JUURI NYT TYKKÄÄN…

Sis. mainoslinkkejä

Äänikirjakävelyistä

Koska olen päivät kotona, enkä saa automaattisesti mitään hyötyliikuntaa esim. työmatkoista tai työpaikalta, täytyy mun raahata itseni väkisin liikkumaan, että saisin edes tavoiteltavat 10 000 askelta päivittäin kasaan (ja silti askeleet jäävät valitettavan usein jonnekin 7000 paikkeille, vaikka mun mielestä mulla olisikin ollut aktiivinen liikuntapäivä!). Mun mielestä hauskin liikuntamuoto on käydä äänikirjakävelyillä (Haaveilen kyllä TAAS kevään koittaessa juoksemisestakin, mutta jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, kyllästyn siihen aika nopeasti).

Tällä hetkellä kuuntelen Johanna Elomaan kirjoittamaa Prinsessan Pako -kirjaa, joka on tositarina suomalaisen Tiina Jauhiaisen ja Dubain prinsessa Latifan ystävyydestä, Latifan suuresta haaveesta päästä isänsä, Dubain hallitsijan holhouksen alta vapauteen ja naisten yhteisestä pakomatkasta. Tätä kirjaa on välillä mahdoton jättää kesken, joten olen sitten kuljeskellut kuulokkeet korvilla kotona vielä kävelylenkin jälkeenkin. Mä kuuntelen tätä Nextorysta ja tämän linkin kautta uudet asiakkaat saavat Nextoryyn 30 vuorokauden ILMAISEN kokeilujakson tavallisen 14 vuorokauden sijaan.

Kotijumpasta

Lapsena katsoin televisiota, jossa nainen jumppapuvussaan ja säärystimissään voimisteli. Muistan miettineeni miten hölmöä hommaa. Voimistella nyt televisiossa ja sitten jotkut keski-ikäiset naiset kodeissaan kuvittelevat harrastavansa oikeaa liikuntaa jumpatessaan samaan tahtiin. Ja nyt, 80-luvulta (jotenkin käsittämättömän nopeasti) 2020-luvulle siirryttyä huomaan olevani se keski-ikäinen nainen, joka omassa olohuoneessaan yrittää jäljitellä vatsalihasliikkeitä Youtuben pirteän jumppavideon tahdissa. Sain joku päivä päähäni etsiä Youtubesta joogaohjelmaa ja ällistyin miten älyttömän paljon erilaisia jumppa-, venyttely-, jooga- ja vaikka mitä ohjelmia sieltä löytyy. Toki mieluiten harrastan tätä kotijumppailua silloin, kun olen aivan yksin kotona, hah.

Laventelista (ja muista söpöistä pastelliväreistä)

Olen AINA pitänyt pastellisävyistä, mutta etenkin näin kevään lähestyessä sekoan kaikista ihanista pastellisävyistä. Tänä keväänä olen täysin hullaantunut laventelista (ja vähän myös vaaleankeltaisesta ikisuosikkieni vaaleanpunaisen ja mintunvihreän lisäksi). Sattumalta löysin Elloksen poisto-osastolta juuri sellaisen paitatakin, jollaista jo syksyllä katselin ja takissa on vaaleiden sävyjen lisäksi juuri tuota ihanaa lilaa. Koska Elloksen poistotuotteista saa koodilla 455706 -40% LISÄALEN, ei takille jäänyt kuin parikymppiä hintaa. Samalla tilasin myös lapsille kevääksi ja kesäksi kenkiä, ja säästin kyllä aika mukavan summan rahaa (eikä enää keväällä tarvitse etsiä niitä kenkiä!) Poistotuotteet löytyy täältä.

Nuudeleista

Olen onnistunut koukuttamaan itseni NUUDELEIHIN! En tiedä tällä hetkellä parempaa pikaruokaa, kuin nuudelien kanssa tarjoiltu kanawokki, johon tulee nopeasti wokatut tuoreet (ja valmiiksi pilkotut) wokkivihannekset, kanfileesuikaleita ja hoisinkastiketta. Ah miten ihanaa ja ihanan nopeaa ja helppoa.

