IHANA AVOKADOLEIPÄ (GLUTEENITON)

avokado leipä gluteeniton

Ihanaa uutta viikkoa! Musta tuntuu ihan, kuin olisin ollut pienellä lomalla. Meillä oli lasten mumma viime viikolla monta päivää ja mä menin vähän päivissä sekaisin. Toivottelin torstaina tyytyväisenä kaikissa sähköposteissa hyvää viikonloppua, hups! Ja perjantaina sitten kuvittelin, että on lauantai, joten viikonloppu tuntui vaan jatkuvan ja jatkuvan, hih. Lauantaina olin Veikon kanssa sushikurssilla, enkä kestä, miten innoissaan viisivuotias täytti ja rullaili makeja. Lupasin, että ensi viikonloppuna tehdään sitten kotona sushia, kun kurssin taidot on vielä hyvässä muistissa.

Nyt tulin kuitenkin jakamaan teille kivan leipävinkin, joka käy hyvin vaikka aamiaispöytään tai pieneksi välipalaksi. Niin ja on gluteeniton ja superterveellinenkin!

gluteeniton leipä

Olen tosiaan keväästä asti vältellyt gluteenia. Aluksi en syönyt leipää ollenkaan, sillä kuvittelin gluteenittomia leipiä mauttomiksi ja noh, jotenkin pahvisiksi. Voi kuinka väärässä olinkaan!

Yksi lemppari gluteenittomista leivistä on nämä Hannun tummat jälkiuunipalat. Nämä siis maistuu aivan sellaiselle ruisjälkiuunileivälle, mutta on valmistettu mm. tattarista. Ainut huono puoli näissä on niiden hinta, sillä aivan kuten kaikki gluteeniton, maksavat nämäkin paljon tavallista leipää enemmän. Mutta toisaalta, terveellinen ruoka ei ole se paikka, mistä kannattaa säästää, vaan siihen mielellään panostaa.

avokadoleipä

avokado leipä gluteeniton

Nämä gluteenittomat jälkiuunipalat on tietty hyviä kaikenlaisilla täytteillä, mutta mun superlemppari on laittaa niiden päälle avokadoa ja fetajuustoa.

Avokadon voi muussata mössöksi, jolloin mitään muuta levitettä ei leivän päälle tarvitse, mutta itse tykkään laittaa sipauksen voita ja latoa avokadon viipaleina leivän päälle. Avokado on muuten helppo viipaloida niin, että ensin halkaisee hedelmän, vetää siihen hedelmälihaan veitsellä pituussuunnassa viillot, ja sitten varovasti kampeaa sisuksen ruokalusikalla kuoresta, jolloin sieltä tulee valmiit viipaleet kätevästi. Avokadon päälle voi murustella pikkuisen fetajuustoa, ja ainakin mä oon tosi tarkka, että käytän nimenomaan maukasta fetaa, enkä mitään salaattijuustoa. Lopuksi vielä ripaus yrttisuolaa, ja sitten vain leipä ääntä kohti!

Meillä mies on vannoutunut ruisleivän syöjä, ja latoo leipänsä päälle aina ne perinteiset kinkut ja juustot. Mutta tiedättekös, tähän komboon meillä ihastui myös mies, joka ei gluteenittomista leivistä yleensä niin välitä, eikä ensimmäisenä (eikä ehkä toiseksikaan) tarttuisi avokadoon, kun miettii leivällensä päällisiä.

Runsasrasvainen avokado on muuten aikamoinen terveyspommi! Avokadon rasvat laskevat huonoa kolesterolia ja nostavat hyvää, mikä auttaa ehkäisemään sydänsairauksia. Siinä on runsaasti ikääntymistä hidastavia antioksedantteja ja rutkasti eri vitamiineja. Se auttaa pitämään kylläisenä pidempään, mistä on hyötyä painontarkkailijoille. Ei siis huono vaihtoehto ollenkaan leivän päälle!

gluteeniton ruisleipä

Mukavaa maanantaita!

VIIDEN TUOTTEEN ARKIMEIKKI

everyday mineralsNäin kahden pienen lapsen äitinä, ja kotona työskentelevänä yrittäjänä olen oppinut kaikenlaisia arkea helpottavia tapoja. Kun aika vaan ei millään riitä kaikkeen, täytyy vähän joka asiassa pikkuisen oikaista.

Yksi mun arkea todellakin helpottava ja nopeuttava juttu on volyymiripset. Volyymiripsien ansiosta mun aamutoimet sujuu paljon nopsempaa, sillä arkimeikkiin kuluu vain viisi minuuttia, ja se jos mikä on tehokasta ajankäyttöä, hah!

everyday minerals

everyday minerals

Mun arkimeikki koostuu viidestä tuotteesta, joista jokainen on oikeastaan ihan yhtä tärkeä.

