50 EURON TOPPAHAALARIVINKKI!

toppahaalari ale

Ensi viikolle on taidettu lupailla lämmön laskevan hellerajan alle, joten eiköhän tässä ole hyvä hetki alkaa puhumaan toppavaatteista?

En ole kyllä oikeasti tainnut koskaan aivan näin aikaisin olla toppajuttujen kanssa liikkeellä, mutta nyt osui niin kiva juttu silmiin, että ajattelin vinkata teillekin!

Muistaako joku tämän kuvan toppahaalarin viime talvelta? Se on Elloksen valikoimasta, haalari, jonka sai syksyllä alekoodin kanssa ostettuna reilulla viidellä kymmenellä eurolla. Ei hullumpi hinta toppahaalarista, joista saattaa joutua pulittamaan jopa paria sataa euroa.

Meillä oli viime talvena isommalla lapsella kaksi haalaria käytössä, tämä Elloksen haalari ja sitten kalliimpi Molon haalari. Molon haalaria käytettiin parempana haalarina, eli kunnon pakkaspäivinä, jolloin oli paljon lunta. Elloksen edullista haalaria taas pidettiin huolettomammin, silloinkin, kun maa oli asfaltilla tai loskalla, eli haalari joutui isommalle kulutukselle. Ja tiedättekö miltä nämä kaksi haalaria talven jälkeen näyttivät? Molon raidallisessa haalarissa on tosi monta kohtaa, joista haalari on kulunut puhki! Meillä on ollut Molon haalareita lapsilla melkein joka vuosi, ja tämä oli eka kerta kuin näin kävi, mutta ilmeisesti juurikin raidallisissa haalareissa on ollut vastaavaa ongelmaa. Elloksen muutaman kympin haalari sen sijaan pysyi täysin ehjänä, vaikka juuri sitä käytettiin ”huonompana” haalarina!

Niinpä ilahduin, kun huomasin, että Elloksella on tullut samaa haalaria tällekin vuodelle, uusissa eri kuoseissa vain. Ja se, miksi tästä vinkkailen jo nyt heinäkuun käristyskupolin alla on se, että näistä saa nyt -25% alen! Tuotteissa on siis aivan normaalihinta, mutta tuo -25% ale tulee automaattisesti ostoskorissa näkyviin. Niinpä 69,90 euroa maksavalle haalarille jää hintaa vain vähän yli viisi kymmentä euroa! (Sama ale koskee muitakin Elloksen valikoiman lastenvaatteita, eli jos on vaikka sadekamppeille yms tarvetta, niin nyt niitä saa mukavaan hintaan)

Vedenpitävälle haalarille luvataan 3000 vesipilaria kolmen pesun jälkeen, haalarissa on teipatut saumat ja haalari on käsitelty vedenpitäväksi ympäristöä säästävällä käsittelyllä (Ei sisällä PFC-yhdisteitä). Haalarista löytyy säädettävä vyötärökuminauha, vahvikkeet takapuolesta ja polvista, jne. Lisää ominaisuuksista voi lukea haalarin tuotetiedoista.

toppahaalari ellos

Tänä vuonna haalaria on jälleen kolmessa kuosissa, kuten viime vuonnakin, ja oma lempparini on tämä hauska pingviini! Tytöille löytyy aivan ihana punainen pilkullinen haalari ja näiden lisäksi on vielä yksi kuviollinen haalari.

Haalarit löydät täältä ja koko lastenvaatevalikoiman täältä.

ellos haalari alekoodi

Joko teillä on vilahtanut toppa-asiat mielessä?

Sis. mainoslinkkejä

SUOSIKKIASU PÄIVÄKOTIIN!

lindex lastenvaatteet

Meillä on tämän minin vaatekaapissa käynyt kesän aikana kutistaja! Jotenkin jännästi ne vaatteet, jotka ennen näitä huikeita helteitä olivat vielä aivan sopivia, alkavatkin olla jo lahkeista ja hihansuista hassun lyhyitä.

Niinpä on aika alkaa katsella jo seuraavan koon vaatteita, eli ihana tekosyy päästä hypistelemään kauppojen hyllyille ilmestyneitä lastenvaateuutuuksia, hih!

