KAAPPI KUIN VAAHTOKARKKI

Muistatteko vielä kun kerroin, että löysin Torista vanhan mäntykaapin, josta oli tarkoitus tuunata kuivamuonille säilytyskaappi meidän keittiöön? Meillä ei ole ollut oikein mitään kunnollista isoa kaappia kuivamuonille, vaan niitä on ripoteltu useaan pieneen kaappiin. Mikä on mun mielestä ollut ärsyttävää! Tarvittiin lisää säilytystilaa ruuille ja samaan kaappiin oli tarkoitus saada mahtumaan myös isompia tarjoiluastioita ja lasten askartelutarvikkeita. Lisäksi toki halusin meidän keittiöön jotain söpöä ja tästä kaapista oli tarkoitus tulla sellainen.

Ja tällainen se kaappi aikaisemmin oli:

sisustusblogi

Ja tällainen siitä sitten tuli:

vaaleanpunainen kaappi

Aivan IHANA! Tää on kuin suloinen vaahtokarkki meidän keittiössä! Näihin kuviin en millään saanut kaapin luonnollista sävyä, joka ei ole aivan näin vaalea kuin näissä kuvissa näyttää. Sävy on Tikkurilan Magnolia ja samalla sävyllä on maalattu viime kesänä myös yksi tuoli meidän keittiöön.

Siellä nyt sitten on alimmalla hyllyllä lasten askartelutarvikkeet, seuraavalla hyllyllä suuria astioita, sitten on hyvin tilaa niille kuivamuonille ja muille ruokatarvikkeille ja ylimmältä hyllyltä löytyy oikeastaan KAIKKEIN paras keksintö ikinä. LATAUSPISTE!

Meillä on aikaisemmin ollut keittiön tasolla aina aivan kamala röykkiö latautumassa olevia laitteita. Ei nyt tietty jatkuvasti kaikkea, mutta vähintään yksi kännykkä, välillä useampi kännykkä, tabletti, älyrannekkeita ja kameran akkua. Aargh. Ja sitten vielä ne kaikki johdot siinä ihan sekaisin. Tuonne kaapin taakse aika ylös jäi pistorasia (samassa kohtaa on aikaisemmin ollut keittiön kiintokalusteita, jotka on purettu siitä nyt pois), joten kaapin taustalevystä leikattiin siltä kohtaa pala pois ja ta-daa, nyt kaiken sen latautuvan elektroniikan saa tuupattua suloisten vaahtokarkkiovien taakse piiloon. Ah!

Kas näin:

latauspiste

Ai niin! Halusin kaappiin messingin väriset lankavetimet, mutta sellaisia en nyt vielä ole onnistunut (oikean kokoisina) löytämään. Nyt kaapissa on teräksen väriset vetimet ja näillä mennään nyt siihen asti, kunnes ne oikeanlaiset tulee jossain vastaan. Ja jos sellaisia ei löydy ollenkaan, niin sitten täytyy vaikka maalata nämä nykyiset. Mutta ihana tää kaappi on nyt jo, vaikka vetimet eivät olekaan vielä oikeaa sävyä.

kaappi
vaaleanpunainen kaappi
vaaleanpunainen sisustus

Sitten vaan uusia kierrätyslöytöjä bongailemaan seuraavien tuunausideoiden kanssa!

Mukavaa viikonloppua!

Ps. Tää -50% lisäalekoodi on vielä voimassa!

SOHVAN VÄRJÄÄMINEN

Olen pitkään haaveillut paitsi uudesta sohvasta, myös meidän nykyisen sohvan tuunaamisesta toisen väriseksi. Sohva on ollut (tylsän) harmaa ja nyt kun maalattiin olohuoneessa kaikki seinät harmaiksi, näytti harmaa sohva harmaata seinää vasten todella ankealle. Siirrettiin sohva pois harmaan seinän edestä ja laitettiin se ikkunan eteen ihan vain siksi, ettei se näyttäisi niin kovin tylsältä harmaalta hiirulaiselta siinä kaikessa harmaudessaan.

