MARKKINAHUMUA JA ALEKOODIMUISTUTUS!

perheblogi

Tämmöisen jouluhössöttäjän yksi lempparijuttu on joulumarkkinoilla käynti. Viime viikonlopulle osuikin kahdet joulumarkkinat, lauantaina käytiin oman kylän markkinoilla ja sunnuntaina suunnattiin meidän yhteen suosikkipaikkaan, Vaihmalan Hoviin, josta löytyi myyntikojuja kolmesta eri rakennuksesta.

Viisivuotiaan kanssa onkin kiva kierrellä markkinoita, kun lapsi on itsekin tosi kiinnostunut myyntikojuista ja tutkii niitä innoissaan, mutta kaksivuotiaan kärsivällisyys ei vielä kovin pitkään shoppailuun riitä, hih. Niinpä me harpottiin kojut aikamoista vauhtia läpi, käytiin kahvilla ja jätskillä ja vietettiin suurin osa ajasta pihan lammasaitauksen luona, mistä pienempää poikaa ei olisi saanut millään lähtemään pois.

Joulumarkkinoilta on kyllä kiva käydä hakemassa vähän joulufiilistä, vaikka aika joulutunnelmissa meillä aletaan jo muutenkin olla. Tänään viritellään vielä joulukalenterit esille ja huomenna saakin avata ekat luukut, kivaa!

perheblogiperheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

Muistuttelenpa vielä, että tänään on vipaa päivää voimassa -20% alekoodi House of Brandonille! Koodi on CYBER ja sillä saa -20% alen ihan kaikista normaalihintaisista tuotteista. Yleensä alekoodeista on rajattu ainakin Calvin Klein, Dr Denim ja Timberland, mutta nyt tuo koodi käy myös näihin merkkeihin. Itse tilasin tuolla koodilla jo heti maanantaina miehelle jouluneuleen (kyllä, haha!) ja tänään tulikin jo viesti, että paketti olisi noudettavissa.

Miehellä näissä kuvissa näkyvät Only & Sons farkut* ja Makian käsin neulottu merinovillapipo* löytyy myös House of Brandonilta, kannattaakin kurkata tuonne miesten puolelle, sillä sieltä voi tehdä kivoja löytöjä joululahjoja ajatellen!

perheblogi

Mukavaa marraskuun viimeistä päivää!

*Saatu
Postauksessa mainoslinkkejä

SYYPÄÄ MUN HYMYYN

perheblogi

Tällä viikolla on hymyilyttänyt monet asiat. Kuten vaikka…

Pökerryttävän ihanat neonvalot. Arvatkaapas olenko malttamattomana odotellut ihania neonvaloja saapuvaksi Tuutilullaan, ja täällä ne nyt on! Luulenpa, että ollaankin ensimmäinen verkkokauppa Suomessa, kenelle nämä ehti myyntiin. Postailen noista neonvaloista myöhemmin erikseen, mutta hauskat valot voi käydä kurkkaamassa Tuutilullan Uutta -osiosta.

Aamulehden vierailu. Tänään meillä oli Viljamin kanssa hauskasti erilainen aamupäivä, kun saatiin Aamulehden toimittaja ja kuvaaja meille kotiin vierailulle. Höpöteltiin vähän itsetehdyistä joulukalentereista ja ihan piakkoin Aamulehden Meidän kesken -palstalta löytyykin hauska DIY joulukalenterivinkki! Voin vaikka vinkata lähemmin, kun tiedän minä päivänä tuo juttu lehdestä löytyy.

Lastenhoitoapu. Sain pikkusiskoni meille yhden yön pikavisiitille ja samalla lapsia hoitamaan, kun meillä oli miehen kanssa yksi tärkeä iltameno. Vaikka välimatka sukulaisiin onkin pitkä, on ihanaa, että silti tämmöiset arkiset avut ovat tarvittaessa mahdollisia.

