HERRA HAKKARAISEN TALO JA 10 MUUTA VINKKIÄ SYYSLOMALLE!

Herra hakkaraisen talo

Meillä lapset syyslomailee tämän viikon, ja on ollut mukavaa viettää taas hitaita aamuja ja keksiä kaikenlaista hauskaa puuhaa lomapäiviin.

Herra Hakkaraisen talossa Vammalassa me ollaan käyty pari kertaa aikaisemminkin, mutta edellisistä kerroista oli hurahtanut jo sen verran, että päätettiin pitkästä aikaa lähteä viettämään päivää sinne. Tykkään tosi paljon tällaisista lasten kohteista, joissa aikuisillekin riittää ihmeteltävää ja nähtävää, tai ainakin mä ihan innoissani taas katselin miten kivasti kaikki on toteutettu, ja kuinka paljon hauskoja yksityiskohtia talosta löytyy.

Herra Hakkaraisen talo on vähän samaan tyyliin toteutettu, kuin Junibacken Tukholmassa, eli se on ihana satumaailma, jossa melkein kaikkeen saa koskea ja leikkiä. Talosta löytyy hauskoja huoneita, kuten vaikka ullakko, josta isommat rohkelikot voivat laskeutua pitkää tankoa pitkin, tai kavuta ullakolta löytyvästä luukusta tikapuita pitkin alas. Artturin ritareiden salissa puolestaan pääsee kiipeämään portaita pitkin linnaan, ja laskemaan sieltä sitten liukumäkeä pitkin alas. Ja kuten teemaan sopii, löytyy tuolta ritarien salista myös miekkoja, kilpiä ja asuja, joilla saa hauskat leikit aikaan. Herra Hakkaraisen talosta löytyy myös avaruus, jossa pääsee ihan oikealle avaruuslennolle ja kävelemään avaruuteen planeettojen keskelle. Aika jännää!

vinkkejä syyslomalle

herra hakkaraisen talo

herra hakkaraisen talo

Vaikka meillä oli talossa tosi hauskaa ja viihdyttiin siellä pitkään, taisi tällä kertaa kohokohtana olla unissakävelevän Herra Hakkaraisen tapaamisen lisäksi hurjan hauska autopiha, jossa me ei oltukaan ennen käyty!

Herra Hakkaraisen talon takapihalta löytyvä hurjan hauska autopiha on kuin liikennepuisto, mutta sata kertaa hauskempi! Polkuautojen ja autoteiden lisäksi sieltä nimittäin löytyy vaikka mitä tutkittavaa ja rakennuksia, joiden sisään voi mennä.

Meidän seurueella autoista loppui tuon tuosta bensa, ja sitten kurvattiin tankkaamaan ”kallista bensaa”, kuten bensa-aseman kylteissä luki. Autopesula oli myös ahkerassa käytössä ja Poliisiasemallakin pistäydyttiin vankisellissä useampaan kertaan. Hurjan hauskasta autopihasta löytyy myös iso bussi, jonka rattiin pääsee istumaan ja iso hiekkaleikkialue pikkuväelle. Onneksi olin pakannut kunnon ulkovaatteet lapsille mukaan, sillä tuolla pihassa taidettiin viettää vielä saman verran aikaa, mitä oltiin ensin sisällä puuhailtu.

Sisäänpääsymaksu tuonne taloon on 8 euroa, mikä on mun mielestä ihan kohtuullinen hinta siihen nähden, kuinka paljon talossa on touhuttavaa. Pääsymaksulla käteensä saa rannekeen, joka on voimassa koko päivän, eli taloon voi palata takaisinkin, jos vaikka välillä haluaa käydä syömässä jossain talon lähistöllä.

hurjan hauska autopiha

hurjan hauska autopiha

herra hakkaraisen talo

Ja sitten vielä muutamia muita lomavinkkejä, jos joku muukin lomailija pohtii vielä viimeisille lomapäiville mukavaa puuhasteltavaa. Ja suurin osa näistä toimii toki muulloinkin, kuin lomalla!

