Kaupallinen yhteistyö: Ellos
Ihan alkuun vinkkaan huikeasta LISÄALEKOODISTA! Elloksen aleen on nyt voimassa lisäalekoodi: 445703 ja tuolla koodilla saa alennetuista Ellos-valikoiman tuotteista -40% lisäalen ja alennetuista merkkituotteista -20% lisäalen. Aletuotteet löydät täältä.
Ja sitten varsinaiseen asiaan. Sisustuskuumeeseen! En tiedä kärsiikö kukaan muu moisesta näin keskellä kesää, mutta muhun iski pitkästä aikaa pieni sisustuskuume. Tavallisesti tämä iskee syksyllä ja alkuvuodesta heti joulun jälkeen, mutta näköjään toisinaan myös keskellä kuuminta kesää.
Kaikki oikeastaan lähti yhdestä sohvasta. Olohuoneen sohva vaihtui aivan toisenlaiseen ja sen jälkeen koko olohuone on näyttänyt kaipaavan pientä piristystä. Ei mitään kovin suurta (en TODELLAKAAN ole esimerkiksi maalaamassa seiniä, kuten mulla on usein ollut tapana), vaan olkkariin tarvittaisiin uusi matto (siis todellakin, vanhan nimittäin ehdin sisustuspuuskissani jo myymään pois!) ja uudet verhot (ja pari uutta sohvatyynyäkin).
Tässä samalla vaan innostuin selailemaan Elloksen sisustusuutuuksia ja löysin aivan valtavasti kaikkea IHANAA huonekalua ja muuta sisustustuotetta, joille meillä ei nyt ole tarvetta tai tilaakaan, mutta inspiroitukaa te muut näistä, jos teillä on juuri tällaisille tarvetta! Juuri nyt Ellos Home tuotteista saa -20-30% alen (siis näistä uutuuksista myös!) ja tällä kertaa ale koskee myös huonekaluja!

Tuoli // Naulakko // Peili // Sängynpääty // Sohvapöytä // Vaatekaappi // Matto // Kaappi // Sivupöytä

En tiedä mikä näissä pienissä sivupöydissä viehättää, mutta olen ihastellut vastaavia jo varmaan usean vuoden ajan! Harmillisesti meillä ei oikein ole (ainakaan tällä hetkellä) tällaiselle paikkaa, joten jatkan edelleen vain ihastelua.

Aivan IHANA sohvapöytä! Jos meidän olohuoneen uudistukseen kuuluisi myös sohvapöydän vaihto, päätyisin melko varmasti juuri tähän pöytään. Melkein harmittaa, ettei olla vaihtamassa pöytää!

Tämä metallireunainen peili on melko yksinkertainen, mutta silti ihastuin tähän kovasti! Tämä sopisi ihanasti vaikka makuuhuoneeseen tai eteiseen (jos näissä kummassakin ei jo olisi ihanaa peiliä, aargh!). Peilin voi joko ripustaa tai asettaa seinää vasten kuten kuvassakin.

Aika ihana sävy on tullut nyt uutena näihin tuoleihin. Meillähän on juuri näitä tuoleja mustana ja tykkään näistä edelleen aivan hulluna. Meidän keittiössä on iloinen sekoitus vanhoja maalattuja puutuoleja ja näitä uusia mustia tuoleja ja tykkään juuri tällaisesta hullunkurisesta kombosta.

Okei. Nyt tekisi melkein mieli vaihtaa sängynpäätyä! Meillä on kyllä aika ihana sängynpääty tälläkin hetkellä, mutta ei kyllä näin ihana kuin tämä rottinkinen. Onneksi meidän jenkkisänky on niin korkea, ettei tämä taida sopia meidän sängyn kanssa yhteen ja näin säästyn sängynpäädyn uusimiselta, huh.

Apua miten söpön värinen kaappi! Meillähän on juuri tämä sama kaappi valkoisena eteisessä ja vaaleanpunaista seinää vasten valkoinen onkin juuri sopiva, mutta johonkin muuhun tilaan haluaisin ehdottomasti tämän sävyn!

No nyt löysin jotain jolle voisin löytää meidänkin kodista paikan. Söpö pieni naulakko. Tämä sopisi niin lastenhuoneeseen kuin mihin tahansa muuallekin kotiin.

Kaunein näkemäni vaatekaappi aikoihin! Aivan ihana! On kyllä aika ihanan hintainenkin, mutta onneksi tästäkin saa juuri nyt mukavan -30% alen.

