LÄHES VUOSIKYMMEN SAMALLA LOMPAKOLLA

Toiset ehkä päivittävät lompakkojaan viimeisimpien trendien mukaan, tai edes vaihtelevat niitä muutaman vuoden välein.

No, en selvästikään ole yksi heistä.

Yhdeksän vuotta sitten keväällä lähdettiin Englantiin. Oltiin menossa Southamptoniin Pipsa Possu maailmaan 2-vuotiaan Pipsa-fanin kanssa. En enää muista millainen lompakko mulla silloin oli, mutta varmaankin joku huono, sillä halusin samalla reissulla tehdä pienen täsmäiskun Bicester Village outletkylään, josta toivoin löytäväni uuden lompakon. Tärkeimpänä toiveena oli, että lompakon saisi suljettua vetoketjulla kiinni. En varmastikaan oikeasti ole niin tohelo, mutta avonaisen lompakon kanssa mulla on sellainen olo kuin ripottelisin kortteja lompakosta kävellessäni. Vetoketjullisen lompakon kanssa olo on paljon huolettomampi! Bicester Villagen Michael Korsin liikkeestä löytyikin juuri sellainen lompakko, jota olin etsinyt! Se oli tilava, siinä oli useita lokeroita korteille ja lompakon todellakin sai suljettua vetoketjulla kiinni. Lompakosta tuli ihan lemppari, tietenkin, sillä olihan se juuri sellainen jollaista olin etsinytkin.

Lompakko on vuosien saatossa vähän kulahtanut, mutta se on ajanut hyvin asiansa, enkä ole ollut kauhean kiinnostunut etsimään uutta. Kunnes lompakon tärkein osa, sitä kiertävä vetoketju hajosi, kääk!

kors lompakko

Ensin ajattelin, että haluan ostaa seuraavankin lompakon joltain reissulta. Mieluiten Englannista ja Radleyn liikkeestä, sillä rakastan sitä merkin terrierihahmoa! Mutta noin sekunnissa oivalsin, että seuraava reissu on ehkä ensi kesänä, enkä todellakaan tiedä ollaanko silloin menossa Englantiin vai jonnekin aivan muualle. Ei olla vielä edes suunniteltu mitään reissua! Sitä paitsi vaikka mentäisiinkin kesällä Englantiin, olisi ehkä hankala käyttää puoli vuotta rikkinäistä lompakkoa.

Niinpä lähdin etsimään lompakkoa omalta kotisohvalta käsin, eli nettikaupoista. Ah miten kätevää! Uudessakin lompakossa täytysi tietenkin olla vetoketju ja olisi muutenkin hyvä, että se muistuttaisi malliltaan mahdollisimman paljon vanhaa lompakkoa. Lompakon täytyisi myös olla ihana, eikä ainakaan missään nimessä ruma tai tylsä!

radley lompakko

Sopiva lompakko rikki menneen tilalle löytyi, eikä se ole ruma eikä tylsä. Lompakko on IHANA! Myöhemmin huomasin, että samaa lompakkoa olisi ollut myös päinvastaisella värityksellä ja se olisi kyllä ollut vielä ihanampi, koska silloin tuo koira olisi ollut valkoinen. Mutta ihana tämäkin ja nyt kun olen käyttänyt lompakkoa jo reilun kuukauden ajan (siksi jouluiset kuvat, ei meillä sentään enää ole joulukuusta, vaikka ihana se kyllä vieläkin olisi!) tuntuu lompakko jo niin omalta, etten osaisi kuvitella käyttäväni mitään muuta lompakkoa kuin juuri tätä.

Saatan katsella (vähän liiankin) usein mekkoja ja takkeja (mun paheet!), mutta laukkujen ja lompakoiden kanssa en ole kovin tarkka. Tai olen tietty silleen TODELLA tarkka, että on todellakin väliä minkälainen lompakko on, mutta kun sopiva löytyy, voin näköjään käyttää sitä lähes vuosikymmenen! Olisin ehkä käyttänytkin, ellei se olisi juuri tässä yhdeksän vuoden kohtalla hajonnut, hah.

radley lompakko

Kivaa viikkoa!