Koska sohvan kaikki päälliset (myös rungosta!) on irroitettavissa ajattelin, että tähän voisi värjätä päälliset jollain supersuloisella värillä. Myös noita uusia päällisiä myydään Ikeassa aika edullisesti, mutta siellä ei ollut mitään ihanaa väriä valikoimassa. Tummanharmaata päällistä ei varmaankaan saisi ilman värinpoistoa värjättyä vaalealla sävyllä, joten aloin katselemaan ”uusia” vaaleita päällisiä sohvaan kirppikseltä. Ja kaksi päivää sitten tärppäsi! Löysin beiget päälliset paikalliselta facekirppikseltä kymmenellä eurolla. Malttamattomana kävin ostamassa väriä jo samana iltana, että pääsisin mahdollisimman pian värjäyspuuhiin!

Ja niin sitten kahta päivää ennen joulua pyöritin pesukoneessa sohvanpäällisiä vaaleanpunaisen väriaineen kera. Ja nyt päivää ennen joulua vaihdettiin nämä ”uudet” päälliset sohvaan. Tällaisia joulupuuhia siis meillä tällä kertaa.

Tällainen sohva oli ennen:

ektorp värjäys

Ja tällainen siitä tuli värjäyksen jälkeen:

sohvan värjäys

IHANA!

Sohvan värjääminen

Tähän tarvittiin:

  • Sohvan päälliset (runkokangas ja istuin- ja selkänojatyynyjen päälliset)
  • 4 pakettia Dylon tekstiiliväriä

Dylon-väripaketissa kerrotaan, että yksi pakkaus riittää värjäämään tummaan sävyyn 600 g kangasta ja vaaleampaan sävyyn 1200 g kangasta. Sohvien päälliset painoivat yhteensä noin 4500 g, joten ostin tähän määrään 4 pakkausta.

Värjäsin sohvat kahdessa erässä. Ensin laitoin pesukoneeseen sohvan runkokankaan kahden väripakkauksen kanssa ja jäin jännittämään millainen siitä oikein tulee! Jännitin, että tarttuuko väri edes tekokuituun ja millainen lopullinen sävy on, kun päälliset eivät alunperinkään olleet valkoiset vaan beiget. Mutta hyvin tarttui ja sävy on ihana! Luulen, että valkoisella pohjavärillä sävy olisi puhtaamman vaaleanpunainen, nyt se on vähän sellainen ”vanha roosa”, mutta tosi söpö ja tykkään kyllä lopputuloksesta hurjan paljon. Ei ole ainakaan harmaa hiirulainen tämä sohva enää!

Dylon-pesukonevärejä on aivan superhelppo käyttää. Ensin värjättävä kangas laitetaan pesukoneeseen ja pestään tavallisella pesuaineella. Kun pesuohjelma on valmis, laitetaan väripakkaukset pesukoneeseen värjättävän kankaan kanssa ja kone käynnistetään 40 asteen ohjelmalle. Kun tämä ohjelma on valmis, laitetaan taas tavallista pesuainetta ja pyöräytetään konetta vielä kerran.

”Uuden” sohvan hinnaksi tuli:

  • Päälliset kirppikseltä 10 €
  • Väriaineet noin 30 €
sohvan värjääminen

Meidän sohvat

Tämä on mun ja mieheni kolmas sohva. Ensimäinen sohva ostettiin viime vuosituhannen lopulla (kuulostan ihan mummolle tai muumiolle) ja se oli sininen sohva Askosta. Sininen, koska tuolloin KAIKKI sisustusasiat täytyi olla sinisiä. Niin koriste-esineet, astiat kuin sohvakin. Sohva oli tietenkin meidän mielestä ihana ja tykättiin siitä kovasti.

Kun joitain vuosia myöhemmin ostettiin pieni rintamamiestalo, haluttiin ostaa sinne myös uusi sohva. Tuolloin sininen oli ihan out ja maalaisromanttinen sisustus in. Niinpä asteltiin taas Askoon ja ostettiin kotimaisen valmistajan iso, muhkea ja ihana (ja superkallis!) jenkkisohva ja siihen kuuluva nojatuoli. Sohva oli luonnonvalkoinen. Meillä ei ollut silloin lapsia, mutta neljä pientä terrieriä meillä oli.

Kun sitten taas vuosia myöhemmin muutettiin tähän nykyiseen kotiin, verhoilutettiin suo sama sohva uudestaan ja siitä tuli kuin uusi. En oikeastaan edes muista miksi sitten jossain vaiheessa myytiin se sohva ja ostettiin tämä harmaa mikä meillä nyt on ollut. Muistan vain, että päädyttiin tällä kertaa Ikean sohvaan paitsi hinnan (tämä maksoi noin 300 euroa, kun edellinen sohva maksoi noin 3000 euroa), myös sen vuoksi, että KAIKKI kankaat ovat tässä irroitettavissa ja ne voi pestä pesukoneessa. Varmaan päädyttiin tuohon harmaaseen sävyyn myös siksi, että se pysyisi vaaleaa sohvaa paremmin puhtaana (eli siis näyttäisi puhtaalle).

