Aikamoisella naparetkivarustuksella ollaan lähdetty ulkoilemaan paukkupakkasia uhmaten, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun naama kohmettuu, eikä huuletkaan enää liiku (eli aika pian) ollaan hipsitty sisälle muihin puuhiin. Isompi pojista on rakennellut legoilla, pienempi hääräillyt omiaan ja mä oon koittanut järkkäillä kaappeja tai käväissyt koneella hoitamassa asioita.
Välillä on kuitenkin kiva laittaa muut puuhat sivuun, sammuttaa telkkari ja tehdä yhdessä jotain, koko perheen voimin.
Mä oon aika huono leikkimään, vaikka tykkäänkin välillä rakennella lasten kanssa legoilla tai tehdä leikkihuoneen lattialle ennätysisoa junarataa. Askartelut ja muovailut on mun mielestä paljon kivempaa tekemistä, kuin perusleikkiminen, mutta ihan parasta yhdessä tekemistä on kaivaa lautapelit esiin!
Veikko sai pari kivaa uutta peliä joululahjaksi ja myös Hasbro lähetti meille kivan Frozen-aiheisen Monopoly Junior pelin.
Koska meilläkin on Frozen aikas hitti, ollaan me nyt tahkottu elsapeliä harva se ilta.
Olin ihan yllättynyt, miten perinteisestä Monopolysta oli saatu tehtyä näin kiva ja helposti pelattava versio perheen pienimmille. Hahmoina pelissä seikkailevat tietenkin Elsa, Anna ja Olof, kiinteistöt ostetaan Arendelista, ja voittaja on arvatenkin se, joka saa hankituksi isoimman kasan kahisevaa. Säännöt ovat kivan helpot, ja kaikki setelit samanarvoisia, joten pieniltäkin pelaajilta sujuu rahojen laskeminen.
Koska meilläkin on Frozen aikas hitti, ollaan me nyt tahkottu elsapeliä harva se ilta.
Olin ihan yllättynyt, miten perinteisestä Monopolysta oli saatu tehtyä näin kiva ja helposti pelattava versio perheen pienimmille. Hahmoina pelissä seikkailevat tietenkin Elsa, Anna ja Olof, kiinteistöt ostetaan Arendelista, ja voittaja on arvatenkin se, joka saa hankituksi isoimman kasan kahisevaa. Säännöt ovat kivan helpot, ja kaikki setelit samanarvoisia, joten pieniltäkin pelaajilta sujuu rahojen laskeminen.
Peltataanko teillä lautapelejä?
Yhteistyössä Hasbro
POMPIN ALEASU JA PARI ALEVINKKIÄ
Pomp De Luxilla on mun mielestä tosi kivaa perusvaatetta pojille, justiin sellaista vaatetta mikä käy moneen tilanteeseen. Oonkin yleensä Pompin alesta ostanut Veikolle trikoopaitoja ja collegehousuja, mutta tällä kertaa sopivat koot olikin ehtinyt loppumaan. Pieniä kokoja oli vielä jonkin verran jäljellä, ja tilasin Viljamille pari pitkähihaista paitaa ja parit collarihousut 86cm koossa. Poika käyttää tällä hetkellä 74-86cm vaatteita vähän merkistä riippuen (Pompilta nyt koko 80cm käytössä) ja nämä on vielä sen verran reiluja, että jäävät nyt odottelemaan, kunnes otetaan isompaa kokoa käyttöön.
Soviteltiin vaatteita Conversejen kanssa, ja vinkkinä, että tämä keskitalvi on ihan parasta aikaa varustautua kevään ja kesän tennarikauteen, sillä justiin nyt löytyy nuo klassiset tummansiniset, valkoiset ja mustat Converset -50% alennuksella täältä! Myös vauvojen suloiset First Star Conversetossut on nyt -50% alessa. Ja vielä lisää -50% Converseja lapsille eri väreissä löytyy täältä, sekä naisille täältä. Sesonkivärejä monesti onkin alessa, mutta harvemmin tuota tummansinistä, mustaa tai valkoista, joten kantsii kyllä hyödyntää tuo superhyvä ale!