HEI HEI JOULU! EI KUN…

Rakastan joulua! En niinkään sitä jouluaattoa ja joulunviettoa (toki pidän niistäkin), vaan sitä joulun tunnelmaa. Mun mielestä koti on kodikkaimmillaan juuri joulun aikaan, kun pimeää pihaa valaisevat tunnelmalliset jouluvalot ja olohuoneesta kajastaa joulukuusen valot. Vaikka rakastankin joulua, on meillä joulukoristeita siihen nähden aika vähän. En vaihda jouluverhoja tai teippaa pahvitonttuja ikkunoihin. Meillä ei ole edes perinteistä kynttelikköä (vaikka sellainen kyllä olisi oikeastaan aika ihana!). Kerran pitelin Disney storessa käsissäni Kaunotar ja hirviö elokuvasta tuttua Lumiere-kynttelikköä, jota en jostain syystä ostanut ja tuo vaivaa mua edelleen, heh!

westie joulukuusi

Olen ajatellut, että haluan mieluummin muutaman rakkaan ja tärkeän joulukoristeen kuin kodin täyteen joulutilpehööriä. Vuosia sitten tilasin Englannista tuon kuvassa näkyvän koristejoulukuusen, jonka luona on westie-koiria. Tämä on yksi rakkaimmista joulukoristeistani ja pääsee joka joulu esille. Koriste oli kallis, eikä Suomi kuulunut maihin joihin koristetta toimitetaan, mutta sain kuin sainkin myyjän toimittamaan tämän Suomeen, eikä hintakaan lopulta tuntunut enää niin kalliilta, kun sain koristeen käsiini. Kuusen saa myös pyörimään, sillä koristeeseen kuuluu myös johto (toki englantilaisella pistokkeella, mutta adapterilla saa seinään), mutta olen useimmiten pitänyt tämän ihan vain tällaisenaan koristeena.

Tärkeintä joulusisustuksessa kuitenkin on joulukuusi! Ostin pari vuotta sitten kauniin lumihuurteisen joulukuusen, josta tuli kaikkien aikojen lemppari. Rakastan hauskoja ja erilaisia joulukuusenkoristeita ja meidän kuusesta löytyykin vähän kaikenlaista Disney-hahmoista hotdogiin ja jäätelötötteröön. Tänä jouluna ostin Tallipihan joulupuodista ihanan Hedwigiä muistuttavan pöllökoristeen ja kaikki lapset saivat valita Stockmannilta mieleisensä joulukuusenkoristeet. Tigeristä löysin suloisen hattarakonekoristeen ja jostain muualta mm. vaaleanpunaisen yksisarvisen.

Varsinaisten joulukoristeiden lisäksi on sitten paperitähtiä ikkunoissa, kynttilöitä ja muita sellaisia, jotka eivät ole niin jouluisia, vaan sopivat sisustukseen joulun jälkeenkin.

joulukoriste rusta

Joulukuusi saa tulla koristeineen olohuoneeseen jo marraskuussa ja siitä luovutaan sitten joskus, kun maltetaan. Sunnuntaina, kun loppiaisestakin oli mennyt jo pari päivää, päätin vihdoin haikein mielin luopua joulukuusesta. Koti on mun mielestä kodikkaimmillaan juuri jouluna ja tuntuu kuin koko tuo kodikkuus katoaisi joulukuusen mukana. Sniif.

No, asennoiduin ja vähän totuinkin jo siihen, että joulu on ohi, kunnes menin käymään Rustassa… Kaikki joulukoristeet olivat alessa (kuten varmaan kaikkialla näin joulun jälkeen) ja löysin aivan ihania juttuja aivan pilkkahintaan! Ihastuin suloiseen ulos tarkoitettuun koristevalokantoon, jossa asustelee orava. Ja vähän vastaavaan koristevalotaloon, jonka ovella seisoskelee tonttu. Meillä ei ole ennen ollutkaan tällaisia ulos tulevia joulukoristeita ja uskon, että näistä tulee kyllä yhdet lemppareista, jotka ilahduttavat vielä vuosienkin päästä!

