3 X HALLOWEENIN HURJA HERKKU

halloween juhlat

Joko teillä on kurpitsat kaiverrettu ja luurangot kaivettu kaapeista esiin?

Rakastan halloweenia ja tämä on mun mielestä ehkä toiseksi paras juhla (joulun jälkeen) koko vuodessa! En malttaisi odottaa viikonlopun kemuja, että pääsen loihtimaan joitain kammottavia ja ällöttäviä herkkuja juhlapöytään, hah.

Mitään kovin monimutkaisia ja aikaa vieviä tarjottavia en yleensä ole tehnyt, sillä pienellä vaivallakin saa vaikka mitä kivaa (siis kamalaa!) tarjottavaa aikaan.

Viime vuosina meillä on herkuteltu muun muassa tällaisilla tarjottavilla:

Mullassa möyrivät madot

Näissä on pohjalla suklaamoussea, jonka varmasti voi tehdä itsekin, mutta mä olen käyttänyt näihin kaupan puolivalmista suklaamoussea. Siis sellaista suklaamoussejauhepussia, johon vatkataan vain maito sekaan. Suklaamoussen jaoin annoskulhoihin, asettelin kaupan irtokarkkiosastolta poimitut madot multaan möyrimään ja ripottelin pinnalle vielä murustettua suklaakeksiä mullaksi.

Näiden karmivien herkkujen valmistamiseen kuluu aikaa ehkä 5-10 minuuttia. Ihanan helppoa, nopeaa ja ällöttävää!

halloween tarjottavat
halloween tarjottavaa
halloween juhlat

Salmiakkinen silmämunajäätelökakku

Tämä kammottavasti mulkoileva silmämunakakku valmistuu jo edellisenä päivänä.

Tarvitset:

  • Oreo-keksejä 1 pkt
  • Voita noin 50 g
  • Salmiakkijäätelöä 2 litraa
  • Lakritsikastiketta aika monta töräystä (1 tuubi riittää)
  • Sopiva määrä silmämunia koristeluun

Tee näin:

Murskaa keksit monitoimikoneessa tai laita keksit muovipussiin ja kauli ne murusiksi. Sekoita keksimurut huoneenlämpöiseen voihin.

Vuoraa irtopohjavuoka (tämä kakku on tehty 18 cm irtopohjavuokaan) leivinpaperilla ja painele keksimuruvoiseos vuoan pohjalle. Lusikoi pehmennyttä salmiakkijäätelöä noin puolet vuokaan ja töräytä lakukastiketta jäätelön päälle. Lusikoi loput jäätelöstä vuokaan ja painele varovasti tasaiseksi. Peitä vuoka kelmulla ja laita pakkaseen.

Ennen juhlia ota kakku pakkasesta ja koristele lakukastikkeella ja mulkoilevilla silmämunilla. Tarjoile heti ja maista itsekin, jos uskallat!

halloween kakku
jäätelökakku

Hämähäkkikakku

Ja lopuksi kaikkein helpoin herkku, joka valmistuu noin minuutissa!

Tarvitset kaupan pakastealtaasta löytyvän valmiin mutakakun ja muutaman lakupötkön.

Laita kakku tarjoilualustalle ja tee kakusta hurja hämähäkki asettelemalla lakupötköt hämähäkin jaloiksi ja leikkaamalla lakusta hämähäkille silmät, ilkikuriset kulmakarvat ja kammottavat torahampaat (en tiedä onko hämähäkeillä sellaisia, mutta tällä halloweenkakulla ainakin voi olla!)

Vietetäänkö teillä halloweenia?

HEIJASTAVAT VAATTEET – PARAS KEKSINTÖ IKINÄ!

heijastava takki

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Mun mielestä on mukavaa, miten hyvin lasten ulkovaatteisiin on yleensä lisätty heijastimia. Näiden vaatteissa valmiina olevien heijastimien lisäksi ollaan toki itsekin sitten tarpeen mukaan laitettu vaatteisiin tai koulureppuun heijastimia ja reppuun ollaan laitettu jokin pieni led-valo vielä roikkumaan. Varsinkin aikaisina kouluaamuina tähän aikaan vuodesta ulkona on pimeää kuin mörön pyllyssä ja tuntuu, ettei heijastimia todellakaan voi olla liikaa!

Viime talveksi löysin lapsille aivan älyttömän loistavat (kirjaimellisesti, heh) Reiman toppavaatteet, sillä niiden kangas oli täynnä pieniä heijastavia kuvioita. Siis miten nerokas keksintö tehdä lastenvaatteet heijastavasta kankaasta!

Nuo samat toppavaatteet (kuopuksella haalari ja esikoisella takki) menee kummallekin lapselle ainakin alkutalven ajan, mutta uusillekin toppatakeille oli tarvetta. Varsinkin, kun kuopuksella ei ollut toppatakkia vielä ollenkaan. Ja tälläkin kertaa halusin löytää mahdollisimman hyvin heijastavat takit!