Maksullisia kohteita:

  • Särkänniemessä vietetään syyslomalla Karmivaa karnevaalia, joka kuulosta justiin sopivan jännälle ja hauskalle lomatekemiselle. Alue on jaettu niin, että hurjimmat jutut löytyy isommille tarkoitetulta alueelta, joten huvipuistoon voi hyvin lähteä pientenkin lasten kanssa. Särkänniemi on varmasti ihanan tunnelmallinen näin syksyn iltahämärässä!
  • En tiedä miksi meillä on ollut aina tapana lähteä kylpylään jonnekin kauemmaksi ja jäädä sitten hotelliin yöksi, kun naapurikaupungin kylpylään voi hyvin tehdä myös päiväretken. Me startattiin loma päiväretkellä läheiseen kylpylään ja näitä retkiä täytyy kyllä tehdä jatkossakin vaikka joskus viikonloppuna.
  • Vapriikki on yksi meidän suosikkimuseoista, ja varsinkin Luontomuseo ja Pelimuseo on meidän poikien lemppareita. Nyt syyslomalla Vapriikissa onkin ihan erityistä ohjelmaa lomalaisille!
  • Särkänniemen vieressä olevaa Superparkia ollaan monesti mietitty, että siellä täytyisi käydä. En tiedä ehditäänkö sinne nyt lomalla, mutta ainakin joskus viikonloppuna täytyy tutustua tähänkin hauskan kuuloiseen kohteeseen.
  • Muumimuseo on myös niitä museoita, joissa viihtyy sekä lapset, että aikuiset. Samalla voi pienempien kanssa poiketa viereiseen leikkipuistoon!
  • Ideaparkista löytyvä PiiPoo on myös meidän suosikkeja, sieltä löytyy monenlaista leikkiä ja puuhaa ja nyt syyslomalla myös järjestettyä ohjelmaa.
  • Vaikka tykkään monenlaisista lastenkohteista, ei HopLopit ja muut leikkiluolat jostain syystä ole mun suosikkeja, mutta lapset tietenkin ovat näistä aivan superinnoissaan.

Ilmaista tekemistä:

  • Retkelle metsään! Tätä me tehdään kyllä aika usein, mutta metsäretki makkaranpaistoineen sopii hyvin piristämään myös aurinkoista lomapäivää.
  • Syyslomalla on hauska tehdä retki jonnekin ihan uuteen leikkipuistoon, tai jonnekin lasten suosikkipuistoon, jossa tulee harvemmin käytyä. Ja vähän spessumman tuosta leikkipuistohetkestä saa, kun mukaan pakkaa herkulliset eväät.
  • Poliisimuseo Tampereella on ainakin meidän poikien yksi suosikkimuseoista, sillä sieltä löytyy lapsille aivan oma osasto leikkipaikkoineen, minikokoisia poliisiasuja puettavaksi ja vieläpä hauska salapoliisitehtävä, jonka lapset saavat ratkaista. Ja parasta tietty se, että Poliisimuseoon on ilmainen sisäänpääsy!

herra hakkaraisen talo

Mitäs te olette puuhanneet lomalla?

VIIME VIIKON HYVIKSET JA PAHIKSET

perhelifestyle

Viime viikon pahikset:

Postilaatikkoon tipahtanut ylinopeussakko. Toki jotain tämän tyyppistä kirjettä osasin odottaakin, kun kamera räpsähti kesken rauhallisen köröttelyn, mutta vähän kuitenkin toivoin, että olisi välähdellyt ihan muuten vain. Varsinkin, kun luulin ajavani ihan nopeusrajoitusten mukaan, pöh.

Viheliäinen sokeri. Muistatteko, kun jätin viime vuoden keväällä sokerin ruokavalioistani? Noh, tuo ärsyttävä makea koukuttaja on hivuttautunut pikkuhiljaa takaisin mun elämään, ja nyt kärsin TAAS jäätävästä makeanhimosta! Lupailin jossain vaiheessa (siis silloin, kun elin vielä sokerittomasti) vinkkejä aloittaa sokeriton elämään, ja ehkäpä nyt olisi vihdoin aika toteuttaa tuo postaus ja ottaa omista aikaisemmin kokeilluista vinkeistä oppia!

Mahalaukun tähystys. Yyh, kyllä. Ja joo, letkun nieleminen oli justiin niin inhottavaa, miltä se kuulostaakin.

Ja ne hyvikset:

Lego Ninjago leffa. Aloitettiin Veikon kanssa viikonloppu rapistelemalla karkkipusseja elokuvateatterissa Lego Ninjagon parissa. Kuusivuotiaan mielestä leffa oli tietenkin ihan täydellinen, mutta ihan viihdyttävä se oli aikuisellekin.

Minimetsäretket. Vaikka me tykätäänkin lähteä metsään retkelle makkaroiden ja muiden eväsjuttujen kanssa, on ihan hauska joskus kipaista vain lähimetsään mustikoita mutustamaan. Kuinka virkistävää on tarpoa syksyisessä värikkäässä metsässä!

