Sain jokin aika sitten postaustoiveen vauvan ulkopuketumisesta, ja tässä postauksessa kurkataankin miten meidän vauva pukeutuu ulos. Myöhemmin tulossa postaus jossa katsastetaan millaisia haalareita ja asusteita on verkkokaupoissa tarjolla pienille vauvoille.
Kaikki meidän vauvan tällä hetkellä käyttämät ulkovaattet ostin jo ennen vauvan syntymää, ja onnekseni suurin osa näistä onkin oikein hyvän kokoisia ja toimivia!
Sairaalasta kotiin vauva matkasi suloisessa H&M:n nallehaalarissa, päässään Reiman ihana korvallinen villamyssy. Näissä samoissa vaatteissa kuljetaan edelleen kun ollaan autolla liikenteessä. Haalari on melko ohut, mutta meillä on turvakaukalossa esikoisen vanha Eisbärchen-lämpöpussi, jonne vauvan voi sujauttaa kevyemmissäkin vaatteissa.
Siltä varalta, että 50cm nallehaalari ei olisi ollut vauvalle sopiva, tai olisi liian ohut, ostin myös Reiman kevyesti topatun harmaan haalarin koossa 50-56cm, ja siihen sopivan tummansinisen Reiman myssyn ja samaan sävyyn Po.Pin tumput. Tätä settiä ollaan käytetty vaunuillessa, ja haalarin alle on vielä puettu Po.Pin ihana neulehaalari. Vauva vaunuissa makuupussin sisään ja varmasti tarkenee!
Nuo Reiman myssyt on meillä olleet kyllä kaikkein pidetyimmät, koko 36 istuu pikkuiseen päähän juuri sopivasti. Saman merkin haalari puolestaan on sen verran reilua mitoitusta, että toistaiseksi meidän pikkuisella ei riitä vielä pituus, että jalat saataisiin lahkeisiin asti :D Kun kädet on puettu hihoihin ja pää hupun sisään, heiluvat varpaat haalarin haarakiilan kohdilla… ;) Vaunuissa se ei tietenkään haittaa, mutta vähän saadaan vielä kasvaa, että tätä haalaria voidaan käyttää myös turvakaukalossa.
Joskus raskausaikana bongasin lastenvaatekaupan alerekistä supersöpön Benettonin tikkitakin. Kun tämän vaihtaa Reiman harmaan haalarin tilalle noiden samojen asusteiden kanssa, niin vauvalla on päällään aivan syötävän suloinen kaupunki- tai kyläilyasu. Ehkä nämä tämmöiset takit on vähän turhuusvaatteita pikkuisella vauvalle, mutta välillä on kiva vähän söpöstellä!
Tuo ihana Po.Pin neulehaalari on muuten verkkokaupassa alessa, jos joku on siitä samaisesta kiinnostunut!
Mitenkäs teidän vauva puetaan ulos, onko samoja suosikkeja?
VÄHÄN JOULUA JA ARVONTOJEN VOITTAJIA!
Nyt kun ollaan päästy jo marraskuun puolelle, niin eikös jo saa alkaa vähän touhuttomaan joulujuttuja…
Tänä vuonna en ole onneksi ainoa innokas joulun odottaja meidän perheessä, vaan eräs herra 3-vee taitaa viedä nyt voiton. Postista tipahdelleita lelukuvastoja on luettu läpi kerta toisensa jälkeen ja joululahjatoiveita esitetään tuon tuosta. Yhtenä iltana nukkumaan mennessään lapsi hihkaisi sängystään, ”Äiti! Katolta kuului kova tömähdys, nyt tulee joulupukki!!”
Jonkin aikaa sitä joulupukkia saadaan kyllä vielä odotella, mutta muuten voi jo joulua alkaa kotiin laittamaan. Veikko toivoi jo omaan huoneeseensa joulukuusta, joten käytiinkin kurkkaamassa Clasulta, josko sieltä sellaista löytyisi, ja sopivan pikkuinen kuusi koristaa nyt lapsen huonetta. Äitin ehdottamat valkoiset kuusenkoristeet eivät kelvanneet, vaan lapsen lemppariväriä punaista niiden täytyi olla.
Paljon olisi postattavaa, muutakin kuin joulujuttuja, mutta aika vaan tuntuu häviävän jonnekin! Onkos tuttua muiden vauvojen äideille..? ;)
Nyt tulin kuitenkin vihdoin huikkailemaan arvontojen voittajat, ne löytyvät postauksen lopusta. Kuullaan taas!
Viime aikaiset arvonnat on arvottu ja onnekkaat voittajat ovat:
Rynkebyn mehuja pääsi maistelemaan Pussikarhunen
Fredriksonin hatut voittivat koko 46 Nennz, koko 48 Outi-Maria ja koko 50 Suvi
Crocsit voitti Saida
Kaikille voittajille on lähetetty sähköpostia.
Onnea voittajille ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! Ja ihan pian startataan jälleen uutta arvontaa, joten pysykäähän kuulolla :)
Jokos te olette aloittaneet joulun odotuksen?
VAUVA VILLASUKASSA & TOUKKAPUSSISSA
Mummi toi vauvan ollessa muutaman päivän ikäinen, tuon hauskan villasukan, jonka osa onkin varmasti jo bongannut Karkkipurkin instagramista (@annikakarkkipurkki).
Kun vauva vielä nukkuu suurimman osan ajasta, on tuommoinen kapalomainen lämmin sukka mitä parhain asuste ja extrana vielä hauskan ja supersöpön näköinen!
Isomummo puolestaan oli neulonut tuon alla olevan ihanan toukkapussin, joka on kiva vaihtoehto villasukalle, ja bonuksena tässä on myös huppu päätä lämmittämään.
Yöllä vauva nukkuu ohut trikoinen yöpuku päällä saman peiton alla meidän vanhempien kanssa, ja aamulla on ihana sujauttaa unenlämpöinen vauva yöpuvussaan toukkapussiin tai villasukkaan.
Ja molemmat toimivat hyvin päivävaatteidenkin kanssa, ja tuntuu, että vauva jopa nukkuu päikkärit paremmin tuommoissa pussukassa, joka on kuin kapalo vauvan päällä.
Villasukan mummi oli tilannut täältä, ja samasta paikasta onnistuu myös toukkapussienkin tilaaminen! Ja jos kutimet pysyvät omassa kädessä, niin varmasti googlettamalla löytyy myös ohjeita molempiin :)

