JÄÄLLÄ

Alkutalvesta oli leutoa, eikä jäistä tietoakaan ja sitten iski megapaukkupakkaset. Vaan tänään ei ollut tekosyitä jättää lähtemättä jäälle, joten pakattiin kassiin luistimien lisäksi termospullollinen kuumaa mehua ja hurautettiin läheiselle luistelukentälle. Yllätys olikin suuri, kun pienen alkuhaparoinnin jälkeen Veikko pysyikin ihan itse luistimilla pystyssä ja pääsi jo ihan luistelemaankin. Eli viiletti jäällä hienosti, pyörähteli ja hyppi, kuten hän asian kotona iskälle selosti, haha. 

Huomenna otetaan luisteluretki uusiksi, ja ensi viikolle on jo suunnitteilla reissu urheilukauppaan mailan ja kiekon ostoon. Mutta olipa varusteet tänäänkin aika kohdillaan, kun päätä suojaamaan laitettiin Geffer groupilta saatu supercooli Crazy Safetyn hai-kypärä. Parhaimmillaan kypärä on varmasti ilman pipoa pyöräillessä, ja päiväkotiin itseasiassa täytyykin hommata varsin luisteluun tarkoitettu kypärä, mutta kiva oli päästä jo talvella testaamaan hauskaa uutta kypärää.

Tänään oli muuten aivan ihana talvipäivä, kirpakka pakkassää, jalkojen alla narskuvaa lunta ja kirkas auringonpaiste. Vaikka välillä vähän paleltaakin, niin ihanaa, kun on kunnon talvi!

Ihanaa lauantai-iltaa!


UUTTA LASTEN MAKKARISSA (SIS. ALEKOODIN)

Arvatkaapas mitä mä oon tehnyt eilen? Raahasin tuon pinnasängyn meidän makkarista naapurihuoneeseen, lasten yhteiseen makuuhuoneeseen. Viime yö oli ensimmäinen, kun pojat nukkuivat yhteisessä huoneessa yhdessä, aika jännää. Veikko illalla kyselikin, että voisiko tuosta pinnasängystä ottaa laidan jo pois, että pikkuveli voisi sitten yöllä kömpiä hänen kainaloon. Niin söpöä! Kirjoittelen ihan omassa postauksessa myöhemmin näistä meidän unikouluhommista, ja miten tämä perhepedistä omaan sänkyyn, ja siitä edelleen omaan huoneeseen oikein sujui, mutta kurkataan tänään vähän miltä tuolla huoneessa nyt näyttää.

Etukäteen vähän jännäsin, meneekö tuo pieni makuuhuone kovin ahtaaksi, kun sinne viedään toinen sänky, mutta ihan kivasti se sinne sopii, eikä edes tuo Ikean lipastojärkäle tee tilasta mitenkään superahdasta, vaikka sen kyllä haluaisinkin saada tuolta pois, kun vaan saan järkättyä lipaston sisällä oleville vaatteille toisen paikan. Kalusteille ei siis tässä vaiheessa ole mitään muutosta tulossa, mutta muuten pientä kivaa uutta on huoneeseen tiedossa.

Meillä on tässä viime viikkojen aikana vähän yksi jos toinenkin tavara vaihtanut huonetta, ja tänne lasten makuuhuoneeseen teetetty harmaa-keltainen matto on tällä hetkellä leikkihuoneessa ja tänne tilasin nyt uuden harmaa-valkoisen maton.

Muutakin uutta löytyy makuuhuoneesta, sillä saatiin Lilla companylta muutamia kivoja sisustusjuttuja, nuo hauskat Tellkiddon paperipussit, ja nuo pinnasängyn edessä nojaavat printit, joista toinen on myös Tellkiddon, toinen EEF Lillemorin.

Nyt kun saatiin tuo pinnasänky paikoilleen ja saadaan pian se uusi mattokin, niin voidaan laittaa printit seinälle ja katsotaan mihin paperipussit asettuvat. Luulen kyllä, että taidan omia tuon pilkullisen paperipussin meidän aikuisten makuuhuoneeseen, hah!

Nuo paperipussit on paitsi ihanan näköiset, myös supertilavat, nyt nakkasin toiseen lasten pehmolelut (ja samalla sain vapaaksi leikkihuoneesta ison laatikon muuhun käyttöön) ja toisessa on nyt lasten vilttejä. Noissahan voi kyllä säilyttää ihan vaikka mitä, leikkihuoneessa vaikka roolivaatteita tai leluja, muualla kodissa vaikka tyynyjä, vilttejä, vaatteita, laukkuja tai ihan mitä vaan. Olisi muuten kiva kuulla teiltä, keillä näitä pusseja on, että mitä te niissä säilytätte?

