HELPOTUSTA ETEISEN KAAOKSEEN

lekmer lastenhuone

*Sis. mainoslinkkejä

Kun päätin tämän vuoden aikana karsia meidän kodista 1000 tavaraa, oli ajatuksena tämän projektin myötä saada kaikille tavaroille oma paikka siisteistä ja väljästi järjestellyistä kaapeista. Jotta kaappeihin saa lisää tilaa, täytyy niistä tietenkin ensin karsia kaikki ylimääräiset ja tarpeettomat tavarat pois. Kävin viikonloppuna meidän keittiön kaapit ja laatikot läpi karsien niistä kaiken turhan pois, ja tiedättekös, meillä on tällä hetkellä jopa TYHJIÄ laatikoita keittiössä! Oi kyllä, olen niiiin tyytyväinen, enkä malta odottaa, että pääsen taas hommassa eteenpäin!

Yksi kaaoskohta meidän kodissa on ollut eteinen, jonne jotenkin kummasti on kasaantunut helposti vuori kaikenlaisista toppahaalareista, villasukista, kaulureista, pipoista ja muista sellaisista. Ostettiin aikaisemmin meidän ”arkieteiseen”, eli kodinhoitohuoneeseen hylly ja siihen laatikoita ja koukkuja, joihin lapset osaavat itse lajitella omat ulkovaatteensa ja -asusteensa, mutta silti kaikenlaista reppua ja muuta kulkeutuu aina sinne ”oikeaan” eteiseen, josta löytyy juuri sopivanlaiset naulakot laukuille.

Ollaan kuitenkin koitettu pitää tuota eteistä tyhjänä kaikesta ylimääräisestä roinasta, joten lasten repuille täytyi löytää parempi säilytyspaikka. Laitettiinkin lasten omiin huoneisiin naulakot reppuja varten, joten nyt ainakin reput ovat pois eteisestä!

Tuota Mazen Crown -naulakkoa* mietin ensin meidän työn alla olevaan eteiseen, mutta se päätyikin nyt lapselle reppunaulakoksi ja naulakko sopiikin aivan täydellisesti lastenhuoneeseen! Naulakkoon voi tietenkin ripustaa repun lisäksi kaikkea muutakin, ja aika hauskasti tämä toimisi kyllä eteisessäkin, sillä noiden ”koukkujen” taakse saisi kivasti laitettua vaikka pipot ja hanskat. Meidän eteiseen päädyin tällä kertaa kuitenkin ihan muuhun naulakkoon ja eteisestä lisää, kunhan hommat taas etenevät!

lekmer lastentuone

blogi lastenhuone

Ja sitten pari vinkkiä!

Lekmeriltä saa taas noita superkivoja Legopää-säilytysrasioita*! Nämä ovat aika usein loppuunmyyty ja pitkään aikaanhan näitä ei saanut ollenkaan, mutta ainakin tällä hetkellä valikoimassa näyttäisi olevan kumpaakin päätä sekä pienessä, että isossa koossa.

Lekmerillä on myös aivan hurjat alet menossa, ja tuotteita on jopa -70% alessa! Valikoimastahan löytyy niin lastenhuoneisen sisustustuotteita, lastenvaatteita, kuin lelujakin, joten kannattaa käydä kurkkaamassa valikoima läpi. Verkkokaupan löydät täältä.

ellos sisustus

Mukavaa uutta viikkoa!

*Saatu Lekmeriltä

PAUKKUPAKKASTEN PELASTUS

kekäle ale

Sis. mainoslinkkejä

Olen ehkä vähän outo (tai vain hyvin suomalainen), mutta rakastan näitä kirpakoita posket punaiseksi värjääviä pakkaspäiviä! On ihanaa, kun aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja lumi narskuu kenkien alla.

Meidän kuopus on vaan tosi herkkä palelemaan, ja ollaan koitettu jos jonkinmoista asukomboa, jolla lapsi pysyisi lämpöisenä. Näillä kovilla pakkasilla lapsella on nyt sitten ollut käytössään tavallisten sisävaatteiden alla merinovillakerrasto, tietenkin kaikki perus kaulurit, pipot, villasukat ja villalapaset ja lämpöiset kintaat vielä päällä. Niin ja superlämpöinen toppahaalari, millä moni varmasti tarkenisi ihan pelkästäänkin. Haalarin alle tilasin vielä Kekäleeltä saamallani lahjakortilla Reiman ihanan pehmoisen villahaalarin*, joten lapsella on nyt sitten ulkoillessa ollut neljä kerrosta päällään, ja nyt vihdoin tämäkin vilukissa pysyy lämpöisenä!