Myös ihania sisäkäyttöön tarkoitettuja joulukyliä oli vain muutamalla eurolla, enkä malttanut olla ostamatta yhtä joulukyläasetelmaa, jossa lapset luistelevat jäällä. Tämä sopii varmasti ihanasti sen westieaiheisen kuusen viereen sitten ensi jouluna.

Ensin ajattelin, että nämä aleostokset saavat nyt mennä varastoon odottelemaan ensi joulua, mutta en malttanutkaan olla ottamatta oravaa kantoineen heti käyttöön. Se on ihana! Sain näin ripauksen joulutunnelmaa takaisin, eikä koriste ole kuitenkaan yhtään (liian) jouluinen näin tammikuussakin käytettäväksi. Olkoon tämä koriste meidän virallinen talvikoriste!

jouluvalot rusta

No onhan se nyt IHANA!

Ai niin! Tämä koriste maksoi vain 10 euroa (normaalisti 40 euroa), joten aika hyvä alelöytö mielestäni kyllä ja on kyllä tuonut iloa jo jokaisen kulutetun euron edestä!

HELPPO MUHKUPIPO – IHAN ITE TEIN!

Tässä se nyt on. Muhkupipo, jonka neulomisesta aloin haaveilla noin vuosi sitten!

Meinasin turhautua matkan varrella ainakin tuhat kertaa, sillä aluksi en osannut luoda edes aloitussilmukoita! Aika monen YouTube-videon ja muun ohjeen jälkeen sain lopulta silmukat puikoille ja seuraavaksi opettelin neulomaan oikeita ja nurjia silmukoita. Sitten olisi pitänyt opetella kaventamista ja muuta oudon kuuloista ja lopulta päädyin neulomaan kaulurin. Ja toisen. Ja aika monta lisää.

Tänä talvena kaivoin puikot ja langat taas esille ja päätin opetella myös ne kamalan kuuloiset kavennukset. Eikä ne lopulta ollutkaan vaikeita! Niinpä mun puikoilta kohta tipahti muhkupipo, juuri sellainen, jollaisesta silloin vuosi sitten haaveilin. Jee!

muhkupipo ohje

Tämän pipon neuloin Novitan Kivikko-pipon ohjeella, ja ohje todellakin sopii myös tällaisille aloittelijoille. Riittää oikeastaan, kun osaa luoda aloitussilmukat ja neuloa oikeita ja nurjia silmukoita. Ne kamalan kuuloiset kaventamisetkin on oikeastaan vain sitä, että tietyissä kohdissa neulotaan kaksi silmukkaa yhteen. Toki aivan perusasiatkin, kuten vaikka pyöröpuikoilla suljettuna neulominen oli mulle aluksi aivan hepreaa, mutta onneksi KAIKKEEN löytyy neuvo youtubesta, hah!

Lankana mulla oli Novitan Hygge Wool ja puikkoina 10-koon 40cm pyöröpuikot. Pipo neulotaan luomalla ensin 52 silmukkaa, joita lähdetään neulomaan suljettuna neuleena 2 oikein, 2 nurin. Tätä jatketaan, kunnes pipo on noin 33cm korkea ja sen jälkeen aloitetaan kavennukset seuraavasti: 1. kavennuskerros: neulo 2 silmukkaa oikein yhteen, 2 silmukkaa nurin ja toista tätä kierros loppuun. 2. kavennuskerros: neulo 1 silmukka oikein, 2 silmukkaa nurin yhteen ja toista tätä kierros loppuun. Neulo tämän jälkeen kaksi kierrosta 1 oikein, 1 nurin joustinneuletta. Neulo sitten 2 silmukkaa oikein yhteen koko kierros, jolloin lopulta jäljellä on 13 silmukkaa. Katkaise lanka ja pujottele se silmukoiden läpi ja päättele lanka. Ja ta-daa, käsissäsi on aivan itse neulomasi muhkupipo!

Alkuperäisen ohjeen löydät täältä.

muhkupipo novita

Ps. Tämä ei todellakaan ole ainoa neuletyö, jonka olen tehnyt, vaan puikoilta on tipahdellut useampiakin pipoja ja pantoja, näistä lisää myöhemmin!

Mukavaa joulun odotusta!