Tämä supersöpö asu löytyi Lindexiltä. Meillä aivan lempparikombo päiväkotikäytössä on ollut leggarit ja trikoopaita, eli juuri tällainen asu, mikä lapsella näissä kuvissa on. Näissä on mukava leikkiä, ja viileillä ilmoilla leggareiden päälle saa helposti vedettyä ulkoiluhousut.

lindex lastenvaatteet

lindex lastenvaatteet

lindex

Uutuuksien lisäksi Lindexillä on vielä kivasti myös alevalikoimaa jäljellä, joten kannattaa kurkata myös sinne alepuolelle!

Nämä postauksen vaatteet löytyvät uutuuksista, paita (9,99€) täältä*, leggarit (9,99€) täältä*, ja myös nuo aurinkolasit (4,99€)* ovat Lindexin valikoimasta. Kaikkea muutakin ihanaa tuolta uutuuksista löytyy, mm. aivan supersuloisia reppuja oli tullut valikoimaan!

Noin metrin mittaisella lapsella on ollut nyt käytössä 104 koon vaatteita, ja tämä asu otettiin 110 koossa. Koko osui kyllä justiin nappiin, sillä seuraavat viikot taidetaan vielä huidella helleasuissa ja nämä vaatteet päätyvät käyttöön ilmojen viilentyessä, ja mahtuvat varmasti ensi kevääseen asti. Leggareihin jää pikkuisen ruttua lahkeisiin ja paidan hihoja käännettiin vähäsen. Juuri sopivasti kasvunvaraa ilman, että vaatteet olisivat kuitenkaan liian isoja!

Joko muuten kurkkasit toiset Lindexin uutuusvaatteet, joista postasin viime viikolla?

lindex lastenvaatteet

lindex

Mitäs tykkäsitte asusta?

*Lindexin tuotteet saatu
Sisältää mainoslinkkejä

LASTEN AIKAMATKA HÄMEEN LINNASSA

hämeen linna

Miltä kuulostaisi hypätä hetkeksi satuun, ja lähteä jännittävälle seikkailulle keskiaikaan?

Meidän mielestä ainakin superhauskalle! Viime sunnuntaina mietittiin, mihin lähdettäisiin pienelle retkelle, ja tsiljardin kivan vaihtoehdon joukosta valittiin Hämeen linna ja opastettu lastenkierros. Näitä lastenkierroksia on vain heinäkuun loppuun asti, joten haluttiin käydä siellä, kun vielä ehdittiin!

Kierroksen alkaessa meidät otti vastaan keskiaikaiseen asuun pukeutunut opas (tai siis palvelija!), joka kertoi tulevansa vuosisatojen takaa, ja vievänsä lapset aikamatkalle omaan aikaansa. Lapset saivat päälleen keskiaikaiset viitat, etteivät herättäisi hämmästystä nykyaikaisella olemuksellaan tuolla toisessa ajassa. Tarina tempaisi mukaansa, ja eräs lapsi kyselikin matkan alkaessa, että haittaako, jos on vahingossa laittanut kynsilakkaa, hih.

hämeen linna lapsille

hämeen linna lastenkierros

hämeen linna lasten opastus

Matkan varrella tavattiin mm. ylhäistä sukua oleva linnanpäällikkö, rouva Ingeborg Aakentytär Trott, oltiin vähällä kutsua jo pyöveliäkin paikalle (lapsia tietenkin mietitytti, että mikä se sellainen pyöveli on) ja kuultiin helpottuneita huokauksia, kun pyöveliä ei lasten tarkkojen silmien vuoksi tarvittukaan.

Ja onneksi juuri ennen kuin aika oli loppumassa muistettiin, että meidän täytyy palata tähän nykyaikaan, muuten jäisimme jumiin keskiajalle! Tosin aika moni pieni aikamatkaaja oli sitä mieltä, että jos ei kuitenkaan ihan vielä palattaisikaan. Mutta niin vaan meidän täytyi lähteä ja kaikki lapset muistivat millainen pyörähdys täytyy tehdä, että paluu oikeaan aikaan onnistuisi.

Lastenkierrokset on tarkoitettu 4-10 vuotiaille lapsille, ja kierrokselle osallistutaan oman aikuisen kanssa. Itse kierros ei maksa mitään, ainoastaan normaali sisäänpääsylippu veloitetaan, mutta alle 7-vuotiailta ei maksa Hämeen linnaan ollenkaan. Lastenkierroksia on vielä tämän kuun ajan tiistaisin, torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin, ja suosittelen kyllä, jos satutte liikkumaan Hämeenlinnan suunnalla!

hämeen linna lapsille

hämeen linna

visit hämeenlinna

hämeen linna lasten kanssa

Tykkäättekö käydä museoissa lasten kanssa?