytyy nyt sopivasti -30-50% alehintaan täältä.
Sisäkengät/ tossut
Veikon yhdet tykätyimmät kesäkengät on olleet vilkkuvat Star Wars Crocsit, ja näitä löytyisi nyt puoleen hintaan täältä. Mietinkin, että olisikohan Crocsit kivat sisäkengät päiväkodissa, vai pysytelläänkö perinteisissä nahkatossuissa.
Sadevaatteet
Vaikka ulkovaatteet taitaakin olla jo merkistä riippumatta aika hyvin vedenpitäviä, vissiin monessa päiväkodissa suositaan kuravaatteita ulkovaatteiden päällä. Ainakin täältä löytyy nyt sadevaatteita mukavilla aleprossilla ja myös Reimalta löytyy alesta vielä ainakin sadetakkia ja -lakkia.
Kumpparit
Kumppareissa meillä on suosittu jo pitkään Crocsin Handle it rain saappaita, ja niissä pysytellään edelleen. Täältä löytyy tätä suosikkikenkää -30% alella.
Ulkovaatteet
Veikolta löytyy Molon kuoriasu, ja näitä löytyykin nyt hyvässä alessa täältä ja täältä. Kannattaa kurkata myös Reiman valikoima, sieltä saattaa tehdä nyt hyviä löytöjä, kun ale on vielä käynnissä. Myös edellisen kauden toppaa löytyy Reimalta nyt pilkkahintaan!
Goretex-kengät
Varmaan paras lenkkarivalinta on vedenpitävät goretexit, Superfitin gorea löytyy alennuksella täältä.
Reppu
Iso valikoima reppuja alennuksella löytyy nyt täältä. Meillä on suosittu pitkään suloisia Skip Hopin reppuja, ehkä mennään nyt päiväkodin aloitus sellaisella ja katsotaan myöhemmin tarvitaanko uutta.
Mitäs muuta? Ainakin nimikointitarroja vaatteiden nimikointiin, tuleeko muuta mieleen?
Alle keräsin kollaasiin alebongauksia, kollaasin alta löytyy suorat linkit tuotteisiin.
