SAMISTELUA KOLMELLA RAIDALLA

adidas ellos

Niin se vaan hujahti, päiväkotilaisen kahden kuukauden kesäloma. Vaikka me vanhemmat ei oikeastaan pidettykään lomaa tänä kesänä, niin ollaan kuitenkin pystytty hölläämään sen verran (ja pitämään pitkiä viikonloppuja), että tuntuu aivan, kuin olisi itsekin lomaillut tämän pari kuukautta. Ollaan vietetty hitaita ja kiireettömiä aamuja ja ahdettu kalenteri täyteen kivoja kesämenoja, ihan parasta!

Nämä kuvat on viime viikolta, kun hassusti mätsäiltiin Veikon kanssa Adidaksen raidoissa. Ellokselle on tullut tosi hyvä valikoima Adidasta, ja sieltä bongasin nuo omat leggarinikin. Nuo leggarit on siis ihan puuvillaa elastaanilla, eli eivät mitkään urheilutrikoot, vaan käyvät ihan tavalliseen arkipukeutumiseen.

Nuo Veikon jalkapallosukat vilahtikin jo tässä postauksessa, ja Ellokselta löytyy myös vastaavia ihan tavallisina polvisukkina aikuisille. Niitä onkin näkynyt jonkin verran mekkoihin yhdisteltynä, ja aika hauskalta kyllä näyttää niin! Ja miksei kyllä toimisi aikuisellakin shortsien kanssa.

ellos adidas

adidas leggings

adidas leggarit

Elloksella onki nyt tänään vipaa päivää voimassa koodi: 345413, jolla saa tilauksesta -20% alen.

Tuo koodi käy myös merkkituotteisiin ja myös valmiiksi alennettuihin tuotteisiin.
Koodi käy siis vaatteisiin, kenkiin, asusteisiin, kodintekstiileihin, sisävalaisimiin, tapetteihin ja mattoihin. Ja kannattaa huomioida, että ale ei näy heti ostoskorissa, vaan tulee näkyviin kun ostoskorista siirtyy kassalle.

Ellokselle pääset tästä ja kaikki Adidas-tuotteet löydät täältä. (Alekoodi käy siis myös Adidakseen!)

ellos adidas

Mitäs tykkäätte tämmöisistä sporttisemmista leggareista arkipukeutumisessa?

Postauksessa mainoslinkkejä.

 

 

VIILEÄN PÄIVÄN ASU

junkyard

Vaikka oonkin luonteeltani aika positiivinen ja superoptimistinen, niin silti mua jo vähän kauhistuttaa, kuinka pitkällä tämä kesä on. Toisaalta se ihana alkusyksy on kyllä kesän jälkeen mun lemppareinta vuodenaikaa, ja kesän jälkeen on ihanaa vaihtelua pukeutua vähän toisenlaisiin kamppeisiin. Vaikka tälle viikolle on ainakin meille päin luvattu ihania helteitä, niin viileitä päiviä kyllä riittää kesälläkin, ja tässä yksi rento (kuinkas muutenkaan, hih) viileän päivän asu.

Tilasin Junkyardista tuommoisen pitkän trikoopaidan ajatuksella, että collegepaitojakin voisi pukea leggareiden kanssa, kun alla olisi takapuolen peittävä pusero. Näin jälkikäteen kuvia katsellessa nuo mustat leggarit näyttää ehkä vähän liikaa, noh, leggareilta, ja alaosaksi kävisi varmasti paremmin jotkin urheilutrikoot, jos siis tämmöistä leggarityylistä alaosaa haluaa käyttää. Mutta silti mun mielestä tosi kätevä tuommoinen pitkä trikoopaita, että leggareiden yläosana voi käyttää muutakin vaatetta, kuin mekkoa tai tunikaa. Noita paitoja löytyy myös muissa väreissä, kuin valkoisena!

junkyard fila

junkyard fila

junkyard

Hauska nostalginen Fila-collegepaita* muistuttaa hauskasti ysäristä, jolloin Filan collegea löytyi kaapista enemmänkin, hih. Junkyardistahan löytyy aika kivasti näitä Junkyard XX-XY ja Filan yhteistyönä syntyneitä vaatteita, kannattaa käydä kurkkaamassa koko valikoima!

Collegepaitoja ja -huppareita löytyy ihan yksivärisiäkin, mutta oon ihan heikkona aina kaikkiin polka dot juttuihin, joten en voinut vastustaa tätäkään paitaa.

junkyard

Junkyardista löytyy näiden heidän omien vaatteiden lisäksi aikas kiva valikoima merkkituotteita, mm. Nikeä, Adidasta, Vansia jne. Nyt kun alet on käynnissä, niin paljon kivoja merkkituotteita löytyy myös tuolta aleosastola, joten kannattaa käydä kurkkaamassa sinnekin!

junkyard ale

Aurinkoista viikkoa!

*Saatu Junkyardista
Postauksessa mainoslinkkejä

-50% LISÄALE JO ALENNETTUIHIN LASTENVAATTEISIIN!

Kävin äsken tekemässä muutaman superhyvän alelöydön, ja ajattelin vinkkailla tästä teillekin!

Koodilla: 345705 saa tämän viikon ajan Elloksen alennetuista lastenvaatteista vielä lisäksi -50% alennuksen! Eli nuo tuotteissa näkyvät alehinnat puolittuu kassalla, kun käyttää tuota alekoodia.

Keräilin omia suosikkejani, ja olisin tehnyt niistä kollaasin, mutta en saanut nyt kollaasiohjelmaa toimimaan, höh. Niinpä vinkkailen tästä nyt vaan näin, ja käykäähän itse kurkkaamassa mitä tuolta lasten aleosastolta löytyy. Ale koskee siis alennettuja lastenvaatteita, myös merkkituotteita.

Omaan tilaukseeni klikkasin mm. paljon hehkutetut I Dig Denimin farkut, joita meillä ei olekaan ennen ollut, mutta kun normaalisti 70 euroa maksavat farkut sai nyt reilulla parillakympillä, en voinut olla niitä tilaamatta. Tilasin myös Reimalta isommalle pojalle sadetakin reilulla kymmenellä eurolla ja samaan hintaan myös joitan Lego Wearin paitoja päiväkotiin sitten syksymmällä pidettäväksi. Pienemmälle löytyi Ticketin kurakintaat muutamalla eurolla, ja samoin muutamalla eurolla löytyi Elloksen omasta valikoimasta huppari.
Näyttökuva 2016-07-14 kello 11.39.08

Elloksen alennetut lastenvaatteet löydät täältä, ja -50% lisäalen saat koodilla: 345705.
Kannattaa huomioida, että tuo alekoodi ei heti näy ostoskorissa, vaan tulee näkyviin, kun ostoskorista siirtyy kassalle.

Ps. tuota alla näkyvää hauskaa Lego Wearin Ninjago teeppariakin löytyy vielä monessa koossa, ja tuolle normaalisti 30 euroa maksavalle paidalle jää nyt vain n. 10 euroa hintaa!

lego ninjago paita

Postauksessa mainoslinkkejä