-50% ALEVINKKI MERINOVILLAVAATTEISIIN!

lindex lastenvaatteet

Sis. mainoslinkkejä

Ihan pikkupakkasilla meillä ulkoillaan niin, että lapsilla on aivan tavalliset sisävaatteet ja niiden päälle on puettu lämpöiset toppavaatteet. Mutta kun pakkasta alkaa olla jo lähemmäs kymmenen astetta, eikä alle ole puettua lämmittäviä kerroksia, alkaa meidän kuopus moittia kylmyyttä. Ja paukkupakkasilla on tietenkin sitten eri juttu, silloin varmasti useimmat kaipaavatkin lisäkerroksia pukeutumiseen.

Tälle talvelle merinovillakerrastot löytyi mielestäni aika yllättävästä paikasta, nimittäin Lindexiltä! Koska kyseessä on ketjuliike, ei merinovillakerrastojen hintakaan ollut huima, vaan nämä olivat mielestäni edulliset merinovillavaatteiksi. Nämä merinovillavaatteet myydään Lindexillä erikseen, ei setteinä, joten voi tilata vaikka pelkästään alaosan, jos yläosalle ei ole tarvetta. Kuopukselle tilasin merinot hauskoilla kuoseilla, yläosassa on iso Bamse-nallen kuva* ja alaosa on täynnä nalleja*. Esikoiselle puolestaan löytyi harmaa yksivärinen paita* ja housut sitten yksiväristä mustaa*.

Nämä Lindexin merinovillavaatteet ovat mukavan ohuet ja pehmoiset, jolloin niitä on kiva pitää alimpana kerroksena sisävaatteiden alla. Meillä kumpikaan poika ei ole valittanut, että vaatteet kutittaisivat ollenkaan, vaan ovat mielellään pukeneet lämpöiset kerrastot, jolloin pulkkamäessäkin on tarjennut olla pitempään.

lindex alekoodi

lindex alekoodi lastenvaatteet

lindex lastenvaatteet

Sitten vielä vinkiksi, että Lindexillä saa tällä hetkellä kaikista lasten ulkovaatteista ja -asusteista -50% alen, kun kassalla käyttää koodia 50off1902 (voimassa 21.1. asti). Nuo yksiväriset merinovillavaatteet löytyvät ulkoiluvaate -kategoriasta, joten niistäkin saa tuon -50% alen!

Toppavaatteiden lisäksi valikoimasta löytyy mm. tosi nättejä sadevaatteita, joten kannattaa ennakoida jo kevääseen, jos talven toppavaatteille ei ole enää tarvetta.

Noista merinovillavaatteiden kokohommista vielä sen verran, että n. 104 cm mittaisella kuopuksella on vaatteet kokoa 110/116, ja niissä on sen verran vielä reiluutta, että veikkaan tämän koon menevän vielä ensi talvenakin. Kapoisan mallin ansiosta vaatteet ovat kuitenkin sopivan kokoiset jo nyt pidettäväksi. Esikoinen on varmaankin jotain 123 cm paikkeilla, ja vaatteet ovat kokoa 128. Tähän kokoon jäi ihan pikkuisen kasvunvaraa, mutta ei niin paljoa, kuin kuopuksen asuun. Mielestäni nämä siis vastaavat hyvin kokoaan.

lastenvaatteet blogi

lastenvaateblogi

lindex lastenvaatteet

Mukavaa päivää!

*Saatu Lindexiltä

JOULULOMAN PIDETYIMMÄT ASUT

polarn o pyret pyjama

Sis. mainoslinkkejä

Odotan jo hirmuisesti huomenna alkavaa arkea ja niitä tuttuja arkikuvioita, vaikka tämä loma onkin ollut tosi kiva ja odotettu. Toisaalta niitä pitkiä ja hitaita loma-aamuja jään kyllä kaipaamaan, samoin kuin yömyöhään venähtäneitä Netflix-maratoneja (kun sitä Blacklist-sarjaa ei vain malta jättää yhteen jaksoon!).

Tämä loma on ollut ihanan rento! Useana päivänä ollaan haahuiltu yökkäreissä pitkään ja ollaan puettu päivävaatteet vasta puoliltapäivin, kun ollaan kiiruhdettu pulkkamäkeen. Ollaan pelailtu kotona joululahjaksi saatuja lautapelejä, välillä pakattu reppuun termarillinen kuumaa kaakaota ja lähdetty luistelemaan tai makoiltu vain peiton alla kirjan kanssa. Ollaan käyty lasten kanssa leffassa (ihan parhaita joululahjoja ovat kaikenlaiset lippulahjat, joita nyt joulun jälkeen voi käyttää!) ja suoritettu Vakoilumuseossa hurjan jännittävä (ja melko vaikea) Agenttitesti. Ollaan syöty ihan liikaa herkkuja ja mahat täynnä suklaata vannottu, että loman jälkeen napostellaan vain porkkanatikkuja ja muuta superterveellistä, hah!