Meidän kuopus on aivan hulluna Legoihin, joten tummanvihreä toppatakki HEIJASTAVILLA Ninjagon kuvilla oli aivan täydellinen löytö lapselle! Tässä takissa siis todella nuo kuviot ovat heijastavia! Takkihan on aivan ihana ja vaikuttaa myös laadukkaalle ja lämpöiselle. Takista löytyy tällä hetkellä vielä kaikkia kokoja (110-140) ja meidän noin 114 cm mittaisella kuopuksella tämä takki on kokoa 116. Mun mielestä mitoitus vastaa hyvin kokoaan.

Just nyt koodilla 425713 saa -25% alen tilauksen kalleimmasta tuotteesta ja tuo koodi käy myös tähän takkiin!

Samaa Lego Ninjago takkia olisi ollut myös esikoisen koossa, mutta lapsi itse valitsi pienen kahden sekunnin pohdinnan jälkeen Name it:n heijastavan takin. Eikä tämä ollut ollenkaan huono valinta, sillä tämä takki on KOKONAAN heijastavaa kangasta, niin kreisiä!

Nyt varmaan saakin jo alkaa odottelemaan, että päivät viilenisivät nopeasti sen verran, että nämä uudet ihanat toppatakit saisi ottaa jo käyttöön. Esikoinen tosin jo taisi viipottaa uusi takki päällä ulos, mutta kukapa nyt malttaisi olla pukematta uutta hienoa takkia päälleen.

Eiköhän tällä varustuksella meidän kaksikko erotu liikenteessä hämärinäkin talvipäivinä. Varsinkin, kun tilasin samalla vielä nuo Reiman 100% villaa olevat pipot, joissa on hyvät heijastinyksityiskohdat edessä.

Elloksella tosiaan vietetään nyt Ellos-päiviä, eli tilauksen kalleimmasta tuotteesta saa -25% alen koodilla 425713 ja tuo koodi on voimassa myös merkkituotteisiin (osa merkeistä on rajattu alen ulkopuolelle). Koko valikoman löydät täältä.

heijastava takki

Mukavaa päivää!

ELÄINHOITOLA PEHMO JA PUMPULIRUTTO

Tällä kertaa vinkkaan kirjasta, joka sopii loistavasti juuri lukemaan oppineille itse luettavaksi, mutta myös yhdessä luettavaksi eskari-ikäisille.

Helppolukuinen ja hauskasti kuvitettu Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto onkin hyvin ajankohtainen tarina, sillä kukapa ei ole kuullut viime kuukausien aikana karanteeneista tai tarttuvista taudeista…

eläinhoitola pehmo

Vuokko Hurme, Tiina Konttila: Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto

Kirja kertoo erään kerrostalon kellariin perustetusta eläinhoitolasta, jossa kahdeksanvuotias Helmi hoitaa pikkuveljensä, isosiskonsa ja kavereidensa kanssa pehmoeläimiä. Pian eläinhoitolassa alkaa tapahtua kummia. Ensin erään pehmoeläimen silmät alkavat rähmimään ja jollekin toiselle nousee outo patti. Outoja oireita alkaa ilmestymään muillekin ja kohta on selvää, että on perustettava karanteeni!

Tämä kirja on koukuttanut meidän kuopuksen varmasti paitsi sopivasti jännittävän tarinan ja kiinnostavan kuvituksen lisäksi myös siksi, että tämähän on aivan huikean ajankohtainen kirja. Helposti tarttuva tauti, joka karanteenista huolimatta on vaarassa levitä koko taloyhtiöön, kaupunkiin tai maailmaan kuulostaa kyllä kovinkin tutulle.

eläinhoitola pehmo

Muistatteko vielä Yökoulu-kirjat, joista kerroin joitain viikkoja sitten? Yökoulu-kirjat kuuluu juuri lukemaan oppineille suunnattuun Lukupalat-kirjasarjaan, ja samaan sarjaan kuuluu myös Eläinhoitola Pehmo -kirjatkin.

Koko tuo Lukupalat-sarjahan on aivan ihana!

Lukupalat-sarjaan kuuluu eri kirjailijoiden ja kuvittajien teoksia ja kirjat on jaettu neljään eri kategoriaan: Mukavan makeaa, huvittavan hyvää, jäätävän jännää ja menevään makuun.

Lukupalat-kirjoista meidän kuopuksen suosikkeja on Yökoulu, Eläinhoitola Pehmo ja Painajaispuoti -kirjat. Meidän kuopus vasta opettelee lukemaan, joten näitä kirjoja on meillä luettu ääneen ja lapsi on kuunnellut kirjoja myös Bookbeatista. Nämä siis toimivat hyvin myös ääneen luettuina ja ovat mielestäni juuri sopivan mittaisia iltasatukirjoiksi.

Jos kuitenkin etsit koukuttavaa kirjasarjaa juuri lukemaan oppineelle, niin suosittelen kovasti näitä Lukupalat-sarjan kirjoja! Ainakin meillä esikoinen aikanaan ahmi sarjan kirjat innoissaan läpi, sillä nämä ovat todellakin helppolukuisia, hauskoja, koukuttavia ja sopivan lyhyitä lastenromaaneja juuri lukemaan oppineille.

eläinhoitola pehmo

Mukavaa viikonloppua!