LOMALLE RUOTSIIN?

tula

Ihan alkuun täytyy sanoa, että nämä kuvat eivät kyllä liity kuinkaan tuohon otsikkoon, hah. Ihan patikkamatkalle ei aiottu lähteä, vaikka ihan hauska kai sellainenkin voisi olla. Kuvat on meidän eiliseltä sunnuntairetkeltä, jossa meille kerrankin osui (ainakin alkuretkelle) lämpöinen ja tyyni sää (tuolla grillauspaikalla on järveä molemmin puolin, ja siellä tuulee aina).

Tuo Ipanaiselta tilattu Tula oli meillä muuten vauva-aikana kovassa käytössä, mutta nyt sitä ei olekaan tullut pitkään aikaan käytettyä. Talvella tietty oli helppo kuskata taaperoa pulkan kyydissä, mutta nyt oli kiva pitkästä aikaa ottaa Tula käyttöön ja pakata poika reppuun. Sylissä tuo pikkupötkäle alkaa olla jo aika painava kannettavaksi, mutta selässä yksitoistakiloa tuntuu ihan superkevyelle. Toki lapsi voi retkeillä ominkin jaloin, mutta välillä on kiva päästä etenemään vähän vauhdikkaamminkin.

retki

retki

retki

Meille tarjoutui kiva tilaisuus saada koirille hoitaja, ja tietty heti alettiin suunnittelemaan jotain pientä reissua. Tähän kohtaan (ja näin nopskalla aikataululla) meille sopisi paremmin kuin hyvin juurikin ihan pikkuinen reissu, ja alettiin miettiä, että voisikohan lomalle lähteä ihan tuohon naapurimaahan Ruotsiin! Samalla päästäisiin moikkaamaan vaariakin, mikä on ollut muutenkin tähän kevääseen tai alkukesään suunnitteilla, joten saataisiin vähän kuin kaksi kärpästä tällä samalla iskulla, hih.

Me ei olla koskaan lomailtu Ruotsissa Tukholman-reissuja lukuunottamatta, viime kesänäkin huristeltiin vaan suoraan Tanskaan, eikä juurikaan pysähdelty Ruotsin puolella. Ihan ekaksi, kun alettiin tätä minireissua suunnitella, tuli tietty mieleen Kolmården, jossa me ei olla koskaan käyty, ja sieltä näyttäisikin löytyvän eläintarhajuttujen lisäksi myös kivan kuuloinen Bamsemaailma.

Eppusen kaapilla -blogista löysin myös kivan vinkin Astrid Lindgrens Världistä, onko joku teistä käynyt siellä? Sinne on vähän pitempi matka, kuin tuonne Kolmårdeniin, mutta ei mikään mahdoton lyhyelle reissulle sekään (Tukholmasta reilun kolmisen tuntia).

Jos olette käyneet Kolmårdenissa, tai sitten tuolla Astrid Lindgrens Världissä, niin olisi kiva kuulla vähän kokemuksia, että mitä tykkäsitte, ja onko lähistöllä jotain muutakin kivaa paikkaa, jossa kannattaisi sitten samalla käydä. Ja kuinka kauan noihin kannattaisi varata aikaa, ja kannattaako yhteen reissuun änkeä molemmat, vai säästää toinen kohde toiselle kertaa?

tula

retki

retki

tula

Ps. LivBox arvonnan voitti Terhi J., voittajalle on lähetetty sähköpostia.

Pss. Vielä tänään ehtii hyödyntää Lekmerin Crocs-kamppista, jossa Crocs-tuotteet -15-70% alessa!

Psss. Oletteko huomanneet, että Babyshopissa vietetään synttäreitä, ja siellä on nyt aikas kivoja aleja meneillään, mm. Mini Rodinia, Moloa ja muita kivoja merkkejä löytyy tuosta kamppiksesta.

Pssss. Vielä loppuun vinkkinä, että House of Brandonilla saa nyt koodilla: MDSNS kaikista aletuotteista -20% lisäalen! Kantsii käydä kurkkaamassa, aleostastolta löytyy mm. kevään uutuustakkeja, esim. sitä supersuosittua Vero Modan raitatakkia!

