IHASTUTTAVA BRIDGERTON – KUUNTELE 30 PÄIVÄÄ ILMAISEKSI!

Sis. mainoslinkin

Mun illat menee aika usein samalla kaavalla. Kun lapset on saatu huoneisiinsa nukkumaan, teen viiden minuutin pikasiivouksen, lösähdän sen jälkeen sohvalle ja klikkaan Netflixin auki. Katson jakson tai pari jotain sarjaa. Aika usein katselen esimerkiksi rikossarjoja tai poliittista draamaa, mutta romanttisia draamasarjoja en katso juuri lainkaan. En oikeastaan edes tiedä miksi, sillä RAKASTAN romanttisia jouluelokuvia! Ehkä sitten tykkään katsella tällaista vain joulun alla?

Nyt en kuitenkaan malttanut olla katsomatta mikä on tuo Bridgerton, josta puhutaan kaikkialla.

Niinpä sujahdin muutamana iltana suoraan 1800-luvun Lontoon seurapiireihin, toinen toistaan upeampien pukujen ja loistokkaiden tanssiaisten keskelle. Ah, miten ihanaa ajanvietettä ja juuri sopivan kevyttä katseltavaa iltoihini! Sarjassa seurataan Bridgertonin perheen vanhimman tyttären Daphnen sulhasen etsintää. Sillä mikäpä olisi tärkeämpää kuin löytää hyvä sulhanen, avioitua ja saada lapsia. Lontoon seurapiireissä käy kova kilpailu siitä kuka saa napattua tavoitelluimman poikamiehen, Herttua Simon Bassetin itselleen. Simon tosin on vannonut, ettei koskaan päädy naimisiin, saati hanki lapsia. Simon ja Daphne keksivätkin solmia salaisen sopimuksen. He voisivat esiintyä rakastavaisina, jolloin Simon saisi olla rauhassa ja Daphnea puolestaan tavoittelisi kaikki parhaimmat sulhasehdokkaat.

Kuuntele äänikirjoja 30 päivää ILMAISEKSI!

Sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella oli vain kahdeksan jaksoa, joten tämä oli katsottu viikossa läpi. Nyyh. Sarjaan on ilmeisesti tulossa toinenkin tuotantokausi, mutta en taida malttaa jäädä sitä odottelemaan, sillä Bridgertonien seurapiirielämään voi uppoutua myös esimerkiksi äänikirjojen parissa!

Netflixin Bridgerton-sarja perustuu Julia Quinnin kahdeksanosaiseen kirjasarjaan, joissa jokaisessa seurataan yhden Bridgertonin sisaruksen elämää.

Bridgerton löytyy äänikirjana esimerkiksi Nextory-sovelluksesta, johon mulla on mukava etu tarjolla!

Tavallisesti uudet käyttäjät pääsevät kokeilemaan Nextorya ilmaiseksi 14 päivän ajan, mutta koodilla KARKKIPURKKI (tai tämän linkin kautta) uudet käyttäjät saavat Nextoryn yli sadantuhannen ääni- ja e-kirjavalikoiman käyttöön ilmaiseksi 30 päivän ajaksi!

Jos siis Sarjan ensimmäinen tuotantokausi on jo katsottu, etkä saanut Bridgertonin seurapiirielämästä vielä tarpeeksesi (tai vaikka et olisikaan sarjaa vielä katsonutkaan), hyödynnä tuo etu ja uppoudu äänikirjojen maailmaan. Valikoima on tosiaan niin huikea, että kuunneltavaa (ja luettavaa) löytyy todella kattavasti. Nextorylle pääset tästä.

bridgerton

Mukavaa viikkoa!

KOUKUTTAVA GUINNESS WORLD RECORDS 2021

guinness ennätyskirja

Lupailin joskus vinkkailla viikonloppuisin täällä blogissa sellaisista kirjoista, jotka ovat olleet meidän lasten mieleen aivan erityisesti. Tällaisia kirjoja on paljon ja niistä olen täällä kertonutkin, mutta yksi tällä hetkellä aivan ylitse muiden tulee tässä:

Guinness world records 2021

Kun esikoinen sai tämän kirjan käsiinsä, kulki se lapsen mukana seuraavat päivät ja viikot (!!!) lähes aamusta iltaan. Kirjaa on luettu aamupalapöydässä, sängyssä, autossa, olohuoneessa. Siis ihan joka paikassa, missä lapsi on kulkenutkaan. Koulussakin! (Kouluun saa usein viedä oman kirjan lukupäivänä ja tämä on ollut siellä mukana myös).

En tiedä olisiko tämä jopa kaikista luetuin kirja, mikä esikoisella on koskaan ollut! En ainakaan muista, että mitään muuta kirjaa oltaisiin luettu näin montaa viikkoa päivästä toiseen ja yhä uudelleen ja uudelleen, hah!

Enkä toisaalta ihmettelekään. Kirjahan on täynnä toinen toistaan ihmeellisempiä ja uskomattomampia ennätyksiä. Kaikenlaisten kiinnostavien, outojen (ja vähän ällöttävienkin, pisin silmämunanpullautus, pisimmät varpaankynnet jne.) ennätysten lisäksi kirjasta löytyy kyllä hurjan paljon monenlaista tietoa.