Ai niin! Niitä mattojakin piti katsella, heh! Taidanpa tästä lähteä selailemaan mattovalikoimaa. Tosin tämä uutuuksista bongaamani puuvillamatto on kyllä aikalailla juuri sellainen, jota olen etsinytkin ja tämä olisi juuri nyt -30% alessakin!
Lisää alehintaisia sisustustuotteita löydät täältä.
Löytyikö sulle näistä suosikkeja?
Kivaa päivää!
TÄNÄÄN HYMYILYTTÄÄ…
Perjantai. Kesällä ei viikonpäivillä ole oikeastaan mitään väliä, mutta silti näissä perjantaiaamuissa on ihan omanlaisensa kepeä tunnelma. Koko viikonloppu edessä! Aika usein juuri viikonloppuisin tuleekin tehtyä jotain erityisen kivaa, vaikka kesällä sellainen onnistuu myös arkena.
Uima-allas. Meillä on kolmatta kesää lapsille pieni uima-allas (siis sellainen, jossa voi ihan oikeasti uida) ja tämä hymyilyttää kyllä näillä keleillä päivästä toiseen. Mun tehtävänä on istua terassilla kuuman kahvikupin (tai kylmän jääteen) kanssa allasvahdin hommissa, kun lapset uivat, hyppivät ja sukeltelevat uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Parasta!
Uusi sohva. Ai että miten paljon tämä hymyilyttääkin. Moneltakin kannalta. Kerron tästä kyllä joku toinen kerta lisää!
Makuuhuoneen lattialla odotteleva (vielä toistaiseksi koskematon) taulupohja. Vielä en tosin tiedä hymyilyttääkö vai naurattaako lopputulos. Vielä en tiedä sitäkään, kuuletteko tästä projektista enää koskaan mitään, hah!
MATKASUUNNITELMAT! Tänään hotellia (kotimaan lomalle) varatessani huomasin, että olen vahingossa onnistunut suunnittelemaan heinäkuun JOKAISELLE viikolle jonkin pienen kotimaan matkan. Viikonloppureissu meille uuteen kaupunkiin, pieni road trip meille jo tutuissa maisemissa ja päivä turistina naapurikaupungissa (ja toisessakin). Kaikenlaiset reissut on ihania!
Hattaratukka! Haaveilin jo keväällä suloisesta hattaratukasta, mutta en silloin uskaltanutkaan kuin värjäyttää muutamia pastellisävyisiä raitoja hiuksiini. Ne oli kyllä ihanat hiukset myös, mutta tällä kertaa halusin lilaa, vaaleanpunaista, sinistä ja vihreää KOKO päähäni! Kuulostaa hurjalta, mutta näyttää kyllä söpöltä! (Todistusaineistoa täällä)
KAIKKI kesäjutut! Oon edelleen sitä mieltä, että tää kesä on IHANA!

Aurinkoista viikonloppua!
IHANINTA ON AIKATAULUTTOMUUS
Kesässä melkein kaikki on ihanaa! Tykkään aivan hulluna näistä kuumista kesäpäivistä, pitkäksi venyneistä aamiaisista ja myöhään valvotuista kesäöistä. Kirjan lukemisesta puutarhakeinussa, uimarantareissuista eväskorin kanssa ja kesäisistä pyöräilyretkistä jäätelökioskille. Viilentävästä kesäsateesta (ei kyllä ole näkynyt aikoihin!) ja retkistä torille mansikkaosotoksille.
Mutta kaikkein ihaninta on aikatauluttomuus!
En oikein edes tiedä miksi se on mun mielestä niin ihanaa, sillä mun arjessa ei tavallisestikaan ole kovinkaan paljon aikatauluja. Mutta ehkä kyse onkin juuri siitä, että nyt mun ei tarvitse ottaa huomioon viiden MUUN ihmisen aikatauluja. Voidaan humputella menemään milloin huvittaa, mihin huvittaa ilman, että täytyisi huomioida kenenkään lukujärjestyksiä, harrastuksia (näitä toki kesälläkin, mutta vähemmän) tai muita sellaisia menoja, joita ympäri vuoden muulloin on. Tästä tulee jotenkin hassun vapaa olo, ja se tuntuu ihanalle!
En silti kaipaa tällaista elämää tavalliseen arkeeni. Ehkä tämä kupliva vapauden tunne tulee juuri siitä, että tätä kestää vain hetken. Tämän kesän ajan. Syksyllä alkaa taas meille tuttu arki aikatauluineen, mikä sekin on mukavaa, mutta välillä on hauska unohtaa aikataulut ja heittäytyä hetken mielihalujen vietäväksi.
Ihana kesä!
Ps. IHANA Lilja-mekko saatu Kanto Designilta

Pps. Huomasitko, että *Elloksen kesäalesta nyt -30% LISÄALE Ellos-valikoiman tuotteisiin koodilla: 435722
*Kurkkaa valikoima täältä!
*mainoslinkki
Aurinkoista päivää!