Noiden meille tulleiden Superheron ja Dotsin lisäksi Tellkiddon paperipusseista löytyy muitakin kuoseja, ja näiden lisäksi Lilla companyn Koti & Sisustus -osastolta löytyy myös valikoima kauniita printtejä, ja nyt ihan uutena myös ihania Frank & Poppy merkin tuotteita. Lilla company tarjoaakin nyt lukijoilleni -15% alennuksen kaikista Koti & Sisustus -osaston tuotteista koodilla: KARKKI

Koodi on voimassa 21.1.2016 asti.

Tältä näyttää lasten makuuhuoneessa nyt, mutta palataan pian huoneeseen uudessa postauksessa, kun saadaan uusi matto lattialle (joka on muuten iiihana!), printit seinälle ja tavarat muutenkin paikoilleen. Näiden lastenhuoneiden kanssa puuhastelu on vaan ihan parasta!

Mitäs pidätte Tellkiddon paperipusseista, tai lastenhuoneen uusista printeistä?

Ps. En yhtään huomannut kuvia ottaessa, että yksi karvakuono on livahtanut Veikon sängyn alle nukkumaan. Jos siis ihmettelitte jättisuuria villakoiria sängyn alla, niin se on vaan meidän Vuokko-westie, hah!

Yhteistyössä Lilla company

UUTTA MAKKARIIN

Kirjoittelin muutama päivä sitten, että meillä olisi tarkoitus siirtää vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen kuopus perhepedistä omaan sänkyyn nukkumaan. Tätä projektia on vitkuteltu näin pitkälle ensin siksi, etten oikein ole raaskinut luopua pienestä unikaverista, mutta myös siksi, että kuvittelin iltojen ja öiden olevan aluksi rauhattomia ja vaikeita. Kaikki onkin sujunut ihan hassun hyvin (kirjoittelen näistä kuulumisista tarkemmin piakkoin omassa postauksessa) ja varmaan tulevana viikonloppuna siirretään lapsi pinnasänkyineen poikien yhteiseen makkariin.

Ajattelin, että tämä tuntuisi enemmänkin haikealta, mutta ainakin tällä hetkellä oon vähän innoissanikin siitä, että saadaan makuuhuone taas vain meidän vanhempien omaan käyttöön. Miten luksusta on voida pitää illalla pöytävaloa päällä ja lukea sängyssä tai nukkua rennosti ja tilavasti, kun puolikasta sängystä ei ole valtaamassa vajaan kahdeksankymmenen sentin mittainen poikittain nukkuva pötkylä, haha!

Samalla, kun pinnasänky muuttaa viereiseen huoneeseen, haluaisin jotain pientä uutta tilalle. Mitään suuria muutoksia ei meidän makkari kaipaa, mutta uusia lakanoita olen kaivannut jo jonkin aikaa. Koska Elloksella on mun mielestä tosi kiva ja monipuolinen valikoima pussilakanasettejä (ja tällä hetkellä vielä kivat alet käynnissä!) kävin vähän kurkkaamassa meidän makuuhuoneeseen sopivia vaihtoehtoja.

1. Pussilakanasetti pellavaa // 2. Pussilakanasetti puuvillaa -50% // 3. Pussilakanasetti puuvillaa -30% // 4. Pussilakanasetti puuvillaa -70% // 5. Pussilakanasetti puuvillaperkaalia // 6. Pussilakanasetti puuvillaa // 7. Pussilakanasetti puuvillaa -50% // 8. Pussilakanasetti puuvillaperkaalia // 9. Pussilakanasetti puuvillaperkaalia

Tuohon kollaasiin keräsin omia lemppareitani, makuuhuoneeseen sopivissa harmaan, valkoisen ja mintun sävyissä. Yhden setin klikkasinkin ostoskoriin, ja nyt en malttaisi odottaa, että päästään nukkumaan uusiin lakanoihin! Jotain muutakin pientä makuuhuoneeseen tilasin, ja saadaan vihdoin yksi helppo ja nopea, mutta meillä varmaan pari vuotta kestänyt diy-juttu valmiiksi, hah.

Mikä setti oli teidän suosikki?

Kuvat: Ellos

Sis. mainoslinkkejä