Viisi vuotta sitten kesällä meidän jääkaapin ovessa oli magneeteilla kiinnitetty paperiarkki, bucket list, johon oli ranskalaisin viivoin listattu asioita, joita haluaisin tehdä ennen syksyä.
Meille oli syksyllä syntymässä esikoinen, lapsi, jota jo kovasti odotettiin, mutta samalla tiesin, ettei meillä tule olemaan arkista lastenhoitoapua, eikä siksi myöskään kahden keskeisiä menoja miehen kanssa. Siksi tuossa hassussa (eikä niin vakavamielisessä) listassa oli asioita, joita ehdittäisiin vielä tehdä kahdestaan, kuten vaikka käydä elokuvissa.
Leffateatteriin olen kyllä päässyt lasten syntymän jälkeenkin, mitä vaan seuralaiseni on ollut yli kolmekymmentä vuotta nuorempi ja metrin mittainen, hih. Mutta tiedättekös, tänään pääsin ekaa kertaa yli viiteen vuoteen elokuvateatteriin yhdessä mieheni kanssa!
Paitsi että… Mukana oli myös lapset ja elokuvana Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!
Koska Veikko on ihan hulluna Tatu ja Patu kirjoihin, oli tuota elokuvaa meillä kovasti odotettukin. Lippuja ostaessa huomasin, että ikärajaton elokuva kestää vaan reilun tunnin, joten ajattelin, että uskaltaudutaan ottamaan Viljamikin ekaa kertaa leffateatteriin mukaan. Kesällä käytiinkin koko perheen kanssa Viikinsaaressa katsomassa Tatu ja Patu pihalla näytelmä, josta pikkuveli oli tosi innoissaan, joten senkin takia arvelin, että leffa voisi toimia perheen pienimmällekin.
Mutta mitenkäs siellä elokuvissa sitten meni?
No, Viljami jaksoi kyllä hienosti istua omalla paikallaan ja seurata elokuvaa (varmasti oma pieni karkkipussi kyllä vaikutti asiaan, hih). Jossain vaiheessa poika kömpi iskän syliin ja ramppasi hetken oman paikan ja sylin välillä, kunnes varttia ennen elokuvan päättymistä poika alkoi huhuilla, ”valooot, valooot!”. Ihan kivasti siis meni, eikä edes valojen sammuminen hätkäyttänyt ensikertalaista.
Mitäs me tykättiin elokuvasta?
Veikon mielestä elokuva oli ihan huikee. Hauskuus ja kikatus alkoi jo matkanvarrella, kun kadunvarsimainoksissa luki, ”Tatu ja Patu peffateatterissa”.
Me vanhemmat oltiin aika yksimielisiä siitä, että kesällä nähty Tatu ja Patu näytelmä oli superhauska, mutta leffa ei nyt ihan yltänyt samalle tasolle. Ihan kivahan se oli, mutta ei meitä aikuisia oikein tempaissut mukaansa, vaikka niitäkin kohtauksia leffassa oli, jolle aikuisetkin saivat nauraa. En tiedä johtuiko osittain siitä, että Tatun ja Patun ihmeellistä joulua on luettu meillä tsiljardi kertaa, ja monet leffan kommellukset ja vitsit oli sitä myöten aika moneen kertaan nähty ja kuulut, hih.
Mulla oli muuten samanlainen hassu bucket list myös kuopusta odottaessa, mutta tällä kertaa ranskalaisten viivojen perässä luki elokuvareissujen sijaan vähän muuta, kuten ”siivoa kaapit” tai ”järjestä valokuvat”, haha! Ajattelin, että joitain asioita on vaikeampi saada aikaiseksi kahden lapsen kanssa ja kannattaisi toimia, kun lapsia on vasta yksi, mutta en kyllä muista sainko vedettyä listasta yhtään kohtaa yli, hah!
Mukavaa viikonloppua!
