
Me ollaan käyty lasten kanssa monenlaisissa kotieläinpuistoissa. Osa niistä on ollut hurjan kivoja, osa vähän rähjiä ja osasta on tullut meidän lemppareita, joissa käydään aina uudestaan ja uudestaan. Kaikkein ihanin ja sympaattisin kotieläinpuisto on ollut Ylistarosta löytyvä eläinten vanhainkoti, Wanha markki!
Alue on jotenkin ihan hirmuisen sympaattinen ja tykkään, kun siellä on siistiä ja näkee, että paikoista ja eläimistä on pidetty hyvää huolta. Kaikkein ihanin juttu on kuitenkin se, että useat eläinvanhukset köpöttelevät Wanhan markin alueella ihan vapaina, ja niitä saa käydä silittelemässä ja halailemassa. Aivan parasta!
Hauska yksityiskohta oli myös pikkuiset herkkupussukat, joita eläimille sai ostaa eurolla. Me ostettiin pussit vuohille, hevosille ja kalkkunoille (muut pussit olivat jo loppuneet, kun me ehdittiin paikalle, eläimiä ei tietenkään voi syöttää aivan rajattomasti, joten myynnissä on aina vain tietyn verran ruokaa) ja lapset olivat tietenkin aivan innoissaan, kun saivat ruokkia eläimiä.
Suurimmassa osassa kotieläinpuistoja kaikki eläimet ovat aitauksissaan ja osassa on myös eläinten ruokkiminen aivan kokonaan kielletty, joten tällainen paikka, jossa eläimet saavat kulkea vapaana ja niitä saa ruokkia, on kyllä tosi ihana.







Ps. Huomasitteko jo edellisen postauksen mielettömän hyvän lisäalekoodin? Eli koodilla 405710 saa Elloksen oman valikoiman aletuotteista -50% lisäalen ja alennetuista merkkituotteista -20% lisäalen! Alekoodi aktivoituu, kun klikkaat tästä* ja lisäale näkyy sitten suoraan ostoskorissa.
*mainoslinkki
Aurinkoista päivää!
JOTAIN UUTTA SYKSYYN!

Kaupallinen yhteistyö: Ellos
Mun mielestä on aivan ihanaa, kun saatiin vihdoin nämä superlämpöiset hellepäivät takaisin! Lapset ovat lutranneet uima-altaalla (joka on muuten ollut paras ostos ikinä! ja mä olen nauttinut lämpöisistä kesäilloista, ja aamiaisista omalla terassilla.
Koulujen alkuun ei kuitenkaan ole enää montaa viikkoa, joten kaikenlaisia syysjuttujakin täytyy alkaa tässä hiljalleen miettiä. Inhan vielä en kuitenkaan ole miettinyt reppu-, tennari- tai kouluvaateostoksia, vaan olen katsellut jotain itselleni!
Tykkään aivan hulluna tennareista, mutta olen kaivannut jotain vähän siistimpää kenkäparia rentojen tennareiden oheen. Mieluiten mustia ja nahkaisia, mutta kuitenkin ihanan näköisiä, tarpeeksi rentoja, eikä ainakaan yhtään tätimäisiä! Olen tykännyt kovasti keväällä tilaamistani Vagabondin vaaleanpunaisista nahkakengistä (nämä alessa nyt ja koodilla 405710 saa vielä -20% lisäalen!) ja olinkin ihan superiloinen, kun bongasin nämä vastaavat kengät nyt mustana*!
Näissä mustissa kengissä on hauskasti vähän korkeampi pohja, muuten malli on tismalleen sama, kuin niissä hyväksi havaituissa vaaleanpunaisissa. Mun mielestä nämä mustat kengät ovat aivan täydelliset sellaisiksi ”yleiskengiksi”, en oikein keksi onko mulla mitään sellaista menoa, johon en näillä kengillä voisi tassutella paikalle. Tykkään siis näistä ihan tosi tosi paljon, jos se nyt ei vielä tullut selväksi, haha! Näistä on näköjään koot jo hupenemassa, mutta joitain pareja vielä näyttäisi olevan jäljellä täällä!
Samalla tilasin myös tuon Vilan mukavan kevyen lyhythihaisen paidan*, jonka sävystä tykkään nyt syksyn lähestyessä hurjan paljon. Paita pääsi heti käyttöön jo näillä hellekeleillä, mutta tämä on varmasti kovassa käytössä myös syksymmällä mukavien neuletakkien parina.
Tämmöisiä uusia kivoja syysjuttuja mulla.