Ja vinkkaan vielä toisestakin (kesä)kenkäasiasta, sillä Crocsin loppualessa on nyt nuo iiihanat (kovasti Tory Burcheja) muistuttavat balleriina -70% alessa! Näitä löytyy kolmessa värissä ja kaikista näytti olevan vielä kivasti kokojakin jäljellä.
Loppuun vielä Elloksen aleen -50% lisäalekoodi 335406, joka käy www.ellos.fi/ale/löydöt osaston aletuotteisiin (pienin toimitettava tilaus on 25 euroa). Alennus tulee näkyviin kun siirryt kassalle.
Kivaa tiistai-iltaa!
Sis. mainoslinkkejä
UUSI MATTO, JOKA NIMETTIIN KARKKIMATOKSI
Lasten makuuhuone kaipasi pientä päivitystä, kun kuopuksen pinnasänky siirrettiin sinne. Aikaisempi keltaharmaaraidallinen matto siirrettiin leikkihuoneeseen ja makkariin löytyi uusi hauska salmiakkikuvioinen matto Elloksen valikoimasta. Isompi pojista tuumasikin nauraen, kun levitettiin uutta mattoa lattialle, että ”Äiti, mä haluun syödä sen!”, ja nimettiin matto nyt virallisesti Karkkimatoksi, haha!
Palataan tähän lasten makkariin vielä myöhemmin tällä viikolla, kun saadaan kaikki muutkin jutut paikoilleen, mutta en malttanut olla vilauttamatta tätä uutta mattoa heti, kun saatiin se paikoilleen.
Tuo matto on kyllä tosi kiva mun mielestä, ihanan leikkisä lastenhuoneeseen ja tuo kivan reipasta ilmettä huoneeseen. Tykkään myös kovasti tuosta meleeratusta värityksestä, joka tuo kivasti eloa mattoon. Tätä samaa salmiakkikuosia muuten löytyy Ellokselta ainakin pussilakanaseteissä ja tapeteissakin (joista löytyy aivan ihanat värit)! Pussilakanasetit toisessa sävyssä voisivatkin sopia kivasti tänne makuuhuoneeseen.
Itse tykkään, että puuvillamatot on varsinkin näin lapsi- ja koiraperheessä kaikkein käytännöllisimmät ja myös näteimmät. Olohuoneessakin ollaan luovuttu nukkamatosta, ja tällä hetkellä sielläkin on puuvillamatto (ainakin toistaiseksi, löysin nimittäin ihan täydellisen villamaton sinne, joka löytyykin tuolta postauksen lopusta).
Tämä meidän uusi salmiakkikuvioinen matto on muuten juuri nyt -30% tarjouksessa Elloksella!
Keräsin tuohon alle omia lemppareitani Elloksen mattovalikoimasta, mutta kannattaa kurkata Elloksen sivuilta koko valikoima, sillä mattoja löytyy sieltä paljon, ja hinnatkin ovat varsin kohtuulliset! Osa matoista olikin kivassa tarjouksessa, mutta koodilla: 335403 saa nyt -30% alennuksen tilauksen kalleimmasta tuotteesta. (Koodi käy normaalihintaisiin vaatteisiin, kenkiin, asusteisiin, kodintekstiileihin, sisävalaisimiin, tapetteihin ja mattoihin. Koodi ei käy Ei alennusta -tuotteisiin)
Mun piti katsoa vain puuvillamattoja lasten makuuhuoneeseen, mutta vahingossa ajauduin villamattojen puolelle, enkä nyt saa mielestäni tuota vasemman yläkulman (ja oikean alakulman) mattoa! 1. Visalia 100% villaa // 2. Nicole 100% puuvillaa // 3. Jackie 100% puuvillaa // 4. Joanna 100% puuvillaa // 5. Nevada 100% puuvillaa
Kaikki kollaasin puuvillamatot ovat kokoa 140x200cm ja villamatot 170x240cm, mutta näitä mattoja löytyy myös muita kokoja (puuvillaisista esim. käytävämattoja myös), joten kannattaa kurkata koko mattovalikoima täältä, ja hyödyntää tuo -30% alekoodi.
Mitäs tykkäsitte lasten uudesta matosta?
Entä tuosta Visalia-villamatosta, johon rakastuin?
Matto saatu Ellokselta
Sis. mainoslinkkejä