Parhaassa iässä olevat lapset. Mun mielestä kolme- ja kuusivuotiaat on vaan niin mukavan ikäisiä, kummankin kanssa voi jo puuhastella kaikkea hauskaa yhdessä ja lasten yhteisetkin puuhat sujuvat useinmiten kivasti. Enkä voi kuin muistutella itseäni nauttimaan näistä päivistä, sillä aika juoksee aivan hullua vauhtia eteenpäin, enkä saa tätä aikaa enää koskaan takaisin!

Sunnuntain munkkiretki Pyynikille. Näkötornin juurella meitä odotti kiemurteleva jono munkinnälkäisiä ihmisiä, mutta onneksi jono meni nopskaa ja pian nuoleskeltiinkin sokereita suupielistämme aurinkoisella terassilla.

Viikonloppuna saapunut uusi kesä! Siis mitä ihmettä, nytkö ne kesävaatteet saa vihdoin ottaa käyttöön? Tämä ihana kirpakka, mutta lämmin ja aurinkoinen syksy on kyllä ihan parasta. Nyt sitten skipataan se loskakausi jookos, ja mennään suoraa siihen valkeaan pakkastalveen.

Ihan huikeeet idikset! En taas kestä mitä kivaa olen työhommiin keksinyt ja nyt ärsyttävästi en tietenkään voi edes enempää tästä kertoa. Toivotaan, että mun hullut suunnitelmat toteutuu ja pääsen pian kertomaan mistä on kyse!

Tähän haluaisin lisätä vielä täydellisen syystakin, mutta se ansaitsee kyllä aivan oman postauksen. Siitä lisää siis huomenna!

lifestyleblogi

Aurinkoista uutta viikkoa!

AMSTERDAM LASTEN KANSSA

amsterdam lasten kanssa

Aika usein kuulee, ettei kaupunkilomailu onnistu pienten lasten kanssa. Ja joo, onhan rantalomailu varmasti helpompaa (ja rentouttavampaa) ja sellaisesta usein itsekin haaveilen. Mutta tiedättekös, ihan aina kun on se hetki, jolloin niitä lentolippuja sitten ollaan ostamassa, ei mua ne rantakohteet niin kauheasti kiinnostakaan, vaan päädyn johonkin ihan muuhun. Viimeksi päädyttiin Amsterdamiin lyhyen lentoajan ja edullisten lentolippujen takia, mutta myös siksi, että siellä me ei oltu vielä koskaan käyty.

Meidän oli tarkoitus vuokrata auto kentältä ja porhaltaa siitä eteenpäin, mutta myöhään iltaan siirtyneen lennon vuoksi päätettiinkin jäädä koko ajaksi Amsterdamiin, ja tehtiin sitten päiväretki junalla satumaiseen (ja muutama vuosi sitten Euroopan hienoimmaksi valittuun) Eftelingin teemapuistoon.

Mutta miten kaupunkilomailu lasten kanssa sujuu, ja mitä me siellä Amsterdamissa sitten tehtiin?

No, mun mielestä lasten kanssa kaupunkilomailu sujuu siinä missä matkat muihinkin kohteisiin, kunhan vain muistaa ottaa lapset huomioon. Matkaan kannattaa lähteä rennolla asenteella, valmiina joustamaan tavallisista arkirutiineista (matkalla saa pelata padilla ja syödä aamupalaksi suklaamuroja) ja unohtaa tiukasti aikataulutettu matkaohjelma.

amsterdam lapset

amsterdam lasten kanssa

amsterdam blogi

Vaikka Amsterdamissa olisi ollut eläintarha ja monta mielenkiintoista museota, ja vaikka kuusivuotias onkin innokas museoissa kävijä (alle kolmevuotias puolestaan taitaa olla vielä kävelevä katastrofi museoesineiden seassa), päätettiin me kuitenkin skipata nämä kohteet ja keskittyä vain rentoon oleskeluun, varsinkin, kun tiedossa oli jo se yksi koko päivän kestävä huvipuistoretki toiseen kaupunkiin.

Niinpä porhallettiin pyörävuokraamoon ja päätettiin tutustua kaupunkiin polkupyörillä viiletellen. Polkupyöräliikenne on Amsterdamissa aika hurjaa ja vilkkaasti liikennöidyillä pyöräteillä ajavat myös skootterit. Alle kouluikäistä en uskaltaisi tuonne liikenteen sekaan päästää itse ajamaan (toki ydinkeskustan ulkopuolella on paljon rauhallisempaa), mutta onneksi vuokraamoissa on tarjolla myös tandemeita ja laatikkopyöriä, ja arvatkaapas oliko laatikkopyörän kyydissä istuminen lasten mielestä ihan superhauskaa!