Osa lapsista rakastaa nuudeleita, mutta ei pidä wokkisekoituksesta. Kuopus puolestaan söisi pelkät kanat, eikä suostu koskemaankaan nuudeleihin. Näin 10 vuotta (nirsojen lasten) äitinä olleena olen sitä mieltä, ettei ole ollenkaan vaarallista, jos yhdellä aterialla silloin tällöin syö pelkkää kanaa. Tai pelkkiä nuudeleita. En todellakaan jaksa nipottaa ruokailuista. Keskitytään sitten muihin nipotuksiin. Choose your battles jne…

Neulomisesta

Oon vieläkin aivan ihmeissäni siitä, että MINÄ opin neulomaan! Olen oikeasti saanut aikaan vaatekappaleita (siis näitä tuubikaulureita) pelkän lankakerän ja puutikkujen avulla. Uskomatonta. Tällä kertaa puikoilla on tuloillaan pipo (siis jos todellakin osaan sen tehdä loppuun asti) kauniissa mustikkamaidon aka lilan sävyssä. Tää on kyllä edennyt superverkkaisesti, mutta uskon vahvasti, että saan pipon valmiiksi vielä tämän talven aikana.

Huijarisarjoista

Katsoin Netflixistä Tinder-huijarin jäljillä -elokuvan ja sen jälkeen vähän vahingossa siirryin Inventing Anna -sarjaan. Kumpikin kertoo aivan käsittämättömästä huijarista ja nämä molemmat perustuvat tositapahtumiin. Aivan käsittämätöntä miten joku voi käyttää niin julmasti toisia ihmisiä hyväkseen omaa taloudellista etua tavoitellakseen. Katsoin eilen Inventing Anna -sarjan vipan osan ja nyt mietin mistä löydän seuraavan huijarisarjan. Tai sitten katson välillä jotain aivan muuta. Rakastan myös poliittisia draamasarjoja ja kotimaisia rikossarjoja, mutta luulen, että tähän kohtaan kaipaan jotain kepeää draamasarjaa. Emily in Paris kuulostaa juuri täydelliseltä!

Hotelliöistä

Meillä kukin matkakuumeilee vuorollaan. Kuopus teki (TAAS) huoneestaan hotellin, jossa sai ihania rentouttavia palveluita, kuten hierontaa. Esikoinen puolestaan on toivonut pääsevänsä Tampereelle hotelliin yöksi. Ja edelleen toki Japaniin. Ja Legolandiin. Näistä helpoiten (ja nopeiten) toteutettavissa on staycation Tampereella. En malta odottaa, että pääsen yllättämään lapset hotelliyöllä, jonka olen ylläriksi varannut. En tiedä onko tällaiset hotelliyöt niin rentouttavia itselle (no ehkä alkaa jo olla, kun lapset ovat aika isoja), mutta sitä aamiaista varsinkin odotan jo innolla.

Karkeista ja sipseistä

Olen aivan koukussa uusiin karamelli choco Aakkosiin, kaikenlaisiin sipseihin ja vadelma-mustikka Jaffaan. Olisipa seuraavaksi ihana koukuttua smoothieihin, chiavanukkaisiin, vihannestikkuihin ja kivennäisveteen. Pidän kyllä aivan oikeasti näistäkin, mutta ei ne kyllä herkuista mene. Odotan viikonloppua ehkä eniten siksi, että pääsen käsiksi noihin himoitsemiini herkkuihin! Onneksi on jo maanantai!

karkkipurkki blogi

Kivaa viikkoa!

HEI HEI 2021!

Vuoden viimeinen päivä, eli aika laittaa tämä vuosi pakettiin.

Tämän vuoden isoin juttu on varmastikin se, että meistä tuli pitkäaikainen sijaisperhe. Vaikka oltiinkin toimittu päivystävänä sijaisperheenä usean vuoden ajan, oli tää silti suuri muutos, jota pohdittiin pitkään. Ja päätös oli kyllä niin oikea kuin voi olla! Juuri näin tämän pitikin mennä.