Aivan ylitse muiden taitaa kuitenkin olla lelu- ja pelisivut, joista selviää muun muassa se, että Super Mariona parhaiten tunnettu Mario on esiintynyt 225:ssä eri videopelissä! Olisitko muuten arvannut, että myydyin videopeli on Minecraft, jota on myyty 176 miljoonaa kappaletta vuodesta 2011 lähtien? Tai tiesitkö, että meidänkin esikoisen suosikkia Pokemon Go mobiilipeliä on ladattu yli MILJARDI kertaa?

guinness world records 2021
guinness world records
guinness ennätyskirja

Monia suomalaisiakin on päässyt mukaan Guinnes world records 2021 kirjaan. Toki heti ensimmäisenä mainitaan Sanna Marin, Suomen nuorin pääministeri. Mukana on myös muun muassa suurimmat häät, joihin on päässyt vain sukeltamalla ja toki myös saunomisennätys, eniten saunojia eri maista.

Kirjan lukeminen on hauskaa ajanvietettä, mutta samalla mukaan tarttuu myös hyödyllisiä ja hauskoja faktoja esimerkiksi maapallosta, eläimistä tai yhteiskunnasta.

Ja jos meidän 9-vuotiaalta esikoiselta kysytään, niin tätä kirjaa suositellaan IHAN kaikille ja kaiken ikäisille lukijoille!

Kirjan löydät esim. *Adlibrikseltä.

guinness ennätyskirja

Lisää meidän lasten lempikirjoja löydät täältä.

*mainoslinkki
Kirja saatu kustantajalta

Mukavaa päivää!

VUOSI 2021, LUPAAN JA VANNON…

Täten lupaan ja vannon, että en tee tänäkään vuonna yhtään uuden vuoden lupausta! Voisin tietenkin luvata vaikka liikkua enemmän, syödä terveellisemmin, vältellä sokeria (aargh, miten vaikeaa!) ja olla kaikin puolin parempi minä.

Lupausten sijaan päätin pysytellä aivan samanlaisena kuin ennenkin ja miettiä missä olen jo hyvä.

Olen hyvä…

Sietämään epävarmuutta. Olen onnistunut järjestämään mulle työt, jotka ovat pelkkää epävarmuutta. Ja silti rakastan mun töitä! Päivystysperhetyössä kukaan ei (sijoituksen alkuvaiheessa) osaa kertoa kauan lapset tulevat meillä asumaan, eikä päivystäessä kukaan osaa kertoa koska seuraavan kerran meille sijoitetaan lapsia. Myös yrittäminen on epävarmuutta täynnä.

Ajattelemaan optimistisesti. Vaikka tämä on kyllä joskus vähän rasittavaakin. Usein luulen monet asiat helpommiksi kuin ne ovatkaan, koska ajattelen kaikesta niin OPTIMISTISESTI. Aargh! Ehkä sittenkin lupaan ja vannon, että yritän olla pessimistisempi. En lupaa, koska en osaa olla!

Syömään suklaata paljon ilman, että mun tulee huono olo. Taito kai tämäkin?

Sietämään pieniä sotkuja. Tässä olen oikeasti TODELLA hyvä. Olen hyvä totuttamaan silmäni niille rojukasoille, jotka salakavalasti valtaavat keittiön tasot. En oikeastaan edes näe niitä enää!

Tekemään useita asioita samaan aikaan. Osaan esimerkiksi selata kännykkää lähes kaiken muun tekemisen lomassa. LUPAAN JA VANNON, että lopetan tämän. (Olen kuitenkin luvannut ja vannonut jo aikaa sitten, etten vilkuile kännykkää lasten aikana ja tässä olen hyvä. Huh.)

Suoristamaan hiukseni (koska tää on oikeasti helppoa ja ihanan nopeaa). Sen sijaan kihartamista en tajua ollenkaan ja kärsivällisyyteni on pyöreä nolla, mitä tulee hiusten laittoon (mutta ei mietitä sitä nyt).

Olemaan onnellinen. Ja tää on oikeasti hyvä ja tärkeä taito. Osaan nähdä asioissa parhaat puolet, enkä jää murehtimaan sellaisia asioita, joihin en itse voi vaikuttaa.

Keksimään hauskaa tekemistä (eli toisinaan olen aika huono sietämään tylsyyttä).

Rakastamaan lapsiani. Ja myös kertomaan sen heille.

Lukemaan samaa lausetta uudelleen ja uudelleen, kun kuopus pyytää toistamaan kuulemaansa hassua lausetta kirjasta (tämän lapsi on oppinut äänikirjoista, joita kelaa uudelleen ja uudelleen kuullessaan jotain hassua).

Katselemaan joulukuusta marraskuusta tammikuuhun (no tänään se saa lähteä!).

Innostumaan asioista! Ja haaveilemaan! Nää on kans hyviä taitoja, jotka tekevät mun mielestä elämästä paljon hauskempaa!

Niinpä. Mitäpä sitä edes lupaamaan ja vannomaan yhtään mitään kun on jo näin hyvä monessa asiassa!

karkkipurkki blogi

Ps. Nyt *Elloksella -30% LISÄALE Ellos-valikoiman aletuotteisiin ja -20% LISÄALE alennettuihin merkkituotteisiin!

*Alen löydät täältä ja alekoodi on 435701

*mainoslinkki

Ootko sä tehnyt uuden vuoden lupauksia?