Villahaalari onkin kyllä kätevä sujauttaa toppahaalarin alle ja toki sillä on käyttöä keväälläkin, kun aletaan siirtyä välikausivaatteisiin. Näin saa välikausivaatteillekin pidemmän käyttöajan, kun alle lisää lämpöisiä kerroksia. Haalari on kokoa 110 ja se on 104 cm mittaiselle lapselle sen verran reilu, että sama haalari mahtuu varmasti vielä ensi talvenakin!

reima villahaalari

kekäle lastenvaatteet

kekäle lastenvaatteet ale

Kekäleellä on ollut hyvät alet käynnissä jo muutaman viikon ajan, mutta nyt aleprosentteja on nostettu, eli alen loppurysäys on käynnissä! Tuotteita on alessa nyt jopa -70%!

Kannattaa käydä kurkkaamassa, sillä valikoimassa on aivan huikeita brändejä, kuten Papu, Mini Rodini, Reima, Levis, Makia jne! Verkkokaupan löydät täältä.

lastenvaateblogi

Mukavia pakkaspäiviä!

*Saatu Kekäleeltä

PITKÄIKÄISET LASTENVAATELEMPPARIT

papu kekäle

Sis. mainoslinkkejä

Mun mielestä parhaita lastenvaatteita ovat sellaiset, jotka kestävät käytössä pitkään. Ovat siis mitoitukseltaan sellaisia, että ne mahtuvat edelleen, vaikka lapsen vaatekoko muuttuisikin. Niin ja ovat tietenkin myös niin laadukkaita, että pysyvät pitkäaikaisessa käytössäkin siisteinä ja hyvinä.

Meidän kuopus siirtyi Papun vaatteissa kokoon 98/104 kesällä 2017. Tuolloin vaatteissa oli pikkuisen reiluutta, mutta ne eivät olleet kuitenkaan liian suuria, sillä niissä oli pitkät resortit hihoissa ja lahkeissa, joilla alkuun sai hihoista ja lahkeista käännettyä ylimääräistä mittaa. Lapsen kasvaessa sitten vain käännettiin hihan- ja lahkeensuut suoriksi, ja vaatteet olivat edelleen sopivan kokoisia. Ja tiedättekös, nuo kesällä 2017 ostetut Papun vaatteet ovat lapsella edelleen käytössä, siis puolentoista vuoden jälkeen! Ainoastaan yhdet leggarit ovat kuluneet puhki, mutta muuten vaatteet löytyvät siisteinä ja hyväkuntoisina lapsen vaatekaapista ja ovat ihan aktiivisessa käytössä.

Vaatteissa ei kuitenkaan ole enää ollenkaan kasvunvaraa, joten nyt kun olin tilaamassa lapselle uusia Papun vaatteita*, oli aika siirtyä seuraavaan kokoon. Koko 110/116 kuulosti kyllä hurjan suurelle (lapsi on n. 104 cm), mutta kun näistä nyt kääntää hihan- ja lahkeensuut, ovat vaatteet juuri sopivan kokoisia pienellä reiluudella. Loistavaa, sillä tämä koko menee lapsella taas varmasti tosi pitkään!

Papun Hidden Forest -kuosi on mun mielestä ihan hirmuisen kaunis ja tilasinkin siitä lapselle sekä leggarit, että paidan. Ei ollut myöskään vaikeaa valita, mitä näihin yhdistäisin, sillä nuo Birdie Fold -leggarit ovat aivan ihanat (tästä kuosista haluaisin myös itselleni jotain!), ja aivan ihana on myös tuo Puffy Stripe paita!

papu kekäle

kekäle lastenvaatteet

kekäle papu ale

Ja sitten alevinkkiä! Kekäleellä on aivan hirmuisen hyvät alet käynnissä ja merkkeinä on lapsille mm. Mini Rodini, Levis, Molo, Reima ja Papu, ja naisille mm. Ted Baker, Makia, Gant jne. Koko valikoiman löydät täältä.

Jos näissä kuvissa on tämän hetken lastenvaatelempparit, niin lemppareita ovat myös nuo pelit! Lapsi sai kummisedältään lahjaksi tuon Brion flipperin ja se on kyllä ollut aivan hitti! Sitä on joulun jälkeen pelattu meillä ihan varmasti päivittäin ja sen parissa viihtyy myös isoveli. Toinen joululahjapaketista löytynyt pelilemppari on tuo punahilkkapeli, jonka parissa lapsi viihtyy pitkiä toveja pähkäillen oikeita ratkaisuja. Voisinkin tuosta muuten kirjoitella paremmin joku toinen kerta.

kekäle lastenvaatteet ale

kekäle lastenvaatteet

kekäle papu

papu ale

Aurinkoista päivää!

*Vaatteet saatu Kekäleeltä