Kovin usein ei siis olla sohvakaupoilla käyty, tämä on meidän kolmas sohva 23 vuoden aikana.

Nyt ollaan kyllä haaveiltu uudesta sohvasta jo tosi pitkään, mutta ei olla vielä löydetty juuri meille sopivaa sohvaa. Haluaisin aivan eri tyylisen sohvan kuin tuo nykyinen ja sohva saisi olla PALJON isompi. Mutta juuri nyt ei ole kiirettä ostamaan uutta sohvaa, koska tällä noin 40 euron tuunauksella saatiin piristettyä tätä vanhaa sohvaa aivan hurjan paljon!

dylon värjäys

Ihanaa joulun aikaa!

DIY PÖYTÄVALAISIN LASTENHUONEESEEN

diy valaisin

Meidän vaatehuoneessa on pitkään pyörinyt ylimääräinen pöytävalaisin. Olen ollut jo monta kertaa kiikuttamassa tuota lamppua kirppikselle, mutta lopulta en ole viitsinytkään luopua toimivasta valaisimesta, sillä olen ajatellut, että sille voi kuitenkin tulla joskus käyttöä.

Nyt kun kuopukselle tehtiin uusi kirjoituspöytä ajattelin, että tästä valaisimesta voisi saada pikkuisen tuunaamalla sopivan lapsen huoneeseen. Lamppu on sellaisenaan vähän tylsä ja suunnittelin ensin liimaavani siihen dinosauruksen, mutta sitten löysinkin lelukaupasta muutamalla eurolla juuri sopivan kokoisen norsun. Kuopus pitää kaikesta kultaisesta, joten ostin vielä kultaisen spraymaaliin ja ryhdyin hommiin!

Ensin liimasin kuumaliimalla norsun lampun alaosaan ja sen jälkeen suojasin sähköjohdon maalarinteipillä, ettei siihen menisi spraymaalia.

Suihkuttelin kultaista spraymaalia aluksi liian paljon kerralla, jolloin valaisimeen meinasi tulla valumajälkiä, mutta ne sai onneksi helposti pyyhittyä pois, kun maali oli vielä aivan märkää. Muille kokemattomille spraymaalaajille siis vinkiksi, että spraymaalia kannattaa suihkutella ohuita kerroksia pikkuhiljaa, niin jälki on silloin siistimpää. Jälkikäteen myös mietin, että sekä norsu, että valaisin olisi ehkä kannattanut maalata ensin erikseen ja vasta maalauksen jälkeen liimata norsu valaisimeen, mutta ihan hyvä tästä kuitenkin tuli, vaikka ensin liimasin ja vasta sitten maalasin.

pöytävalaisin
diy valaisin

Ja ta-daa, siinä se nyt on! Kultainen pöytävalaisin kuopuksen kirjoituspöydälle! Lapsi itse oli uudesta KULTAISESTA valaisimestaan aivan innoissaan ja tulihan tästä nyt ihan hauska yksityiskohta lapsen huoneeseen.

Jos tuo kultainen väri alkaa jossain vaiheessa kyllästyttämään, niin tämä valaisin on todella helppo päivittää uuteen väriin ostamalla vain toisen väristä spraymaalia. Tuon norsunkin varmasti saa irroitettua lampusta, joten halutessaan tätä valaisinta voisi varioida vielä vaikka miten monta kertaa. Tai sitten meillä on vielä vuosienkin päästä kultainen norsuvalaisin tuomassa hymyn huulille, sekin on toki mahdollista!

Spraymaalissa oli käyttöönottokuivumisaika aika pitkä, mutta nyt valaisin on ehtinyt kuivua jo niin pitkään, että sen saa ottaa käyttöön. Kuopuksen huone alkaa muutenkin olla jo valmis (ne Ivar-kaapit on kyllä maalaamatta, mutta ne maalataan joskus myöhemmin) ja aivan pian voisin näyttää millainen siitä huoneesta nyt oikein tuli. Pysykäähän siis kuulolla, niin palaillaan tähän aivan tuota pikaa!

diy valaisin
diy valaisin

Mukavaa päivää!