Meidän pikkukaksikko. Miten ihanaa on huomata, että kolmen vuoden ikäerosta huolimatta lapset alkavat löytää yhteisiä leikkejä. Viljamin lempparipuuhaa on junaradalla leikkiminen, ja pikkuveljen junainnostuksen myötä myös Veikko on innostunut uudelleen junaradan rakentelusta. Junaleikeissä tuo kaksikko viihtyisi vaikka kuinka pitkään. Ja varsinkin silloin, kun olisi nukkumaanmenoaika, hih.

perheblogi

perheblogi

perheblogi

Lähestyvä viikonloppu. Tämä viikko on ollut taas aikamoista juoksua moneen suuntaan ja tuntuu mukavalle, että päästään pian (eli jo tänään, haha!) aloittelemaan viikonloppua.

Laskutaitoinen kaksivuotias. Eräänä iltana pyysin jokaista, joka haluaa pirtelöä, nostamaan käden ylös. Laskin sitten ääneen, yksi, kaksi, kolme… Ja jäin odottamaan nostaako mies käden ylös, kun kaksivuotias hihkaisi, ”nennä!”. Ja joo, ymmärrän toki, ettei lapsi osaa laskea, vaan on itsekseen jostain imenyt numerorimpsun päähänsä, mutta kuulostihan se hassulle. Seuraavana päivänä oli muuten pakko testata tuota uudelleen ja sama ”nennä” sieltä tuli, sen jälkeen, kun lapsi ensin itse tuumasi numero kakkosen jälkeen, ”koome”.

Jouluhössötys. Kaikenlainen joulupuuhastelu on hauskaa, mutta sitä ei kannata ottaa liian vakavasti! Olen vähän sellainen helppoa ja nopeaa tyyppi, ja suosin tuota ohjenuoraa myös joulupuuhissa. No, ehkä tätä kuvastaa myös se, että lähdin sunnuntaina esikoisen kanssa piparkakkuLINNAkurssille, ja kotiin toimme piparkakkutaikinasta tehdyn linnunpöntön, haha!

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

Mukavaa torstaita!

Pssst! Koitan keräillä huomis aamulle tänne blogiin parhaat Black Friday tärpit, joten kantsii tulla huomenna kurkkaamaan!

ISÄNPÄIVÄLOUNAS METSÄSSÄ

retkellä

retki

perheblogi

perheblogi

perheblogi

perheblogi

Vielä eilen illalla justiin ennen nukkumaanmenoa me touhuttiin poikien kanssa salaisuusjuttuja isänpäivää varten. Veikkoa kovasti hihitytti, kun iskä luuli, että me ollaan lukemassa iltasatua, vaikka oikeasti oltiin pystytetty askartelupaja lastenhuoneen lattialle ja puuhasteltiin yhdessä vielä viimeisen lahjan parissa. Aamulla tehtiin herkkuaamiainen, koristeltiin eilen leivottu kakku ja kun kaikki oli valmista, lähtivät malttamattomat pojat innosta täristen herättämään iskää. Tosin hyvää isänpäivää -toivotus unohtui matkan varrella, ja makuuhuoneesta kajahti kovaääninen ”kukko kiekuuuuu!”, hih.

Koska me ollaan huideltu viikonloppu kaikissa mukavissa menoissa, käytiin perjantaina teatterissa ja eilen juhlistettiin pienesti meidän hääpäivää sushilounaalla, haluttiin viettää isänpäivää tänään rauhallisemmissa merkeissä. Pakattiin reppuun retkieväät ja hurautettiin meidän lemppariretkipaikalle metsään. Nuotiolla paistetut makkarat maistui kaikille, ja kun nokipannukahvitkin oli keitetty ja juotu, lähdettiin me posket kirpakasta talvi-ilmasta punaisina tallustamaan kotia kohti.

Retken jälkeen Viljami nukahti päiväunille ja me päätettiin Veikon kanssa löhöillä sohvalla viltin alla ja katsoa yhdessä jokin elokuva. Mä toivoin Netflixistä löytyvää Tuhkimoa, ja Veikko olisi halunnut katsoa Pokemon-elokuvan (siis sen saman, jonka lapsi katsoi justiin eilen), joten päädyttiin sitten sopivaan kompromissiin ja katsottiin Turtlesia, haha.

Meillä on ollut kivan rento ja supermukava päivä, toivottavasti teillä myös!

Mukavaa sunnuntai-iltaa!

Ps. Vielä ehtii osallistua blogini sivupalkista löytyvään lukijatutkimukseen! Vastanneiden kesken arvotaan 100 euron arvoinen Iittala-lahjakortti.