Vähän kevätmielellä täällä aletaan jo olemaan, näin helmikuussa… Ehkäpä johtuu näistä keleistä, ja tietty joka paikkaan ilmestyvistä kevään ja kesän ihanuusuutuuksista.
Nyt oli pakko laittaa tähän väliin vielä yhdet talvisemmat kuvat, nimittäin aika keväisissä jutuissa aletaan muuten täällä blogissakin jo olemaan.
Ai niin, joskus täällä blogissa pohdiskelin millainen olisi hyvä ja superlämmin parka äitille, ja kävin sen ostamassakin varmaan kaksi päivää postauksen jälkeen. Mutta niinpä hävisivät pakkaset, eikä ole paljon takkiakaan blogin puolella näkynyt! Pitäisiköhän se vielä esitellä, vai jätetäänkö ensi talveen :D
Se, että lapset kasvaa niin nopeaa, antaa hyvän syyn hurahtaa uusien mallistojen ihanuuksiin, mutta toisaalta on tylsää kun ne lempparit jää myös samaa tahtia pieniksi.
Tuo kuvissa näkyvä Mini Rodinin pandaparka on ollut kyllä yksi superlemppari. Samaista pandaa löytyisi nyt haalarina Mini Rodinin omasta nettikaupasta superhyvällä alella, mutta oranssina. Höh, tuo beige kun on mun mielestä niin paljon kivempi.
En ole muuten ikinä ostanut seuraavan kauden ulkovaatteita alesta, vaikka se niin järkevää olisikin. Pelkään, että sitten seuraavana kautena olenkin kyllästynyt edelliskauden alelöytöön, ja ne uutuudet kiehtovat enemmän.
Nyt ehkä vähän harmittaakin, sillä varsinkin välikausivaatteita saisi olla kyllä useampikin setti, mutta kovin montaa ei viitsi normaalihintaan ostaa. Toisaalta alet kyllä nykyään alkaa hirmuisen aikaisin, monesti jo ennenkuin sesonki on edes alkanut, joten hyvinhän tässä kevään mittaankin voi niitä alelöytöjä tulevalle kaudelle tehdä.
Joskus vuosia sitten mulla oli tapana viedä kirpparille vaatteita kerran vuodessa. Jotenkin se(kin) on nyt lapsen myötä jäänyt, ja nyt vihdoin sain aikaiseksi sen verran, että varasin kirppispöydän!
Omia vaatteita on pari jätesäkillistä pyörinyt vaatehuoneessa jo puolivuotta, mutta nyt pitäisi jaksaa kahlata lapsen vaatteet kahdelta ja puolelta vuodelta läpi… Huh! :D
Niitä ihanimpia ja rakkaimpia tietty jätetään muistoksi, mutta aikas paljon saa lähteä, että saadaan kaappeihin tilaa.
Kaappien järkkäily ja vaatteiden läpikäyminen on kyllä oikeastaan ihan kivaakin, kun vaan löytää ajan siihen, mutta se hinnoittelu vaatii kyllä aikamoisen tsemppauksen ja vähintäänkin puolenkilon irtokarkkipusiin palkkioksi!
Vieläkö teillä fiilistellään talvea, vai joko olette kevättunnelmissa?
(Uggit saatu blogin kautta)
I ♡ YOU
Ajattelin tulla toivottamaan teille jo vähän etukäteen ihanaa ystävänpäivää, sillä huomenna blogissani starttaa aivan mahtava arvonta!
Ystävänpäivä taitaa kyllä jakaa mielipiteitä aikas lailla. Toiset tykkää ja toiset ei taas voi sietää tätä ällösöpöä juhlaa. Mulle tää sopii kuin nakutettu, sillä mähän tykkään kaikesta ällösöpöstelystä, ja kaikki turhanpäiväiset juhlapäivätkin on kyllä mun mieleen. Mikäs sen parempi tekosyy tehdä taas yhdestä arkipäivästä juhlaa!
