ONKO HAAVEILIJA TYYTYMÄTÖN ELÄMÄÄNSÄ?

lastenhuone sisustus

Mä olen aika kova haaveilemaan kaikenlaisesta. Luulen, että haaveita on monella muullakin, mutta välillä myös törmään ajatukseen, että elämä on juuri silloin hyvää, kun mistään ei tarvitse haaveilla.

Olen kyllä onnellinen juuri nyt ja juuri näin, mutta silti mulla on tälläkin hetkellä ehkä tsiljoona haavetta!

Haaveilen esimerkiksi uudesta isommasta sohvasta ja uusista verhoista olohuoneeseen.
Haaveilen myös keittiöremontista, tai edes uusista kaapin ovista vanhoihin runkoihin.
Haaveilen vessarempasta ja keittiön seinien maalauksesta.
Haaveilen ulkoporealtaasta ja terassin laajennuksesta. Ja isommasta (lasten) uima-altaasta ensi kesälle (4 metrinen allas näyttää aika ahtaalle, kun siellä on samaan aikaan 7 lasta uimassa, hah!).
Haaveilen Amerikan-matkasta ja road tripistä Briteissä.
Haaveilen täydellisestä pöytävalaisimestä olohuoneeseen (sellaisesta olen haaveillut jo vuosia!).
Haaveilen paremmasta itsekurista suklaahyllyn edessä ja lenkkeilyinnosta, joka kestäisi pidempään, kuin kolme lenkkikertaa.
Haaveilen kahdenkeskeisestä lomamatkasta miehen kanssa, vaikka en olekaan varma malttaisinko lähteä reissuun ilman lapsia.
Haaveilen paremmista kokkaustaidoista ja siitä, että oppisin menemään ajoissa nukkumaan.
Haaveilen 8 kk sitten aloitetun olohuoneen minirempan loppuun viemistä, eli listojen ja taulujen saamista paikoilleen.
Haaveilen myös lämpöisestä alkusyksystä ja aikaisin tulevasta talvesta, että kurapukuaika jäisi mahdollisimman lyhyeksi!

Enkä malttaisi odottaa, että pääsen toteuttamaan osan näistä haaveista, mutta en myöskään pety tai ole tyytymätön elämääni, vaikka kaikki jutut eivät toteudukaan.

Nyt taidan kuitenkin haaveilla jo ensi viikosta ja koulujen alusta (vaikka niihin aikaisiin ja nopeatempoisiin aamuihin onkin aikamoinen totuttelu!), että päästään miehen kanssa vaikka kaksin lounaalle ekaa kertaa aikoihin, haha!

Pst. Kurkkaa edellinen postaus, jos haaveilet superedullisesta toppahaalarista tai muista edullisista lastenvaatteista!

vuodekatos

Mistä sä haaveilet just nyt?

50 EURON TOPPAHAALARI!

ellos toppahaalari

Sis. mainoslinkkejä

Varmasti kaksi eniten hehkuttamaani yksittäistä vaatekappaletta ovat olleet Elloksen toppahaalari ja sadehaalari. Ai miksikö? No siksi, että tuo toppahaalari on aivan älyttömän hyvä hintalaatusuhteeltaan, sillä haalarin hinta on alle 50 euroa (haalari normaalisti n. 70 euroa, mutta tällä hetkellä -30% alessa!!), mikä on toppahaalariksi mun mielestä hurjan vähän ja hintaansa nähden haalari on toiminut aivan loistavasti!

Meillä on ollut tätä samaa haalaria nyt kahtena edellisenä talvena kahdella lapsella ja meidän kokemuksien perusteella haalari on ollut riittävän lämmin ja se on pitänyt lumileikeissä lapset kuivana. Vesipilariarvoltaanhan (vesipilariarvo 3000) haalari ei ole vedenpitävä, eli mitään lätäköissä istuskelua se ei kestä. Haalari on kestänyt kulutusta pääasiassa hyvin, yhtä haalaria lukuunottamatta haalarit ovat säilyneet meillä ehjinä ja siisteinä seuraaville käyttäjille, mutta yksi haalari on päässyt melko kurjaan kuntoon. Silti viidenkympin haalariksi tämä on mun mielestä aivan loistava!

Toivottavasti toppahaalareita ei tarvitse ottaa käyttöön vielä pitkään aikaan, mutta nyt kannattaa kuitenkin ennakoida jo talven topat kaappiin odottamaan, sillä tällä hetkellä nämä haalarit on -30% alessa! Tälle talvelle tuli taas uudet kuosit tästä haalarista, ja näistä oma lempparini on tuo alla näkyvä jääkarhu. Tämän lisäksi tuli myös tosi kiva pandakuosi, sekä tyttömäinen leopardi. Kurkkaa kaikki kuosit täältä.

ellos toppahaalari

Toinen usein hehkuttamani vaate on tämä fleecevuorinen sadehaalari. Tämä on ollut useana syksynä ja keväänä meidän eniten käytetty vaate, sillä sen voi pukea sisävaatteiden päälle sellaisenaan, eikä tarvitse erikseen pukea kuravaatteita välikausivaatteiden päälle!

