JOTAIN UUTTA JA IHANAA OLOHUONEESEEN

Mulla on itselleni sellainen sisustussääntö, ettei meillä saa olla yhtään valkoista seinää. (No ihan en ole tätä noudattanut, sillä joitain yksittäisiä valkoisia seiniä kyllä löytyy, hah). Meillä on paljon valkoisia kalusteita ja mun mielestä valkoiset kalusteet tulevat paremmin esiin ja näyttävät kauniimmilta, kun niiden taustalla oleva seinä on jonkin muun värinen kuin valkoinen. Eteisen yksi seinä on kuin mansikkapirtelö ja keittiössä ikkunaseinä on maalattu minttujäätelön väriseksi. Mutta muuten meillä on useimmat seinät maalattu neutraalin harmaiksi. Mun oma värimaailma on valko-harmaa-pastellinen. Rakastan juuri näitä sävyjä!

Mutta aivan samoin kuin en pidä valkoisista kalusteista valkoista seinää vasten, on mun mielestä meidän harmaa sohva näyttänyt vähän tylsältä harmaata seinää vasten. Aikaisemmin meillä oli harmaan seinän edessä vaaleanpunainen sohva, mutta kun päivitettiin sohva jättimäiseen kuuden hengen sohvaan, ei väriä voinut valita, sillä sohva ostettiin käytettynä Torista. Niinpä päätin ratkaista asian laittamalla jotain tuolle tyhjälle, isolle, harmaalle seinälle.

olohuone taulukollaasi

Ensin mietin jotain suurta taulua. Koitin jopa maalata sellaista itsekin, sillä miten vaikeaa muka voisi olla maalata abstrakti värikäs taulu? No, aika vaikeaa. Taulusta tuli kamala!

Mietin myös jotain ryijyä, mutta kaikki olemassa olevat ryijyt olivat aivan toista värimaailmaa meidän kodin kanssa. Ehkä sellaisen olisi voinut teettää, samoin kuin sen ison taulunkin.

Mutta sitten sain päähäni ajatuksen taulukollaasista, enkä enää miettinyt mitään muita vaihtoehtoja! Toki ensin mietin onko tällainen taulukollaasi olohuoneessa vähän hassu. Että pitäisikö seinällä olla jotain vähän vakavampaa ja aikuismaisempaa. Mutta sekunnin pohtimisen jälkeen päätin, että tällainen sopivan hassu ja ihanan värinen kollaasi on juuri eniten meidän tyylinen ja meidän kotiin sopiva. Vähän hassuahan täällä kaikki muutenkin on.

taulukollaasi

Selailin printtejä muutamasta eri verkkokaupasta ja ihastuin heti tuohon ihanan väriseen Frida-printtiin. Sen halusin keskelle ja tuon printin ja meidän kodin värimaailmaan mätsäten valitsin sitten muut printit.

Kohta mallailinkin taulukollaasia meidän olohuoneen lattialla ja mies sitten ystävällisesti toteutti jälleen mun vision ja nakutteli taulut seinälle. Ja ai että miten ihana tuosta seinästä tuli!

printtikollaasi

Sohvan vastakkaisella seinällä meillä on vastaavanlaiset (mutta isommat) taulukollaasit, mutta niissä kehyksissä on valokuvia. Tällaisia printtejä (tai mitään tauluja) meillä ei ole ollutkaan seinillä ollenkaan. Vaan nyt kyllä tekisi mieli hankkia jonkinlainen taulu myös makuuhuoneeseen ja keittiön seinällekin sopisi mainiosti pieni kolmen taulun kollaasi, heh.

(Ja kun näistä jo Instagramin puolella kyseltiin, niin nämä printit Poster Storesta ja Deseniolta ja kehykset Rustasta)

taulukollaasi

Mukavaa viikkoa!

LEMPPARINÄKYMÄ JUST NYT

Tämän hetken lempparinäkymä meidän kodissa on keittiön ”aamiaisnurkkaus”. Alkaa nämä aikaiset ja syksyn myötä hämärätkin arkiaamut vähän mukavammin, kun aamulla ensimmäisenä vastassa on näin suloinen näkymä.

sisustusblogi

Haaveilin joskus sellaisesta aamiaiskaapista (ja haaveilen ehkä vähän vieläkin, vaikka enemmän taidan kuitenkin haaveilla kunnon ruokakomerosta. Ah, sellainen olisi kyllä ihana!) ja päätin toteuttaa meidän keittiöön aamiaisnurkkauksen. Keittiön yhdessä nurkassa on senkki, jolle nostin kahvinkeittimen ja muita aamiaistarvikkeita ja ta-daa, aamiaisnurkkaus oli valmis!