Kannattaa taas kurkkia myös tuonne Elloksen alepuolelle, sillä nyt kaikista Ellos-valikoiman aletuotteista saa -50% lisäalen ja alennetuista merkkituotteistakin -20% lisäalen koodilla: 405710 (koodi aktivoituu automaattisesti, kun klikkaat tästä). Lisäale näkyy sitten ostoskorissa, kun olet klikkaillut aletuotteet sinne.
Mä tein oman aletilaukseni justiin pari päivää sitten vähän pienemmällä lisäalella (löysin kuopukselle muutamia arkivaatteita päiväkotiin ja itselleni kivan aamutakin), mutta ajattelin nyt käydä kurkkaamassa vielä nuo alennetut merkkituotteet, jos vaikka koululaiselle löytyisi kivat tennarit tai muuta tarpeellista syksyyn.
Koko alevalikoiman löydät täältä ja tuo lisäale on voimassa 30.7. asti.

Joko olette katselleet syysjuttuja?
*Vaatteet saatu Ellokselta
Sis. mainoslinkkejä
5 + 1 SUOSIKKIA MUUMIMAAILMASSA!

Liput Muumimaailmaan saatu
Meidän kotimaan kesälomaviikko huipentui monen kivan kohteen kautta satumaiseen Muumimaailmaan, jossa vierailtiin jo viidettä kertaa!
Vaikka me ollaan vierailtu Muumimaailmassa jo monta kertaa, on paikka aina yhtä lumoava ja täynnä monenlaista ihmeteltävää ja nähtävää. Muumimaailma oli meidän kuopuksen toiveissa, kun mietittiin kesän reissukohteita ja tämä sopi mulle vallan mainiosti, sillä haluan nauttia näistä ihanista kohteista niin kauan, kun ne meidän lapsia kiinnostavat. Luulenpa, että muutaman vuoden päästä isojen koululaisten kanssa kesäkohteet ovat sitten jo aivan toisenlaisia!
Mutta arvatkaapas, mitkä olivat meidän suosikit Muumimaailmassa tällä kertaa? No, lähtekäähän mukaan, niin kerron teille!



Satupolku
Kuopus, jonka toiveesta oltiin Muumimaailmaan tultu, halusi aivan ensimmäisenä päästä Mörön luolalle, joten suunnattiin ekaksi Satupolulle. Muistan, että viime kesänäkin vietettiin kuopuksen toiveesta pitkä tovi mörköä tuijotellen, silloin lapsi ei olisi halunnut lähteä mörön luota ollenkaan pois, sillä lapsi arveli mörön olevan kovin yksinäinen luolassaan. Satupolun varrelta löytyy myös Noidan mökki, yksinäiset vuoret ja jännittävät Hattivatit. Satupolku on kyllä munkin lemppareita Muumimaailmassa ja puiden varjostamilla poluilla on mukava talsia kuumanakin hellepäivänä.
Niiskun keksintöpuisto
Aivan uutena juttuna tänä kesänä tuolta Muumimaailmasta löytyy Niiskun keksintöpuisto! Tästä meidän lapset tykkäsivät aivan hirmuisesti, vaikka kuopus ei millään meinannutkaan käsittää, miten Papan laiva ei ole enää tutulla paikallaan.
Uutena oli myös taikasimpukat, eli simpukat, jotka rannekkeita vilauttamalla tekivät erilaisia taikoja! Simpukoita löytyi tuolta Niiskun keksintöpuistosta, sekä Muumitalosta.
Niiskun keksintöpuistosta löytyvä raketti oli kuitenkin kaikkein hauskin juttu meidän lasten mielestä, siellä käytiin kuuntelemassa lähtölaskentaa varmaan sata kertaa, haha!



