Kirkkaat vai neutraalit värit? Neutraalit! Ja kaikenlaiset hempeät ja söpöt karkkivärit.
Kevät vai syksy? No justiin nyt tämä syksy tuntuu mukavalle. Ihanaa kerätä ympärilleen kaikkea pörröistä, lämpöistä ja tunnelmallista. Tiedän kyllä, että keskellä talvea alan jo odotella kevättä, mutta juuri nyt tämä syksy on ihanaa! Nyt, kun ei ole vielä sitä loska-aikaa, yyyh.
Minttu vai kaneli? Hmm… Värinä minttu, makuna kaneli! Vaikka oikeasti kyllä tykkään kummastakin niin värinä, kuin makunakin. Nyt muuten alkoi tehdä mieli riisipuuroa kanelilla!
Suunniteltu vai extempore? Aikaisemmin tehtiin ihan extempore kaikenlaista hauskaa, mutta nyt viime aikoina tämä on kyllä jäänyt harmillisen vähiin! On helpompaa suunnitella juttuja etukäteen, ja mennä sitten niiden suunnitelmien mukaan.
Leffa kotona vai teatterissa? Koskakohan viimeksi olen katsonut mitään leffaa? Katson yleensä sarjoja, mutta lasten kanssa tulee kyllä katsottua leffoja kotona ja käytyä elokuvateatterissa. Mieluummin kuitenkin elokuvateatterissa.
Uiminen vai rannalla makoilu? Hmmm… Sellainen rannalla makoilu kyllä kuulostaa kivalle, mutta oikeasti en ole yhtään rantaihmisiä! Mieluummin sitten se uiminen.
Espresso vai latte? Latte!
Halit vai pusut? Molemmat!
Tv-sarjat vai elokuvat? Sarjat! Nyt olen koukussa Isänmaan puolesta sarjaan, josta olikin aivan älyttömän monta kautta. Yleensä lannistun, jos huomaan että sarjassa on hirveän monta kautta, koska niiden katsominen kuulostaa niin kovalta urakalta, haha. Tällä kertaa aloin vain katsomaan sarjaa ja huomasin vasta myöhemmin, että kausia on hurjan monta. Toisaalta se on ihan kivaakin, sillä ei tarvitse heti olla etsimässä uutta sarjaa!
Yksin vai yhdessä työskentely? Olen työskennellyt niin monta vuotta yksin, etten varmasti muuta enää osaisi! Joskus kyllä mietin, että jokin työyhteisö olisi mukava, mutta on yksin työskentelyssäkin kyllä puolensa.
Pikaruoka vai kunnon ravintola? No tekisi mieli vastata, että kunnon ravintola, mutta aika pikaruokapainotteisesti tässä ollaan kyllä viime ajat menty. Lasten kanssa on vain niin helppo pyörähtää jossain pikaruokapaikassa tai lounasbuffetissa, että aivan superharvoin tulee mentyä esim. illalla ravintolaan syömään.
Puhelin vai netti? Netti! En edes käytä puhelinta juuri muuten, kuin netin kanssa! Teen paljon töitä puhelimellakin, mutta kaikkiin näihin tarvitsen puhelimessakin nettiä. Puheluita soitan tosi harvoin!
Kaupungin ydin, vai luonnonläheisyys? Luonto! Täytyisikin lähteä pitkästä aikaa metsäretkelle, ne on ihan parhaita! Telttaretkellekin olisi kiva joskus lähteä, vaikka en olekaan ihan varma uskaltaisinko nukkua teltassa yötä, hih. Toisaalta lomareissut tykkään tehdä vilkkaisiin kaupunkeihin!
Tiesin, ettei meillä olisi enää kauaa yhteistä aikaa jäljellä. Ehkä päiviä, mutta toivoin, että vielä viikkoja tai kuukausia.
Halusin käydä ottamassa muistoksi kuvia loppukesän kauniilla auringonkukkapellolla yhdessä oman supermummoni, lähes 15 vuotiaan Vuokko-terrierin kanssa.
Kahlattiin yhdessä keltaisena hohtavaan auringonkukkamereen, upotin nenäni karheaan valkeaan turkkiin ja mietin, miten tärkeä tämä pieni ystävä mulle on.
Vain viikon päästä näiden kuvien jälkeen sain silitellä tärkeää, rakasta ystävääni viimeisen kerran. Pussata viimeisen kerran kylmää ja märkää kuonoa. Pidellä sylissä ja hyvästellä. Tuudittaa uneen.
Onneksi ihan hyvin! Tätä työtä olisi aivan mahdotonta tehdä, jos omat lapset olisivat tätä vastaan. Tämä työ kun tulee luonnollisesti osaksi ihan koko perheen elämää.