Löytyykö teiltä Ruotsi-vinkkejä lapsiperheen minilomalle?

Postauksessa mainoslinkkejä.

MUISTUTUS LOMAKAUDEN LÄHESTYESSÄ

Yhteistyössä Euroopan komissio

Jokos teillä alkaa olla kesän loma-asiat mielessä? Meillä on kesän reissut vasta suunnittelun asteella, mutta sehän onkin melkein puolet koko matkustelun ilosta, suunnittelu nimittäin!

Lomakauden lähestyessä on hyvä muistuttaa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista! Jokos teiltä löytyy tuo kortti, tai onko se muuten tuttu juttu teille?

eurooppalainen-sairaanhoitokortti

Eurooppalainen sairaanhoitokortti (EHIC) on ilmainen kortti, jonka voi tilata Kelasta. Kortti oikeuttaa saamaan lääketieteellisesti välttämätöntä sairaanhoitoa oleskellessa tilapäisesti missä tahansa EU-maassa tai Islannissa, Liechtensteinissa, Norjassa tai Sveitsissä ja hoidon saa samaan hintaan, kuin kyseisen maan asukkaat.
Eli käytännössä, jos lomareissulla sairastut äkillisesti, tai joudut onnettomuuteen, saat tuolla kortilla saman julkisen terveydenhuollon, mitä paikalliset asukkaat, samoin ehdoin ja kustannuksin. Kortilla saa myös raskauteen ja synnytykseen tarvittavaa hoitoa.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että hoidot, jotka esimerkiksi Suomessa ovat ilmaisia, saattavat toisessa maassa olla maksullisia. Kortti ei siis takaa ilmaista hoitoa, vaan maksu määräytyy kyseisen maan käytännön mukaan.

Kortti ei korvaa matkavakuutusta, joten matkavakuutus kannattaa ehdottomasti olla myös aina (meillä esimerkiksi on kotivakuutukseen liitetty matkavakuutus, joka on aina voimassa, eikä sitä tarvitse joka reissulle erikseen ottaa), vain matkavakuutus korvaa yksityisen terveydenhuollon palvelut, tai kadonneen tai varastetun omaisuuden, vakuutusehtojen mukaan.

eurooppalainen-sairaanhoitokortti

Me ollaan tilattu miehen kanssa eurooppalaiset sairaanhoitokortit jo silloin kymmenisen vuotta sitten, kun ne tulivat, ja sen jälkeen uusi kortti onkin tipahtanut postilaatikkoon aina automaattisesti edellisen kortin käyttöajan mentyä umpeen. Myös lapsille me ollaan tilattu kortit ennen ensimmäistä ulkomaan reissua, sillä jokaisella perheenjäsenellä täytyy olla oma kortti. Onneksi me ei olla koskaan jouduttu noita kortteja käyttämään, mutta kylläpä on rennompi mieli matkustaa, kun tietää, että tuo kortti on matkavakuutuskortin kanssa lompakossa kaiken varalta.

Ihan uutena juttuna on nyt tullut eurooppalaiseen sairaanhoitokorttiin liittyvä mobiilisovellus (App Store, Google play, Windows Phone Store), josta löytyy kätevä opas eurooppalaisen sairaanhoitokortin käyttämiseen. Tuosta oppaasta löytyy yleistä tietoa kortista, hätänumeroista, kortin kattamista hoidoista ja kustannuksista, korvauksen hakemisesta, sekä toimintaohjeet kortin katoamisen varalta. Kannattaa siis todellakin ladata tuo sovellus omaan kännykkään, ennen reissulle lähtöä.

Joko teiltä löytyy eurooppalainen sairaanhoitokortti?

ARTTURIN RITARIEN TALVIJUHLA – PARAS ALOITUS TALVILOMALLE

Meidän perheellä alkoi tänään talviloma, aivan kuten varmasti monella muullakin täällä Tampereen seudulla, ja me startattiin lomaviikko heti ihan parhaalla tekemisellä. Särkänniemi kutsui meidät ensimmäistä kertaa järjestettävään Artturin ritarien talvijuhlaan Koiramäelle, ja suurina Koiramäkifaneina me oltaisiin varmaan hypätty autoon siltä istumalta, elleivät portit olisi auenneet vasta tänään.