Mamman keittiö
Muumimaailmasta löytyy mukavan paljon erilaisia ruokapaikkoja ja herkkukioskeja, joista meidän suosikki on Mamman keittiö. Siellä on tarjolla kivan monipuolinen buffetlounas, josta löytyy niin salaatteja, erilaisia lihoja, kasvisvaihtoehtoa ja vaikka sun mitä. Aikuisilta hinta on mun mielestä vähän korkea, mutta lapset taas syövät tosi edullisesti. Buffet on lasten kanssa aina hyvä valinta, sillä silloin jokainen saa kerätä lautaselleen juuri ne omat suosikit. Mamman keittiössä kuuluu aikusille myös kahvi samaan hintaan, joten lounastelun päätteeksi on mukava hörppiä kahvit vaikka ravintolan terassilla.
Meillä on muuten aina mukana lapsille pientä evästäkin, mutta ainakaan mä en jaksa seikkailla koko päivää pelkkien naposteltavien voimin, vaan kaipaan myös lämmintä ruokaa ja pientä levähdystaukoa, että jaksan taas posottaa pitkin saaren lumoavia polkuja.
Huilipuisto
Vähän yllättäen yksi tämän kertaisista lemppareista oli Nuuskamuikkusen leirin takaa löytyvä Huilipuisto! Koululainen ihastui kovasti Huilipuiston riippumattoihin ja toivoo nyt sellaista kotiinkin, heh.
Vasta myöhemmin hoksasin, että me oltiin kyllä vähän hölmöjäkin. Annettiin lasten leikkiä tuolla Huilipuistossakin, enkä tullut silloin ollenkaan ajatelleeksi, että siellä saattaa joku olla aivan oikeasti päivänokosilla! Toivottavasti kukaan ei häiriintynyt meidän touhuista ja taidettiin onneksi jatkaa matkaakin siitä melko nopskaa.


Tunnelma
Mun suosikki oli kyllä se, miten mukava ja satumainen tunnelma tuolla Muumimaailmassa oli, siitäkin huolimatta, että väkeä oli heinäkuisena sunnuntaina aivan hurja määrä liikenteessä ja aurinko porotti paahtavasti pilvettömältä taivaalta.
Ruuhkaisena päivänä Muumitalolla on takuuvarmasti tungosta, mutta muualla saaressa oli silti mukavan väljää. Vaikka ollaankin käyty Muumimaailmassa monta kertaa ennenkin, ei me siltikään maltettu jättää Muumitaloa väliin, vaan ängettiin kuumaan taloon muiden uteliaiden mukana. Me kierrettiin talo kuitenkin aivan pikavauhtia läpi ja jatkettiin päivän viettoa väljemmillä paikoilla. Vinkkinä ensikertalaisille, että Muumitalolle kannattaa suunnata heti Muumimaailman porttien auettua, silloin siellä on vielä mukavasti tilaa tutkia paikkoja kaikessa rauhassa.
Paljasjalkapolku
Tätä lapset olivat kovasti odottaneet, joten Nuuskamuikkusen leirin lähettyviltä löytyvällä Paljasjalkapolulla talsittiin edestakaisin varmaan sata kertaa, haha! Kengät vain kainaloon, tai polun päähän, ja paljain varpain astelemaan pikkuisille kiville, hiekalle, veteen ja nurmikolle.
Nuuskamuikkunen käveli meitä vastaan juuri, kun oltiin tulossa Paljasjalkapolulle, joten tällä kertaa tutustuttiin Nuuksamuikkusen leiriin ihan omin päin ilman huuliharpun säestystä.
Olipas meillä taas aivan hirmuisen mukava päivä Muumimaailmassa. Hei vaan Muumipeikko, Nipsu, Noita, Mörkö ja muut Muumilaakson asukkaat, nähdään taas ensi kesänä!





Mukavaa viikkoa!