Korjausväri väsyneille silmänalusille.
Ensin hämään itseni virkeämmän näköiseksi Everyday Mineralsin Brighten Jojoba korjausvärillä, joka peittää tosi tehokkaasti tummat silmänaluset (tähän tarkoitukseen olen koittanut vuosien varrella monia tuotteita, mutta tää on ihan lemppari!).

Meikkipohja.
Meikkipohjana olen jo varmaan kymmenen vuoden ajan käyttänyt mineraalimeikkiä, ja nyt pitkään on ollut käytössä Everyday Mineralsin Semi-matte (4N sävyssä). Testasin tästä kerran myös Jojobaa, kun tuo Semi-matte oli omassa sävyssäni loppu, mutta kyllä tuo vähän mattaisemman lopputuloksen jättävä Semi-matte on vaan lempparini.

Poskipuna.
En osaa arkenakaan olla ilman poskipunaa, ja Everyday Mineralsilta oon löytänyt kivoimmat arkipunat, jotka tuo vähän väriä kasvoille, mutta ei tee kuitenkaan liian meikatun näköiseksi. Tällä hetkellä arkikäytössä on Fresh Rose Blossom, ihana vaaleanpunainen kesäinen sävy. Everyday Mineralsilta saa muuten tilauksen yhteydessä tilata ilmaiseksi myös näytteitä näistä poskipunista ja meikkipohjista, mikä onkin kiva tapa testailla uusia värejä!

Kulmaväri.
Kulmiin oon tosi monta vuotta käyttänyt tuota Make Up Storen kulmaväripalettia, joista käytän ainoastaan tuota keskimmäistä väriä. Välillä testailen muita kulmameikkejä, mutta lopulta aina palaan tähän.

Huulikiilto.
Arkena tykkään käyttää huulikiiltoa, koska se vaan on superhelppo sutaista. Tähän mulla ei oikeastaan oo mitään lempparia, vaan huulikiilto valkkaantuu vähän fiiliksen mukaan. Eniten näitä kuitenkin löytyy Victoria’s Secretiltä (ihanan tuoksuisia!) ja Lumenelta.

Ja pisst… Koodilla: SYYSALE saa -15% alennuksen Everyday Mineralsin verkkokaupasta kaikista normaalihintaisista tuotteista ja lisäksi yli 50 euron tilauksiin saa matkakokoisen viimeistelypuuterin kaupanpäälle! Nuo tarjoukset on voimassa vielä tänään 18.9, joten vielä muutama tunti aikaa käyttää etuja!

everyday minerals

everyday minerals

Mukavaa sunnuntaita!

Vielä tänään muuten voimassa myös -30% alekoodi Ellokselle (alennuksen saa tilauksen kalleimmasta tuotteesta), ja tällä kertaa koodi käy myös merkkituotteisiin (ei Odd Molly)! Koodi on 345425

Osa postauksen tuotteista saatu.
Postauksessa mainoslinkkejä.

MILLAINEN ENSIPYÖRÄ LAPSELLE?

PUKY

Kaksi vuotta sitten keväällä, kun meidän esikoinen oli kaksi ja puolivuotias, tuli meille ajankohtaiseksi miettiä, että millainen olisi hyvä ensipyörä lapselle. Aika nopskaa huomattiin, että vaihtoehtoja niin pienelle lapselle on oikeastaan kaksi, joko tavallinen ja ehkä useammalle tutumpi kolmipyörä, tai sitten tasapainoa kehittävä polkimeton potkupyörä. Mietittiin vähän plussia ja miinuksia noista vaihtoehdoista ja potkupyörä voitti ihan ylivoimaisesti. Siinä viehätti juurikin se tasapainon kehittyminen ja se, että lapsi ehkä oppisi myöhemmin sitten ajamaan polkimellisella pyörällä helpommin, potkupyöräilytaustalla kun ei tarvitse enää opetella tasapainoa, vaan ainoastaan polkemaan (ja jarruttamaan).