Välillä tuossa nurkkauksessa on ollut jotain ihan muuta, mutta nyt pitkästä aikaa laitoin siihen taas aamiaisjuttuja. Ja vaihdoin samalla hyllyllä olevat astiat noihin IHANIIN Ib Laursenin Mynte-astioihin, jotka todellakin ilahduttavat mua ihan jokainen päivä. Tilasin noita astioita keväällä valtavan määrän ja näistä muutamia nostin tuohon esille tuomaan väriä. Tilasin silloin keväällä kahvikuppeja, lautasia, kulhoja ja pari isompaa tarjoiluastiaa. Kolmessa värissä, koska en osannut päättää vain yhtä väriä (valikoimassa oli aivan valtavasti eri värejä!) ja lopulta juuri tällainen kolmen värin sekoitus onkin kaikista ihanin!

Koska syysaamut alkavat olla jo aika hämäriä (ja illat jopa pimeitä), halusin nostaa hyllylle tunnelmavalaistukseksi tuon aivan ihanan kissavalaisimen. Tunnelman lisäksi se tuo takuuvarmasti hymyn huulille aina kun sitä sattuu vilkaisemaan.

Ja niin tästä sitten tuli mun lempparinäkymä. Esillä kaikkia mun lemppariasiota ja lempparivärejä. Ei voi alkaa päivä huonosti, kun saa keitellä kahvit tässä nurkkauksessa, hah.

georges valaisin
ib laursen mynte

Mun mielestä on ihanaa, että kesä kesti tänä vuonna aivan elokuun lopulle asti (ja olisin kyllä mielelläni jatkanut kesäkeleissä pidempäänkin), mutta se ihana puoli tässä alkavassa syksyssä on, että voi ottaa kaikki ihanat tunnelmavalaistukset, muhkeat ja pehmoiset viltit, pörröiset tossut ja muut syysasiat käyttöön.

Ps. Astiat tilasin tanskalaisesta Fine Nordic nettikaupasta (koska mistään suomalaisista verkkokaupoista en löytänyt juuri näitä sävyjä) ja hauska kissavalaisin on Boho Kidsiltä.

georges kissavalaisin

Mukavaa viikkoa!

MAAILMAN NOPEIN SYNTTÄRIKATTAUS

helpot synttärit

Ei olla varmaan kertaakaan vietetty lasten synttäreitä vain yhtenä päivänä. On ollut kaverikemuja, sukulaissynttäreitä ja sitten se oikea syntymäpäivä, jota ollaan aina pienesti juhlittu kotona omalla porukalla. Tänään esikoinen täytti 11 vuotta ja oli aika pitää pienet kemut!

jäätelöbuffet

Oikeastaan juhlittiin jo lauantaina, jolloin vietettiin päivää lapsen omien toiveiden mukaan. Käytiin Aasia marketissa ostamassa herkkuja, poikettiin pelikaupassa, josta lapsi halusi ostaa mm. joitain korttisuojia (ja toki haaveilla kaikesta muusta, jota kaupasta löytyy), käytiin pitsalla ja napattiin pokemoneja.

Myöhemmin on sitten varsinaiset kemut, mutta tänään juhlittiin kotona omalla porukalla.

Lapsi toivoi synttäriherkuksi Ben & Jerry’s jäätelöitä, mikä olikin aika kiva toive, sillä tämä synttärikattaus oli maailman helpoin ja nopein toteuttaa, heh.

Aika usein muulloinkin lapset ovat toivoneet synttäritarjottavaksi jäätelöbuffetia, mutta silloin ollaan katettu jäätelöiden lisäksi erilaisia kastikkeita, karkkeja, strösseleitä ja muita juttuja, joilla kukin on saanut tuunata oman jäätelöannoksensa. Mutta koska nuo B&J jätskit ovat aivan ihania juuri sellaisinaan, ei tällä kertaa laitettu tarjolle muuta. Tarjolla oli vain eri makuisia B&J jäätelöitä, joista jokainen sai maistella niitä makuja, joita halusi, eli tietenkin aivan kaikkea!

jäätelöbuffa

Seuraavaksi sitten aletaan suunnittelemaan niitä isompia kemuja. Tämä loppukesä ja syksy on kyllä yhtä juhlaa, sillä lähes kaikki meidän perheen juhlat osuvat näille kuukausille. Aika ihanaa, että on kaikenlaista piristävää pippaloa tiedossa synkän vuodenajan keskelle. Sillä iloa, valoa ja hauskuutta ei voi koskaan olla liikaa!

jäätelöbuffet

Ps. Astiat Ib Laursen, kissavalaisin Boho Kids

Mukavaa päivää!