Lapset saivat ennen joulua Polarn O. Pyretin superpehmoiset luomupuuvillaiset pyjamat* (-50% nyt!!) ja ihanat ohuet ja lämpöiset villasukat* ja niistä tuli heti ihan lempparit, joita ei maltettaisi antaa edes pesuun välillä. Nämä pyjamat ovat varmasti olleet tämän joululoman pidetyimmät asut!

polarn o pyret ale

pop ale

polarn o pyret

Polarn O. Pyretillä on tällä hetkellä aivan loistavat alet käynnissä ja lisäksi Outlet -osiosta löytyy ihan huikeita tarjouksia! Esim. toppaa löytyy jopa -70% alella!

Nämä lasten hauskat pyjamat löytyvät myös alesta ja ovat tällä hetkellä puoleen hintaan. Kannattaa kurkata tuo ale muutenkin, sillä sieltä voi tehdä nyt tosi hyviä löytöjä edulliseen hintaan.

polarn o pyret

pop lastenvaatteet

polarn o pyret

Mukavaa alkavaa viikkoa!

*Polarn O. Pyret tuotteet saatu

JOULUN PARHAAT LÖHÖILYPAIKAT

sisustusblogi

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Me käytiin jouluna parin päivän minireissulla sukulaisten luona, ja ollaan sen jälkeen oltu vain ihan rennosti kotona. Vaikka se joulunodotus onkin aivan ihanaa, on tämä joulun jälkeinen aikakin kyllä mukavaa, kun kaikki joulupuuhat on hoidettu ja voi vain ottaa ihan rennosti. Rakastan hitaita aamuja, ja nyt lomalla olen ihan hyvällä omallatunnolla laittanut aamuisin lastenohjelmat pyörimään ja latkinut itse kahvia kaikessa rauhassa vailla kiirettä mihinkään. Ihanaa!

Joulun perinteiset alemyynnitkin on jo hyvässä vauhdissa, ja sen verran olen nettikauppojen alemyyntejä kurkannut, että Elloksella ainakin näyttää olevan aivan mielettömät alet käynnissä! Tuotteita on jopa -70% alessa ja lisäksi Elloksella on tällä hetkellä voimassa kamppis, jossa kaikista ALE-tuotteista saa vielä -15% lisäalen koodilla: 385735 (voimassa 1.1.2019 asti) ja tuo koodi käy myös merkkituotteisiin! Koko valikoiman löydät täältä.

sisustus blogi

sisustus blogi

sisustusblogi

Meillä ekaluokkalainen odotti kovasti, että lomalla katsottaisiin seuraava Harry Potter elokuva, ja pienemmällekin sopivia leffoja ollaan katseltu. Meidän olkkarissa on vain yksi sohva ja pari nojatuolia, joten tilasin Ellokselta leffankatselulöhöilyyn tuollaiset aivan ihanat pellavapäällysteiset patjat!

Lapset ovat olleet aivan innoissaan uusista patjoista, ja sen lisäksi, että niillä on löhöilty olohuoneessa, ovat lapset kuskanneet niitä välillä myös omiin huoneisiinsa. Varsinkin ekaluokkalainen on tykännyt kasata patjoista omaan huoneeseensa mukavan lukupesän, ja aika ihanallehan tuo kyllä näyttääkin, haha!

Patjat saa kätevästi säilytettyä rullalla, niin ne voi nostaa vaikka vaatehuoneeseen, mutta meillä ne ovat ainakin nyt toistaiseksi saaneet olla olkkarin nurkassa, josta ne on ollut helppo ja nopea napata käyttöön.

Näitä löytyy Ellokselta muutamaa eri väriä ja omat lempparini olivat nämä vaaleanharmaa ja pellavabeige. Mietin ensin, että tilaan kaksi samanväristä patjaa, mutta en millään osannut päättää kumpi väri olisi kivempi, joten tilasin lopulta yhden kumpaakin. Livenä tuo pellavabeige on kyllä mielestäni kauniimpi väri, mutta tilaisin varmasti silti edelleenkin näin, että patjat ovat keskenään eri väriset.

Tämmöisiä löhöilytunnelmia meidän joululomaan, taidetaan jatkaa näissä rentoilutunnelmissa vielä muutaman päivän ajan!

sisustusblogi

sisustus blogi

Mukavaa viikkoa!

*Saatu Ellokselta
Sisältää mainoslinkkejä