Alun köpöttelyn jälkeen lapsi oppi aika nopeaakin viilettelemään potkupyörällään, ja kesällä sillä mentiin jo kuin vanha tekijä. Kun sitten muutaman kuukauden päästä kesän lopulla poika täytti kolme vuotta, sai hän mummilta lahjaksi ensimmäisen polkupyörän, päätettiin sitä testata ilman apupyöriä, ja tiedättekös, niitä ei tarvittu! Ihan tuosta noin vaan meidän kolmevuotias ei polkemaan lähtenyt, vaan tarvitsi vielä vähän apua, lähinnä siihen liikkeelle lähtemiseen, mutta vauhdissa pyöräily sujui heti alusta asti hienosti, ja nopskaa hän oppi sitten liikkeelle lähdönkin. Muistan vieläkin, miten huvittavalta se näytti, kun pikkuinen juuri kolme vuotta täyttänyt poika viiletti pikkuisella kaksitoistatuumaisella polkupyörällään ilman apupyöriä. Ja ihan takuulla tuo nopea oppiminen johtui siitä kevään ja kesän potkupyöräilystä.

puky

puky

Koska meidän kuopus on tänä keväänä vasta puolitoistavuotias, ei me oltu ollenkaan ajateltu vielä pyöräilytouhujen aloittamista hänen kanssaan. Mutta arvatkaapas miltä lapsen ilme näytti, kun lumien sulettua meidän kotikatu täyttyi pyräilevistä lapsista. Toinen oli ihan surkeana, kun ei päässyt muitten mukaan, ja me tietenkin haettiin esikoisen vanha potkupyörä varastosta. Mutta sehän oli pikkuiselle pojalle tietenkin vielä ihan liian iso, olihan se meidän esikoisellekin aikanaan ollut juuri nippanappa sopiva, ja hän oli sentään ollut silloin vuotta vanhempi. Googlailin vähän, löytyisiko ihan pikkuisia potkupyöriä näin pienelle pyöräilijälle, ja löysin Pukyn, jonka pienin malli sopii jo 85cm lapselle.

Lapsimessuilla me käytiin testaamassa Pukya Polkupedin osastolla, ja tuossa pienimmässä mallissa meidän taaperolla todellakin ylsi jalat maahan satulan ollessa ihan matalalla (lapsella muuten on mittaa vasta 81cm). Iloksemme saatiinkin tuo potkupyörä kotiin saakka testilainaan, ja meidän taaperokin on nyt päässyt aloittamaan pyöräilyharjoitukset.

Koska lapsi on nyt vuoden nuorempi, mitä esikoinen aloittaessaan potkupyöräilyn, on harjoituksetkin sujuneet vähän maltillisemmin. Tällä hetkellä harjoitellaan ihan vaan sitä tasapainoa, eli pyörän kanssa pystyssä pysymistä, ja hitaasti eteenpäin köpöttelyä. Lapsi on ainakin ihan superinnokas, ja onnellinen kun pääsee pyöräilemään, vaikka kärsivällisyyttä arvatenkin riittää vain lyhyeksi hetkeksi kerrallaan. Meillä ei siis todellakaan ole tarkoitus edetä polkupyörään yhtä nopeasti kuin esikoisen kanssa, koska ikää on vielä näin vähän, vaan varmasti ensi kesäkin vielä mennään potkutellen. On kuitenkin ollut ihana huomata, että näinkin pieni taapero voi jo pyöräillä, kun alla on lapselle sopiva ja laadukas potkupyörä!
Tämä meille testilainaan tullut potkupyörä oli muuten aikaisemmin ollut testilainassa toisella lapsella, ja meille se tuli aivan uudenveroisena. Kertonee varmasti sekin pyörän laadusta.

Me jatketaan harjoituksia, ja palaan varmasti sitten myöhemmin kesällä kertomaan, että miten taidot ovat karttuneet.

puky

puky

Jos Polkuped ei ole teille tuttu, niin näiden Puky-potkupyörien lisäksi kaupasta löytyy paljon muutakin kivaa lapsille. Valikoimassa on runsaasti pyöräilyyn liittyviä tuotteita, sekä myös hauskoja voimistelutuotteita.
Liikunnallinen yrittäjäpariskunta hankkii muuten kaikki tuotteet ensin omille lapsilleen, ja vasta sen jälkeen ne tulevat myyntiin, mikäli läpäisevät testin. Näin heillä on lähes kaikista myynnissä olevista tuotteista omakohtaista kokemusta! Polkupedin verkkokaupan löydät täältä.

puky

Ja loppuun vielä Crocs arvonnan voittajat! Kengät nro 1 voitti Salla , kengät 2 Laura ja kengät 3 Sonja. Voittajille on lähetetty sähköpostia.
Ja muistakaahan, että saatte tämän kuun loppuun Crocsin verkkokaupasta -25% alennuksen* (*mainoslinkki) koodilla: KarkkiCrocs25 ja koodi käy ihan koko verkkokaupan valikoimaan.

Jokos teillä on pyöräilykausi korkattu?