Tänä(kään) vappuna en paistanut yhtään munkkia, mutta söin niitä silti aika monta. Paistoin pitsat kuuden lapsen kanssa. Pidin sylissä, piirsin satuja selkään ja ratkoin riitoja. Koristelin kotia laatikosta löytyneellä ikivanhalla (mutta ihanalla) serpentiinillä, sillä KAIKKI serpentiinit oli vappuaattona kaupoista loppu. Maalasin keppariesteitä, nauroin, huolestuin ja halasin. Palelin +8 asteisessa vappusäässä ja haaveilin uudesta ja isommasta uima-altaasta. Ja kuumasta kesästä. Maha täynnä munkkeja ja irtokarkkeja vannoin (EHKÄ) aloittavani sokerilakon.
Ihanaa aurinkoista torstaita! Täällä meillä päin lapsilla alkoi jo tänään pääsiäisloma koulusta ja eskarista, joten tämä torstai ollaan saatu venyä ihanan hitaasti aamupalapöydässä.
Nyt en kuitenkaan tullut kertomaan meidän lomasuunnitelmista tai hitaista aamuistamme, vaan täällä blogissa tapahtuvasta odotetusta uudistuksesta!
Näiden mun blogivuosien aikana täällä blogissa on välilllä tapahtunut muutoksia, jotka ovat olleet aina mulle tosi mieluisia ja piristäviä. Pienimmillään nämä muutokset ovat olleet uutta banneria (tämä ei olekaan muuttunut moneen vuoteen!), suurimmillaan koko blogi on muuttanut toiseen paikkaan. Parin blogiyhteisön kautta olen muuttanut blogeineni Bella-blogeihin, sieltä Suomen Blogimediaan (nykyinen Babler), sen jälkeen siirryin Kaksplussalle ja nyt olen täällä omalla alustallani. Tällä kertaa en ole muuttamassa (ainakaan just nyt) minnekään, vaan uusia tuulia puhaltaa mun omalle blogialustalle.
Täällä blogissa on totuttu näkemään mun (ihania!) vaatteita, meidän pastelliväristä sisustusta, lastenvaatteita ja kaikkea söpöä ja suloista, jolloin Karkkipurkki on ollut mun mielestä oikein osuva nimi blogilleni.
Nyt kuitenkin vaaleanpunainen on alkanut tuntumaan vähän ällölle ja raikas ja reipas vihreä on uusi lempparini. Ehkä näin 42-vuotiaana on aika siirtyä aikuisempaan tyyliin. Enhän edes syö karkkejakaan, vaan suussani rouskuvat raikkaat salaatit ja pirtelömukistani löytyy hapan vihersmoothie. Myös blogin on aika muuttua mukanani.
Niinpä Karkkipurkki on jatkossa Kurkkupurkki!
Voi miten innoissani tästä muutoksesta olenkaan! Makean ja söpön tilalle tulee raikasta ja reipasta.
Luulin, että alet on jo taputeltu tältä talvelta, mutta luulin ihan väärin. Vielä nimittäin voi tehdä aivan älyttömän hyviä alelöytöjä, sillä Elloksen jo alennetuista Winter outlet -tuotteista saa -50% LISÄALEN koodilla 435712. Tällä kertaa lisäalekoodi käy myös alennettuihin merkkituotteisiin!
Ja tuolta Winter outletista löytyy vielä vaikka mitä! Tavallisesti alesta saattaa tehdä hyviä löytöjä jo seuraavalle vuodelle, jos esimerkiksi löytää lapsille edullisesti jo seuraavan talven toppakamppeet. Mä en nyt tällä kertaa katsellut talvijuttuja, vaan sellaisia tuotteita, jotka sopivat tähän kevääseen ja tulevaan kesään, näitä nimittäin löytyi alevalikoimasta hurjan hyvin!
Koko alevalikoiman löydät täältä ja tuohon alle keräsin muutaman oman lempparini. Nämä siis kaikki jo nyt hyvässä alessa ja koodilla 435712 saa vielä -50% lisäalen. Tuo lisäale huomioidaan kassalla.
Aika ihania juttuja mun mielestä nuo kaikki! Katselin siis itse naisten alevalikoimaa ja joitain sisustusjuttuja, mutta aletuotteita löytyy runsaasti myös lapsille ja miehillekin. Kurkkaa koko alevalikoima täältä.