Ja vaatiihan tämä kyllä omilta lapsilta aika paljon. Täytyy hyväksyä se, että joku aivan vieras lapsi (tai lapsia) astuu osaksi meidän perheen elämää aivan tasavertaisena perheenjäsenenä. Täytyy jaksaa tutustua, kiintyä ja luopua. Täytyy jakaa oma koti ja omat vanhemmat. Ja osata ottaa huomioon vieraan lapsen erilaiset tavat ja mahdolliset haasteet. Mä oon tehnyt töitä kotona siitä lähtien, kun meidän esikoinen syntyi, joten siinä mielessä tämä työ ei ole tuonut muutosta meidän lasten arkeen, mutta onhan tässä työssä myös se hyvä puoli omien lasten kannalta, että olen aina kotona.
Välillä olen miettinyt sitä, onko jatkuvasta kiintymisestä ja sen jälkeen luopumisesta meidän lapsille jotain haittaa, mutta toisaalta lapset kyllä ymmärtävät hyvin sen, että vieraat lapset tulevat meille vain hetkeksi (on tuo hetki sitten viikkoja tai vuoden) ja sen jälkeen heidän on aika jatkaa matkaa. Ollaan pidetty aina meiltä lähteville lapsille läksiäiset ja sijoituksen päätyttyä lähdetty omien lasten kanssa vaikka kylpylään, joten ajatukset on kyllä saanut nopeasti jo aivan muihin juttuihin.
Ollaan muutenkin koitettu tehdä tämä työ omille lapsille mahdollisimman mukavaksi. On tietenkin supertärkeää muistaa antaa huomiota ja aikaa jokaiselle myös erikseen ja tehdä välillä kivoja juttuja ihan vain oman perheen kesken, kun siihen on mahdollisuus. Meillä on kummallekin omalle lapselle oma huone ja sen lisäksi myös sijoitetuille lapsille on oma huone (toki ihan pikkuiset lapset eivät vielä omaa huonetta edes tarvitse, vaan nukkuvat meidän vanhempien makkarissa, ja leikkinurkkaus pystytetään olohuoneeseen). Oma huone on jokaisen omaa aluetta, eikä leluja ole pakko jakaa, kun jokaisella on omat lelut omassa huoneessa. Useimmiten noissa huoneissa kyllä leikitään puolin ja toisin yhdessä, mutta silloin kun ärsyttää (ihan varmasti näitäkin hetkiä on!), on mahku touhuilla omassa huoneessa aivan itsekseen tai omien kavereiden kanssa.
Täytyykö lasten olla perheen nuorimpia?
Usein näin suositellaan ja meilläkin on suurin osa lapsista ollut meidän lapsia nuorempia. Sijoitettujen lasten ikähaarukka ja lukumäärä suunnitellaan aina yhdessä perheen oman sosiaalityöntekijän kanssa.
Kuinka monta lasta meillä voi olla yhtä aikaa?
Tämäkin sovitaan yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa. Me voidaan ottaa kaksi lasta yhtä aikaa.
Mitkä ovat vaikeimpia hetkiä sijaisperheenä toimimisessa?
Vaikeinta on varmasti ne tilanteet, kun täytyisi löytää oikeat sanat. Aivan pikkuisten lasten kanssa on siinä mielessä helpointa, että vauva kyllä solahtaa osaksi meidän perheen arkea helposti. Isommilla lapsilla taas saattaa olla monenlaista huolta, haastetta, surua tai ikävää, joihin kaikkiin täytyisi löytää ne oikeat lohduttavat sanat. Onneksi näiden asioiden kanssa ei olla yksin, vaan aivan kaikkeen saadaan myös apua.
Kuinka käytännössä prosessi etenee?
Kun lapsi on sijoitettu kiireellisesti päivystysperheeseen, selvittää lapsen sosiaalityöntekijä lapsen ja hänen perheensä tilannetta. Voiko lapsi palata takaisin biologiseen perheeseen, tarvitaanko sinne tukitoimia, mitä tukitoimia perheelle voidaan tarjota, onko niitä ollut jo käytössä, vai aloitetaanko huostaanoton valmistelu?
Mutta meidän näkökulmasta koko tuo prosessi pyörii jossain taustalla, sillä meidän tehtävänä on vain huolehtia lapsesta ja elää tavallista ja turvallista perhe-elämää. Toki meidän tehtäviin kuuluu myös tiettyjen havaintojen teko, mutta niidenkään tulkitseminen ei kuulu meille. Me ei siis tehdä mitään päätöksiä siitä, kauan lapsi meillä asuu tai mistään muustakaan, vaan kaikista päätöksistä vastaa lapsen sosiaalityöntekijä tiimeineen.