Vaikka ystävänpäivästä tykkäänkin, niin useimmiten se menee tavallisena päivänä muiden joukossa, ilman suurempia lahjojen vaihtoja tai juhlallisuuksia, ainakin näin 16 (?) vuoden yhdessäolon jälkeen. (Ja jos joku ihmettelee tuota kysymysmerkkiä vuosien perässä, niin en nyt muista tarkalleen, enkä jaksa alkaa laskemaan :D )
Huomenna meillä kuitenkin sattuu olemaan sopivasti koko perheen yhteinen vapaapäivä, joten varmaan jotain kivaa tekemistä keksitään!
Koska tiedän, että nämä tikkarikuvat saattavat järkyttää herkimpiä lukijoita, niin mainittakoon nyt, että tällä(kin) kerralla lapsi jaksoi maistella tuota makeaa herkkua muutaman minuutin ajan, jonka jälkeen se kiikutettiin äitille takaisin ;)
Tuo punainen Paul Frankin huppari on yksi niitä Amerikan ostoksia, joista mainitsin, että varmasti näkyvät aikanaan täällä blogin puolella kun päätyvät käyttöön. Tuon samaisen hupparin ostin myös tummansinisenä, koska se vaan on i-h-a-n-a! Tykkään tuosta hupun sisäosasta joka on hauskasti Julius-apinakuosinen.
Tämmöisissä sydämellisisssä tunnelmissa me täällä, mites siellä?
Ihanaa ystävänpäivää, muistakaa tulla huomenna kurkkaamaan arvonta!
MINI RODINI SOVITUSKUVIA
Tänään posti toi meidän uudet Mini Rodinit, ja tietty nämä oli pakko ihan heti päästä sovittamaan!
Tilasin tästä ekasta erästä tummansinisen Picon, johon rakastuin jo ennenkuin olin edes nähnyt sitä! Samaan ostoskoriin päätyi myös kirahviteepaita, norsushortsit ja norsucollegehousut.
Kokoasian kanssa pähkäilin vaan pitkään, tällä hetkellä kaikki rodinit on 92/98cm, ja osassa on vielä reiluuttakin jäljellä. Kuitenkin tuon koon teepparit alkaa olla jo vähän liiankin sopivia ensi kesää ajatellen, ja takkia mietin, että suuremmalla kasvunvaralla menisi vielä syksylläkin, ja hyvällä tuurilla myös ensi keväänä.
Päädyin tilaamaan alaosat 92/98cm ja teepparin 104/110, mutta kun Picosta en osannut päättää otin molemmat sovitukseen. Pöksyt onkin oikein hyvät, teepaita mallia teltta (sopiva ehkä vuoden päästä kesällä…) mutta Picosta en vieläkään tiedä kumpaan päädyn, varmaan isompaan vaikka se aikas valtava vielä onkin.
Sisällä oli niin pimeää, että käytiin nopskaa ottamassa takapihalla muutamat sovituskuvat, vaikka eipä sielläkään paljon valoisampaa ollut :D Näissä ulkokuvissa on nyt pienempi Pico, eli kokoa 92/98cm.
Alla sisällä pikaisesti räpsäisty kuva tikkarilla lahjotusta mallista, jolla päällä nyt se isompi Pico 104/110cm. Hihat on käännetty kerran ja helmakin yltää polviin asti. Täytyy nyt vielä sovitella kumpaan päädytään ;) Ja tässäkin huomaa, että pöksyissä tuo 92/98 on sen verran reilu, etten isompaa edes sovittaisi.
Varmaankin palautukseen lähtee tuo kirahviteeppari 104/110cm ja Pico 92/98cm, joten voin ne myydäkin jos joku haluaa. Hinnat löytyy Mini Rodinin nettikaupasta.
Mitäs teille on tullut, vai jätittekö kokonaan väliin?
Uggit saatu viime vuonna blogin kautta