Meidän kuopukselle on tuo keväällä tilattu iloisen keltainen haalari edelleen sopiva (tämä keltainen on muuten edelleen valikoimassa!), mutta jos ei olisi, niin olisin tilannut lapselle näistä syksyn uutuuskuoseista tuon ihan mielettömän ihanan kettuhaalarin! Toinen kiva uutuus oli tuo pandahaalari ja muitakin tosi kivoja sadehaalareita löytyy nyt valikoimasta.

Nämäkin ovat nyt -30% alessa ja koko valikoiman voit kurkata täältä!

ellos sadehaalari
ellos lastenvaatteet

ellos sadehaalari

Mukavaa päivää!

MAKUUHUONEEN PÄIVITYSTÄ ALEHINNOIN!

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Eipä ole viime päivinä aivan kauhean paljoa tullut vietettyä aikaa sisällä! Ollaan viipotettu ulkona aamusta iltaan ja katettu ruuatkin takapihan terassin varjoisan katoksen alle.

Mutta nukkumassa me ollaan käyty sisällä ja aika ihanaa onkin ollut iltaisin kömpiä viileiden pellavalakanoiden väliin!

Mun salaisella sisustustoivelistalla on ollut pellavan värinen pellavapussilakanasetti makuuhuoneen syysilmettä piristämään ja sellainen löytyikin Ellokselta*. Elloksella on parhaillaan tekstiilipäivät ja tämäkin pellavasetti on nyt -25% alessa!

Tekstiileillä on kyllä mukavan helppo ja nopea piristää kodin ilmettä, tai vaihtaa vaikka koko kodin värimaailmaa. Meillä on makkarissa oikeastaan vain valkoista ja harmaata seinissä ja kaluisteissa, niin petivaatteiden väriä vaihtamalla saa muutettua helposti koko huoneen tunnelmaa. Petivaatteiden materiaaleina mun lempparit on pellava ja ihanan pehmoinen trikoo, mutta ihan perus puuvillaakin meiltä kyllä löytyy. Kuoseja ei ole meidän petivaatteissa Marimekon raitoja lukuunottamatta ollenkaan, vaan tykkään eniten yksivärisistä petivaatteista.

Ihastuin vähän aikaa sitten helmalakanoihin ja ajattelin, että sellaisella saisi hyvin peitettyä sängyn tylsän rungon piiloon. Meidän sänky on vaan vähän hassun korkuinen, sillä normaali 45 cm helmalakana on pikkuisen liian matala, kun taas jenkkisängylle tarkoitettu 60 cm helmalakana jäisi rumasti ruttuun lattialle. Tilasin kuitenkin kokeeksi edullisen puuvillaisen helmalakanan* ja sehän sopiikin oikein hyvin meidän sänkyyn! Lakana jää kyllä hieman vajaaksi, mutta tykkään siitä silti (ja olisin toki voinut silittää lakanan, ennen kuin nappasin kuvat, mutta en nyt malttanut!). Alunperin olisin halunnut sänkyyn pellavaisen helmalakanan, mutta en viitsinyt tilata sellaista, kun en oikein tiennyt sopiiko lakana ollenkaan meidän sänkyyn. No, sopii näköjään, joten varmasti jossain vaiheessa päivitän lakanan pellavaiseen vastaavaan.

Tykkään pitää tuolla meidän sängyssä isompia tyynyjä petauksessa tavallisen kokoisten tyynyjen takana ja päivitin nyt samalla noiden isojen tyynyjen päälliset valkoisiksi*, mikä raikasti kivasti ilmettä.

Kesälomalla on ollut mukavaa loikoilla sängyssä aamuisin pitkään (eli ainakin viisi minuuttia, kunnes joku on ollut jo aamupalaa vailla tai koira on halunnut ulos, haha!), mutta ihan kohta täytyisi taas opetella käyttämään herätyskelloa ja nousta sängystä salamana laittamaan lapsia kouluun ja päiväkotiin. Onneksi vielä muutama päivä lomaa ja kaikkea mukavaa vielä tiedossa!

Elloksen lisäalekoodikin on vielä hetken voimassa, eli koodilla 405712 saa Elloksen aletuotteista -50% lisäalen ja alennetuista merkkituotteista -20% lisäalen. Alevalikoima löytyy täältä!

ellos home

ellos sisustus
ellos sisustus

Mukavaa viikkoa!

*Saatu Ellokselta
Sis. mainoslinkkejä