Tänä vuonna myös kuopus aloitti koulun, esikoinen täytti 10 vuotta, sain kolme k-piikkiä, maalasin taulun, ilmottauduin joogaan, laitoin yhden koiranpennun tilaukseen (toivottavasti tää on sitten yksi ensi vuoden kohokohdista, hah!), innostuin lenkkeilystä ja kadotin innostuksen kuten aina (toivottavasti tääkin kuuluu niihin ensi vuoden huippuhetkiin, jospa silloin oikeasti saisin lenkkeilyinnostusta jatkettua). Vaikka musta ei tänä(kään) vuonna juoksijaa tullutkaan, olen käynyt lukuisilla äänikirjakävelyillä ja tää on mun mielestä superkivaa! Tänä vuonna myös innostuin neulomisesta, tai oikeastaan ajatuksesta siitä, että osaisin neuloa pipon (en ole siis vielä päässyt lankaostoksille asti). Tänä vuonna saatiin melko huolettomasti kulkea kotimaassa. Käytiin kesällä huvipuistoissa ja muissa kesäkohteissa. Syksyllä käytiin hotellilomilla kotimaassa. Tää vuosi on myös ensimmäinen aikoihin, jolloin ei matkustettu kertaakaan Suomen rajojen ulkopuolelle (toivottavasti ensi vuonna taas päästään jonnekin!).

Sellaista kaikkea tänä vuonna. Hei hei 2021, nähdään kohta 2022!

koiramäen eläinpuisto

Hyvää uutta vuotta!

NOLLA KUVAA JOULUSTA

Oispa ollut kiva tehdä sellainen vanha kunnon ”10 (tai joku muu luku) kuvaa joulusta” -postaus. Mutta mun joulukuvien saldo on lähes pyöreä nolla! On mulla pari kuvaa siitä, kun lapset seisovat joulupukin vieressä, mutta yhtään ainoaa muuta joulukuvaa en meidän joulusta ole ottanut. Voin kyllä ilman kuviakin kertoa, että joulu oli IHANA!

Ihaninta oli tällä kertaa päästä viettämään joulua sukulaisten kanssa. Me ollaan AINA vietetty joulua isommalla porukalla, kunnes viime jouluna jäätiin K-tilanteen takia kotiin. Kotijoulussakin oli kyllä puolensa (ei lasten lahjojen kuskaamista edes takaisin ja kaikilla lahjaksi saaduilla leluilla päästi heti leikkimään), mutta kyllä tänä jouluna kovasti odotettiin, että saataisiin tällä kertaa viettää taas joulua sukulaisten kanssa. Onneksi tämä onnistui!

Toiseksi ihaninta oli varmasti syödä jouluruokaa ja jouluherkkuja ja kolmenneksi ihaninta oli sitten kaikki muu jouluun liittyvä. No oli tietty vähän kiukutteluakin, liian pitkiä automatkoja ja muuta sellaista, mutta pääasiassa kaikki oli vain ihanaa.

Ollaan vähän joulutunnelmissa edelleen, vaikka ollaankin jo palattu joulunvietosta kotiin. Ollaan edelleen syöty (ihan liikaa) jouluherkkuja, enkä ole edes harkinnut vielä joulukuusen purkamista (ehkä ensi viikolla on sen aika). Lapset ovat leikkineet joululahjaksi saamillaan leluilla ja muilla jutuilla ja ollaan yhdessä rakennettu lasten joululahjaksi saamia 1000 palan palapelejä aina sopivan hetken tullen. Ollaan loikoiltu, katsottu leffoja, ulkoiltu ja ehditty käydä joululahjarahoilla ostoksillakin.

Ajateltiin leijua täällä joulukuplassa vielä pari päivää ja sitten uuden vuoden tullen voidaankin siirtyä KEVÄÄN odotteluun!

Tässä nyt kuitenkin yksi kuva. Ei joulusta, mutta joulukuusesta (tai oikeastaan joulukuusenkoristeesta), hah!

AI NIIN! Elloksen jouluale* on nyt ihan parhaimmillaan, sillä jo alennettuista hinnoista (Ellos-valikoiman tuotteista) saa -20% LISÄALEN koodilla 445724. Koko alevalikoiman löydät täältä*.

*mainoslinkki

joulukuusi

Kivaa viikkoa!