Me pyöräiltiinkin Amsterdamissa varmasti enemmän, kuin koko kesän aikana yhteensä! Pyöräiltiin Amsterdamin isoimpaan puistoon Vondelparkiin, pysähdyttiin välillä leikkipuistoihin, jatkettiin matkaa toiseen isoon puistoon Oosterparkiin, ja käytiin välillä hotellihuoneessa huilaamassa. Tehtiin lenkki KNSM-saaren halki ja pyöräiltiin myös eläintarhan edustalle katselemaan flamingoja. Hoidettiin pyöräillen myös tärkeät leluostokset jossain sivukadun pikkuisessa lelukaupassa ja jatkettiin kaupunkiin tutustumista pyörien päällä istuen.

Keskustasta löytyy Albert Heijn -ruokakauppoja, joissa on tosi kiva valikoima kaikenlaista piknikevääksi sopivaa valmista pientä purtavaa, joten nälän yllättäessä käytiin hakemassa repullinen eväitä ja poljettiin jonnekkin puistoista pitämään evästaukoa.

amsterdam lasten kanssa

amsterdam lapset

amsterdam lasten kanssa

Mulla jäi tällä kertaa majoituksen varaaminen ihan viimetippaan, ja keskellä elokuun lomakautta ei mitään järkeviä airbnb vaihtoehtoja ollut jäljellä, ja hotellitkin oli aika loppuun varattuja. Onnekseni löysin meille kuitenkin aivan loistavan vaihtoehdon, ihanan hotellihuoneen Yays-hotellista.

Yays oli aika sivussa keskustasta, mutta lasten kanssa oli kivakin päästä ydinkeskustan hälinästä rauhallisemmalle alueelle, jossa oli leikkipuistokin aivan pienen kävelymatkan päässä. Myös tram- ja bussipysäkit löytyi ihan läheltä, joten keskustaan pääsi kulkemaan tosi näppärästi. Mutta itse se hotellihuone oli kyllä superkiva, sillä sieltä löytyi mukavan kokoinen oleskelutila, jossa oli myös oma keittiö. Vaikka rakastankin valmiita aamiaisia, on ulkomailla kaupassa käyminenkin hauskaa, ja on mukavaa, kun aamulla voi syödä omassa keittiössä kiireettömästi ihan omaan tahtiinsa. Korkeaan huoneeseen oli rakennettu erillinen nukkumaparvi, josta löytyi iso parivuode ja myös yhden hengen sänky, joten mahduttiin hyvin koko porukka nukkumaan yläkerrassa, eikä alakerran vuodesohvaa tarvinnut levittää sängyksi. Lasten kanssa matkustaessa on kivaa, että huoneessa on myös leikkitilaa, ja tuolla kyllä mahtui hyvin touhuamaan kaikenlaista, kun sängyt olivat siellä parvella.

Viimeiselle päivälle me vähän suunniteltiin jotain rentoa kanaaliristeilyä, mutta lapset toivoivat kovasti vielä pyöräretkeä, joten päätettiin viettää viimeinen lomapäivä lasten toiveiden mukaan. Veikon toiveina oli tandempyörä ja Albert Heijnistä susheja evääksi, kun kuopus toivoi pääsevänsä laatikkopyörän kyydissä leikkipuistoon. Harmillisesti sellaiset tandemit, joita voi ajaa aikuinen ja lapsi, olivat kaikki varattuja, mutta saatiin kuitenkin laatikkopyörä, sushit ja päästiin sinne leikkipuistoonkin. Justiin mukavan rentoa viimeselle päivälle.

Tämän ekan Amsterdam-visiitin perusteella en tiedä mitään kaupungin parhaista shoppailupaikoista, punaisten lyhtyjen alueesta tai suosituimmista ravintoloista, mutta sen sijaan matkamuistoihin kertyi monta kivaa puistohetkeä, useita pyöräiltyjä kilometrejä kaupungin kaduilla ja superkiva päivä ihanassa Efgelingissä. Matkasta jäi kaikille hyvä mieli, ja Veikko jo toivoikin, että voisiko seuraavakin matka olla Hollantiin, hih!

amsterdam lasten kanssa

amsterdam

amsterdam blogi

amsterdam blogi

Ai niin, vinkkaanpa vielä, että Karkkipurkin Instagramissa ja Facebookissa on käynnissä kivat arvonnat, käykäähän osallistumassa!

Tykkäättekö te kaupunkilomailla lasten kanssa?