Portilla vieraat toivotti tervetulleeksi ihan oikea ritari, ja keskiaikaisen musiikin ja taustahälyn saattelemana päästiin heti oikeanlaiseen juhlatunnelmaan. Suunnattiin aika nopskaa ritarikouluun, jossa opeteltiin ritareille tärkeitä taitoja ja harjoiteltiin myös hienolla turnajaisradalla. Myöhemmin luvassa oli myös ritariksi lyöntiä diplomeineen, mutta meidän neljävuotiasta moinen kunnia jänskätti sen verran, että tyydyttiin seuraamaan seremoniaa vain sivusta, ja suunnattiin sen jälkeen Drakkulan linnaan huvittelemaan. Tai Veikko suuntasi iskän kanssa, me Viljamin kanssa jäätiin ulos ihastelemaan kuninkaallista juhlatunnelmaa.

Koiramäessä ei ole varsinaisia huvipuistolaitteita hop lop -tyyppistä Drakkulan linnaa lukuunottamatta, mutta tekemistä sitäkin enemmän. Meillä vierähti Artturin ritarien talvijuhlissa monta tuntia, eikä me edes käyty seuraamassa vahakynttilöiden valmistamista, suunniteltu omaa vaakunaa tai soviteltu ritarien ja prinsessojen vaatteita, joita oli varattu yhteen huoneeseen. Ainakin tuommoiselle neljävuotiaalle Koiramäessä riittää kerta toisensa jälkeen ihmeteltävää ja tekemistä, ja taaperoikäisiä viihdyttävät ainakin Koiramäestä löytyvät kotieläimet.

Ja tämmöinen teemapuistoihin hullaantunut aikuinen on tietenkin innoissaan huolellisesta toteutuksesta, eikä malttaisi pitää kameraansa piilossa, hih. Koitin karsia näitä kuvia tähän postaukseen, ja luulin jo onnistuneeni, kunnes huomasin, että kuvia oli yli kolmekymmentä… Vähän sain vielä karsia, kun en ihan niin montaa viitsinyt tähän laittaa, haha.

Lopuksi me käytiin vielä Koiramäen superihanassa kahvilassa herkuttelemassa, kunnes suunnattiin Näsinneulaan maisemia ihastelemaan, ja käytiin myös Akvaariossa ihmettelemässä vedenalaista maailmaa, ja ihan lopuksi Veikko ja iskä kävivät myös paljon odotetussa Planetaariossa.

Mutta mitä piti meidän neljävuotias Artturin ritarien talvijuhlasta? No tykkäsi! Oli kuulema tosi kivaa, ja parasta oli narunveto. Hämmästystä aiheutti hieman itse kuningas Artturi, sillä lapsi jäi pohtimaan, että miksei Artturi ollutkaan kissa, ihan niinkuin siinä kirjassa mitä me ollaan viime illat luettu, hih.

Niin ja jos jollekin seurueesta iskee kiukuttelukohtaus, niin uhmatuhmailijoille löytyy ihan oma paikka. Vitsi vitsi!

Artturin ritarien talvijuhla Särkänniemen Koiramäessä on avoinna la 27.2 – su 6.3.2016 klo 11-16

Onko teillä suunnitelmissa vierailla Artturin ritarien talvijuhlassa?

Ps. Jos matkahommat on ajankohtaisia tai suunnitelmissa, niin käykääpäs kurkkaamassa tämä postaus! Vielä pari päivää aikaa hyödyntää matkaviikkojen alet.

Pps. Olethan huomannut, että Karkkipurkki muuttaa 1.3 Bellablogeihin!

Seuraa blogiani Facebookissa ja Instagramissa, niin pysyt mukana muuton jälkeenkin.

Tuttu osoite www.karkkipurkki.com toimii jatkossakin, mutta tuo osoite ei päivitä jatkossa Bloggerin lukulistaa. Bloggerin kautta seuraaja, päivitä jo nyt uusi osoitteeni http://www.karkkipurkki.bellablogit.fi lukulistallesi, ohjeen löydät esim. täältä.